Kirpputorien kiusaukset

Kierrän kirpputoreja todella usein. Kierrokset ovat useimmiten sauvalenkin välietappeja. Läheskään aina en osta mitään. 

Olen tajunnut, että tietyt tavarat saavat kerta toisensa jälkeen katseen valpastumaan nanosekunnissa. Tunnustan heikkouteni kohteet.

Vanhat astiat. Etenkin Arabian todella vanhat mallit. Nämä ovat jo tukevasti kotona ja esillä silmän ilona. Olen tolkuttanut itselleni, että yksi kutakin erikoisuutta saa riittää. Silti olen pyöritellyt käsissäni ties miten montaa vastaan tullutta yksilöä. Hinta-kuntosuhde ratkaisee.

  Tina-astiat. Tämän päivän ostos. Hintalappu oli tukevasti liimattuna keskelle pohjaa. Päätin sijoittaa kolme ja puoli euroa. Eihän siellä valmistajan leimaa ollut, sen kyllä arvasin. Mutta tykkään. Vieläkin kaihertaa se kaunis kannellinen kulho, jota en järkevyyden puuskassani ostanut.

Taidokkaat käsityöt. Niin monia olen kaiholla silitellyt. Kaikkea ei vain voi pelastaa. Kuvan ohuesta luonnonvärisestä pellavalangasta neulottu liina oli ostettava, maksoi kolme euroa. Tuohon ei taitoni mitenkään yllä, vaikka käsityöihminen olen. Enpä olisi uskonut, että joskus pidän pöydällä pitsiliinaa!

Näitä ilmeisen käyttämättömiä villakirjontatyynyjä olen taputellut ja käännellyt monta kertaa. Tyynyjä on kolme. Ovat olleet pitkään myynnissä. Joka käynnillä katson, vieläkö ne löytyvät. 

Villasukat. Syystalvella innostuin pitkästä aikaa neulomaan monta paria sukkia. Hyvästä langasta kauniilla käsialalla neulotuista sukista on hankala päästä ohi.

Nahkaselkäiset vanhat kirjat. Vastustamattoman kauniita. Huokaus! Vuoden 1928 painos Sillanpäätä kolme euroa kappale. Kun ei mahdu, niin ei mahdu.

Eivät mahdu nämäkään 12 osaa kotimaista kirjallisuutta vuodelta 1955, kaksi euroa kappale. 

Kotona olen laittanut kauneimmat vanhat kirjat näkyville olohuoneeseen. Vaikka harvemmin niihin tartun, pelkästään kirjojen läsnäolo tekee hyvää. Eikä niitä karsita. Uudemmat kirjat ovat muissa hyllyissä. Niistäkin on kummallisen vaikea luopua, vaikka karsimiseen olisi syytä.

Vanhat huonekalut. Tämä rokonarpinen jykevä pirttipöytä on saanut monta hivelyä. Kansi on irrallinen. Ilmeisesti sen voi kääntää leivinpöydäksi, kuten ennen tavattiin tehdä. Lukuisten maalikerrosten krakeloitunut pinta vaikuttaa jotenkin tarkoituksella tehdyltä. Sormia syhyää houkutus ryhtyä hiontapuuhaan. Taisi olla pyyntö muistaakseni 290 e. Huonekaluja meillä ei todellakaan tarvita. Katselumakustelu ei maksa mitään.

Kirpputoreihin hurahtaminen on saanut aikaan sen, että uusi tavara ei houkuta. Uutta saa aina, jos tarvitsee. Uuden ostamisesta puuttuu metsästyksen jännitys, kihelmöivä löytämisen ilo ja hetken päätöksen kuumotus. Otanko vai jätänkö? Tosiasia on, että tavaraa ei tällä iällä lisää tarvitse, ei uutta eikä käytettyä. Muutaman euron satsaaminen silloin tällöin kirpputorikierrätykseen on minulle silkka hupiharrastus.

Päivitys 2. maaliskuuta -15

Kun tunnustaa heikkoutensa, madaltuu lankeamisen kynnys. Näin siinä kävi. Seuraavalla kirppiskäynnillä blogiin myyntipöydiltä bongaamani tyynyt ja Sillanpäät piti tuoda kotiin. Pinon päälle vielä kolmijalkainen sokerikko. Niitä on nyt kertynyt kuusi kappaletta.

Valitsin kirppariostosten kuvaustaustaksi tuon verhon, koska se on kestosuosikkini. Kuosi on Maija Isolan Marimekolle vuonna 1961 suunnittelema Silkkikuikka. Omat verhoni, 4 pituutta, ostin -75. Kotiin, jonka jäkeen on muutettu neljä kertaa. Välillä verhot ovat olleet kaapissa pitkään. Nyt on yksi käytössä. Laitan välillä pesuun ja vaihdan toisen tilalle. Että kuluvat tasaisesti. Tuo onkin nykyisen kotimme ainoa verho. Silkkikuikka-kuosi on taas Marimekon tuotannossa, mutta ei tuo väritys.

Tyynyjen kuviot on kirjottu villalangoilla huopamaiselle villakankaalle. Tämä kirjontatekniikka on Suomessa tunnettu jo viikinkiaikoina. Villakirjontaa käytettiin muun muassa rekipeitteissä, vedolta suojaavissa ovi- ja ikkunaverhoissa, seinävaatteissa, liinoissa ja asusteissa. 

Päivitys kahden vuoden kuluttua 28.2. 2017

Kolmijalkaisia sokerikkoja on sittemmin kertynyt kymmenen. Siihen lopetin. Käytän sokerikkoja tarjoilu- ja jälkiruoka-astioina. Sokerikkojen kylkiäisenä on tullut myös kaksi kermakkoa ja niiden alle tietenkin tarvitsin kaksi asettia. Kermakot sopivat kahvimaidon lisäksi salaatti- ja jälkiruokakastikkeiden tarjoiluun.

Rokonarpinen pirttipöytä, jonka kuvasin helmikuussa -15 kirppiksellä, jäi sinne. Liian kova hintapyyntö. Saman vuoden -15 syksyllä katselin monta kertaa vihreää pirttipöytää penkkeineen. Setin hintapyyyntö oli 190 e. Yhtenä päivänä kaluston hintalapussa oli - 50%. Enää ei kannattanut miettiä. Kaluston maalille ei tarvinnut tehdä mitään, sävy on täydellinen mökkikeittiöömme. Toinen penkki on varastossa, se ei mahtunut. 

Sisko löysi vielä kirppikselta keittiön väreihin sopivat verhot. Kuvien sävy johtuu lokakuisen pilvipäivän hämäryydestä.

Yksi johtaa toiseen ja kolmas neljänteen

No tulipa aasinsiltaa rakentava otsikko. Yksi asia johtaa seuraavaan. Niinhän se menee. Tästä pääsen juoheasti myssyyn ja silmälaseihin.

Pidin neljä viikkoa kirppispöytää. Sain siivottua vintistä melkoisen määrän menneiltä käsityövuosita kertyneitä lankoja ja tilkkuja. Olen iloinen, että niille löytyi ottajia. Itselleni jäi vielä runsain mitoin materiaalia odottamaan käsityön inspiraatiota. 

Pakkasin lankakeristä toisiinsa sointuvia pussukoita. Lankoja pakatessa jäin pyörittelemään kolmea näytekerää. Värit toimivat yhdessä, mutta kaikki ovat eri laatua. Voisi olla hankala myydä erilaatuisia keriä yhdessä. Siirsin kerät syrjään. Minun värejäni. 
Muistin tuossa taaemmin kirjoittamani blogin, jonka kuvitukseen hain työarkistostani kangaspuilla kudotun huivin kuvan 80-luvulta. Siinä yhteydessähän oli myös neulebaskerin ohje. Kolme kerää riittäisi.  

Tuumasta toimeen. Kaksi kerrosta vuorollaan kustakin kolmesta kerästä. Baskeri valmistui kahdessa illassa televisiota katsellessa. 
Vinkki: Neulebaskeri on kevyt ja lämmin. Viimaisella pakkasella puen alle villabaskerin.
.

Sitten hyppäys kolmanteen ja neljänteen. 

Alakerran optikkoliike on heikkouteni. Poikkean aina esittelypäivinä sovittelemassa uutuuskehyksiä. Taas natsasi. Löysin yhdet aika kutkuttavat pokat. Muistin, että silmälääkärikäynnistä olikin jo kulunut aikaa. Edellisellä kerralla sain kuulla, että näkyy alkava kaihi ja on syytä käydä tarkastuksessa säännöllisesti. 

Varasin ajan saman tien liikkeessä viikottain vastaanottoa pitävälle lääkärille. Ilokseni silmiei kunto on hyvä, ei vielä huolta. Näkö oli kuitenkin parissa vuodessa hieman muuttunut. Siitä sain hyvän syyn harkita uusien lasien hankintaa. 

Kaukaa viisas optikko oli kirjannut tietoihini kehysmallin, josta olin maahantuojan esittelypäivänä kiinnostunut. Lupasivat tilata kehykset sovitettavaksi. Jos en halua niitä, kehykset laitetaan myyntiin. Kävin vielä kahdesti uudelleen sovittamassa. Se oli siinä. 

Hinkutusta ja harmitusta

Vihdoin kaksi aurinkoista päivää. Ihanaa. Sauvalenkit sujuvat kuin nastakengät olisivat saaneet apuvaihteen. On se vaan ihana, toi valomollukka. Ja panee se emäntään muutakin vauhtia.

Pyyhin hellan aina heti ruuanlaiton jälkeen. Mutta pyyhkiminen ei riittä. Hiljalleen levyjen ympärille oli taas kertynyt melkoiset ruonarenkaat. Olen tuijottanut niitä paheksuen jo pidemmän aikaa. Mutta eivät ne tuijottamalla katoa. Tänään aurinko näytti koko surkeuden niin karusti, että oli pakko käynnistää operaatio hinkutus.
Aloitin aamupäivällä. Suihkuttelin pesuainetta ja hinkkasin karhunkielellä. Lähti jotain. Ei läheskään. Karhunkieli ja Pore-saippua. Seuraavaksi taikasieni. Hinkkasin ja hinkkasin hiki valuen. Jotain tulosta syntyi. Vaan ei läheskään. 
Luovutin. Suihkuttelin pesuainetta ja jätin muhimaan.
Illemmalla jatkoin hinkutusta. Valmista ei tullut. Kunnes tuli mieleen vanha kikka. Sokerinpala. Taas sinnikästä hinkutusta. Jopa alkoi näkyä tulosta. 
Oli sen verran haastava sessio, että yritän ottaa opikseni. Sokeripala käyttööän oitis, kun likaa alkaa kertyä.

Tsadam ja töttörröö! Eipä ole hella ollut aikoihin näin hienona. Levyjen suojukset kävivät tiskikoneessa. Yksi oli pakko hävittää. Se oli liian mustunut jäätyään kuumentumaan levyn ja kattilan väliin.

Kaikki keinot olivat tarpeen. Hellan levyjen ympärysten putsauksessa käytin nestemäistä pesuainetta, liotusta, Pore-saippuaa, karhunkieltä ja ihmesientä. Lopullta sokeripala oli ylivoimaisesti tehokkain piintyneen lian irrottaja.

No, nyt on kevätsiivous ainakin käynnistetty.

Ja vielä harmitus. 

Lampun osto on nykyään varsinaista arpomista. Halogen, energiansäästö vai led? Lumenet ja kelvinit eivät tahdo tallentua päähän. Valon sävy. Syttymisaika. Lampun koko ja oikean kokoinen kanta. 

Suoriuduin tehtävästi mielestäni kohtuullisen näppärästi. Kotona huomasin, että toisessa lampussa olikin väärä kanta. Takaisin kauppaan vaihtamaan. Tämän vahvuiselle pienikupuiselle ja suurikantaiselle ei olisi ollut käyttöä. Kahdeksan euron lamppua ei viitsi ihan hukkaan ostaa. 

Omaa huolimattomuutta, ei se niin kovasti harmittanut. 

Harmitus ovat nykylamppujen pakkaukset. VIHAAN NÄITÄ PAKKAUKSIA! Saa oikeasti jännittää, ovatko somet ja lamppu ehjinä kovamuovisen pakkauksen aukaisemisen jälkeen. Typerää turhaa muovijätettä. Että on ikävä hehkulamppujen pahvikoteloita.

Lampuilla on kahden vuoden takuu. Nyt pitää vielä tallettaa pahvit ja ostokuitit jemma-nimiseen paikkaan. Onko joku oikeasti käynyt vaatimassa uutta lamppua ennen aikojaan simahtaneen tilalle?

Sisustusterveisin Tukholmasta

Oli virkistävää tavata työkuvioista tuttuja ihmisiä ja nähdä sisustuksen uusimpia virtauksia Tukholman huonekalumessuilla. Osallistuin Sisustustoimittajien järjestämään laivaseminaariin ja messumatkaan.

Menomatkalla laivalla kuulimme viisi ajankohtaista ja kiinnostavaa luentoa, joista jäi tulevaisuuteen luottava ja innostunut olo. Jos aihepiiri kiinnostaa, ohessa laivaseminaarimme luennoitsijat. 
Alempana on kuviani messuilta. 

Markus Keränen, KTM & NCC: 
Tunteet ja trendit asumisessa: 10 asumiseen liittyvää ilmiötä". Hiljaisia signaaleja tutkimalla löytyy ideoita ja tukea tulevaisuuden asumisen tarpeisiin. Esimerkiksi Tukholmassa vain 9% nuorista suorittaa ajokortin, Helsingissä 40 % ja muualla Suomessa 60%. Nuoret perheet ovat alkaneet hakeutua keskustaan. Yksin- ja kaksineläjien määrä lisääntyy. Intohimo kaupungin ja ympäristön suunnitteluun vaikuttamiseen kasvaa.

Salla Korpela, VTM :
"Yhdessä enemmän ja parempaa - ryhmärakennuttamisen mahdollisuudet". Salla Korpela kertoi asukkaiden rakennuttamisprojektista. Yhteisöllinen 61 asunnnon kerrostalo Malta nousi Helsingin Jätkäsaareen. Salla Korpela on myös kirjoittanut aiheesta kirjan.   

Tanja Jänicke, muotoilija ja sisustusarkkitehti : 
"Joukon voima ja osallistumisen taito". Miten hyödyntää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Tanja Jänicke on ollut mukana perustamassa Mesenaatti.me yhteisrahoituspalvelua ja Yhteismaa ry:tä, jonka aikaansaannoksia ovat mm. Nappi Naapuri -sivusto, Valtakunnalliseksi levinnyt Siivouspäivä ja Illallinen taivaan alla -tapahtumat.

Teemu Kiiski, verkkokaupan pioneeri:
"Ostaminen muuttuu, muuttuko kauppa". Teemu Kiiski oli mukana perustamassa Finnish Design Shop -nettikauppaa vuonna 2004. Kauppa menee pienempiin yksiköihin, joissa on tavaran ohella tarjolla elämyksiä, vaihtuvuutta, tapahtumaa, kahvila. Esimerkkinä Merci Pariisissa.  

Peggy Bauer, viestinnän ammattilainen:
"Hyvä kaupunki elää ja yrittää - case Torikorttelit". Peggy Bauer johtaa Helsingin kaupungin historiallisen empirekeskustan elävöittämisprojektia 2007-2017. Tavoitteena on saada Torikortteleihin noin 100 kaupunkilaisia kiinnostavaa yritystä. Peggy Bauerin projekteja ovat myös Streat Helsinki -katuruokafestarit, kesän katujuhlat ja uudistuneet Tuomaan markkinat Helsingissä.

Sitten messuille. Vaikka en tunne tarvetta mihinkään uusiiin hankintoihin, kiertelin mieluusti katsastamassa sisustuksen ideoita. Laajoilla messuilla jokaisen silmä poimii tarjonnasta sen, mikä itsestä tuntuu uudelta ja kiinnostavalta. 

 Suurimmaksi ilonaiheeksi poimin hienostuneen puun käytön kalusteissa. Tämä pöytä on suunnittelijaopiskelijoiden ja riippumattomien suunnittelijoiden Greenhouse-osastolta. Esittelytekstissään pöydän suunnittelija Nathalie Dackelid sanoo, että pöytä on tehty kestämään, kiertämään perinnöksi, kohdeltavaksi rakkaudella ja huolenpidolla. Sanoisin, että siinä on asennetta!    

Puusepän työn arvostus näkyi. Silkin sileiksi hiottuja, pehmeänä pyöristyviä puupintoja oli pakko sivellä ohi kulkiessa. Kyllä kelpaisi tämäkin tuoli.

Mestari työssään. Narun punominen tuolin istuimeen edistyy varmoin ottein, Carl Hansen & Son

Soikeassa ruokapöydässä on kaksi jatkopalaa, Skovby  Meillä on maalla muodoltaan vastaava vanha pöytä, jossa on peräti kolme jatkopalaa. Kokemuksesta voin sanoa, että on kooltaan joustavin mahdollinen pöytämalli. Valaisimissa näykyi edelleen kuparipintoja.

Nostalginen kansi-idea on tuttu vanhoista ompelupöydistä ja työkalupakeista.

Pyöristettyjä muotoja. Tikkumaisia, hieman harittavia jalkoja. Vaaleaa puuta, valkoista ja pastellisävyjä. Näitä piirteitä näkyi paljon.

Trendivärikartta riippui ravintolan katossa. Utuiset pastellit veivät ajatukset kevääseen. Ostoksille mukaan pussillinen ranskanpastilleja.

Toinen väriaalto on sininen. Sitä ei olekaan näkynyt aikoihin. 1980-luvusta alkaa ilmeisesti olla riittävästi aikaa.  

Hieman vahvempia, silti pehmeitä sävyjä. Pöydässä oli usein jalkaosassa vaaleaa puuta ja valkoinen pöytälevy.

Vaalea puu ja harmaa flanellihuopa. Pöydän pinnassa puumosaikkia, Another Brand, Lontoo.

Vaaleaa puuta ja laatoitusta.

Valaisimen kuosissa on kotoista 1950-luvun henkeä. 

Samoin tässäkin narusta punotussa valaisimessa. Idea vanhan varjostimen uusimiseen.

Kuosikankaita. Hetkinen, niissähän on erilaisia kaaleja! 

Villalangasta sommiteltu matto. Mielikuvani vei Vincent Van Goghin maalauksiin.

Ruotsissa iskee helposti pieni kateus. Kaikki tuntuu olevan jotenkin siistimpää ja hienostuneempaa. Tällä kertaa ainakin sää oli täsmälleen samaa räntämössöä kuin kotosalla lähtiessä. Kuva on tavaratalo NK:n edustalta. Eilen palatessa oli kotikaupunkiin tullut yllättäin mitä upein pumpulinpehmeä valkoinen talvi. Hyvä tulla kotiin. 

Nastat alle ja menoksi

Kuluvan talven muutaman päivän välein heittelehtivä suojasää-pakkanen-suojasää-pakkanen on tehnyt pystyssä pysymisestä poikkeuksellisen hankalaa. Nyt tarvitaan nastat alle.

Pari kertaa olen ehtinyt koekävellä uudet Icebugini. Talven kuumimmat trendikengät. Hyvä sijoitus, edottomasti. Askellus on rentoa, vaikka alla olisi peilijää. 

Erityisen ilahtunut olin siitä, että kengissä on tarjolla myös puolikoot. Halusin riittävästi tilaa villasukille. Oma numeroni tuntui hivenen turhan napakalta ja seuraavaa kokonumeroa isompi kenkä taas liian väljältä. Onneksi löytyi juuri passeli puolikoko.

Uskon, että tässä on minulle turvalliset lenkkikaverit moneksi vuodeksi. Aika näyttää, täyttyvätkö odotukset, huutavatko kengät suolaisen hintansa. Hankintaa olen lykännyt pari vuotta ihan hinnan takia. Nyt tartuin tarjoukseen. Kengät maksoivat 149 euroa. Minusta vieläkin aika paljon. Asiaa lieventää, että käytin kenkiin "joululahjastipendin" :) 

Olen käynyt Icebugeilla myös kaupassa. Nastat tietenkin narskuvat, mutta nämä eivät ole läheskään yhtä äänekkäät kuin edelliset, kengän päälle viritettävät nastani. Icebugien hieman pintaan mukautuvat nastat eivät myöskään ole ihan yhtä liukkaat kovalla lattialla.

Koska minulla oli hyvät ulkoilukengät, päädyin pari vuotta sitten hankkimaan niihin edulliset kenkien päälle viritettävät nastat. Maksoivat muistaakseni noin seitsemän euroa. Hyvin ovat nämäkin toimineet. Kauppoihin noilla ei juuri viitsi poiketa. Rapina on melkoinen. Nastat ovat myös liukkaat kovalla lattialla. Näillä virityksillä on takana kaksi kohtuullisen ahkerasti lenkkeiltyä talvea. Nyt alkaa kumiosa väsyä. Kun toinen viritys irtosi kaksi kertaa kannasta kesken lenkin, päätin vihdoin hankin kiinteillä nastoilla varustetut kengät. 

Vielä pieni nostalgiahetki. En olisi ikinä uskonut, että käytän 1970-1980 lukujen taitteessa lehden mallitöiksi neulomiani sukkia vielä  vuonna 2015. Ymmärrettävästi näyttävät vähän nukkavieruilta. Puna-mustiin olen jo neulonut uudet teräosat. Ihan mökkihommissa saapassukkina näitä en kylläkään ole käyttänyt. 

Pysytään pystyssä!

Ruuan hintasodan innoittamana paljastan parhaan säästövinkkini

Kaikissa medioissa on nyt muutaman päivän ajan toitotettu ruuan hinnanalennuksista. Mahtava S-linjan mainoskampanja. Ja perässä kaikki muut. Hintojen laskeminen on tietenkin oikein tervetullut kevennys talousmenoihin. Kun sen oikein hyödyntää.

Uutisten mukaan kansa on rynninyt lastaamaan tavaraa ostoskärryihin. Paikallislehti otsikoi miten "Prismaan tulvi asiakkaita ovista ja ikkunoista". Ostoryntäystä en tajua alkuunkaan Mistä moinen äkillinen ruuan tarve ilmaantuu? Onko ihmiset seonneet? 
Todellinen systemaattinen ja pitkäaikainen säästö syntyy ihan toisella tavalla. Vähän on nyt pakko marttailla. 

Ihan ensiksi paljastan tehokkaimman säästövinkkini. 

Se on ehdottomasti ostoslista.

Ostolistan paikka on kotona keittiön pöydällä ja mökillä magneetilla jääkaapin ovessa. Aina käsillä muutaman askeleen päässä hellasta ja jääkaapista.
Kun jokin tuote alkaa olla lopuillaan, lisään sen heti listaan. Siis ihan heti. Kahden minuutin päästä olen jo unohtanut. Ei tarvitse kaupassa arpoa, oliko kotona niitä sipuleita tai sinappia. Vai mikä ihme se puute oli? Eikä tarvitse sitäkään miettiä, mitä muuta ehkä mahdollisesti puuttuu. Ei synny tarvetta ostaa varmuuden vuoksi.
Kirjoitan ostoslistaan tuoreeltaan myös pesuaineiden ynnä kaiken muun ruokakaupasta hankittavan. Ei pääse vessapaperi yllättäin loppumaan.

Ennen kauppaan lähtöä ratsaan jääkaapin. Aina. Mieskin on oppinut.  
Jos siellä on edelliseltä aterialta jäänyttä valmista ruokaa, tarkistan riittäisikö se sellaisenaan. 
Jos ei, mietin miten voin hyödyntää ruuan. Käytänkö sen osana uutta ruokaa vai laitanko vain jotain sopivaa lisuketta. Merkitään ostoslistaan. Ostetun ruuan heittäminen roskiin on turhinta rahan tuhlausta. Ja biojätteen tuottamista.

Kaupassa ostan listan mukaan. Lihan tai kalan päätän usein vasta kaupassa tarjousten mukaan. Jos käy tuuri, hyödynnän oranssit alehinnat. 
Vertailen aina tuotteiden kilo- ja litrahintoja, en yksittäisen pakkauksen hintaa.
Pelkkä hinta ei ratkaise, vaan hinta-laatusuhde.

Koska kotiin jaetaan ahkerasti tarjousmainoksia, miksi en niitä hyödyntäisi. Kirjoitan ostoslistaan sopivat tarjoustuotteet. Viime viikolla eräänä päivänä ostin tarjouserät useampia kestotuotteita. Laskun loppusummasta humahti erityisen edullisten jäsenetutarjousten vuoksi alennusta lähes 40 euroa. Ällistyin. Kannatti. Koska käytän kaikkia näitä tuotteita jatkuvasti muutenkin. Nyt saan siltä osin pitää taukoa.

Käyn lähikaupassa. Onnekseni se on lähellä. Ostokset hoidan kävellen. En käynnistä autoa kauempana olevien ruokatarjousten tähden. 
Käytän ostoskärryä. Hyvässä kärryssä kulkee kepeästi suurikin kertasatsi naapurikorttelista. Punnitsin kerran täyden kärryn, 15 kiloa. Kärryn kantaminen kolmanteen kerrokseen käy kuntoilusta.

En osta muovikasseja. Käsilaukussa on rullattuna tilava ohut, mutta kestävä varakassi. Kiitos siitä ompelevalle kaverille. Lenkkitakin taskussa on taiteltuna varakassi kirpparikäyntejä varten.

Tämä toimii. Keittön pöydällä on aina vanha kunnon liuskelehtiö. Me molemmat kirjoitamme listaan kauppatarpeet sitä mukaa kun niitä huomaamme. Lehtiön liuskat ovat juuri sopivan levyisiä sujahtamaan lompakon korttilokeroon. Riittää arkiostoksiin. 

Kun on tulossa enemmän ruokailijoita, mietin tarjoilun etukäteen ja teen tarkan listan. Yritän välttää kaupassa haahuilua kaikin keinoin.

Eräänä tiukkana aikana pidin lompakossa jatkuvasti esillä lappua, jossa luki säästä tänään 3 euroa. Jos teen kolmen euron tietoisen säästön joka päivä, se on 1095 euroa vuodessa.

Eläke nousi, mutta verotus kiristyi. Käteen jää nyt kuukaudessa hieman vähemmän kuin viime vuonna. Näillä mennään. 

Sukellus kaapppiin ja työarkistoon

Eilinen Helsingin Sanomien juttu miesten muodista herätti nostalgisen mielleyhtymän. Riemastuin shaaleihin kietoutuneiden miesten kuvasta. Kahdesta syystä. 

Italialainen mies on aina keikaroinut kaulaliinoilla. Suuri huivi on hauskaa ja uutta irrottelua. Firenzen talvessa shaali saattaa hyvinkin riittää takin korvikkeeksi. 

Lehtikuva vei penkomaan omaa kaappia.

Tein tämän blogijutun Firenzen muotikuvien innoittamana. Kuvausvalo on surkea. En malttanut odottaa huomiseen, jolloin luvatun pakkasen myötä saattaisi olla tiedossa pilkahdus aurinkoakin.

Olen aina tietyllä tavalla viehtynyt miesten asuihin. Paidoissa on paremmat kankaat kuin naisten paitapuseroissa. Hatut ovat reilumpia. Takeista trenssi on aina ollut suosikkini. Tämä kotimainen pitkä miesten nahkatrenssi, ilmeisesti 70-luvulta, on parin vuoden takainen kirpparilöytö. Huivi ja huopahattu ovat 80-luvulta.

Inspiraatiokuvani on leike Helsingin Sanomien miesten muotia käsittelevästä jutusta sunnuntaina 18.1.2015. Suuret huivit  ja huopahatut. 

Jännästi nousi mieleen kauan sitten Kodin Kuvalehteen kangaspuilla kudottavaksi suunnittelemani huivi. 

Tässä. Tiesin, missä yläkomerossa huivi on. Vuosikymmeniin en ole sitä käyttänyt. 

Mielessäni paikansin jutun ajankohdan 80-luvun alkuvuosille. Muutaman arkistovuosikerran selaamisen jälkeen oikeat revinnäiset löytyivät. Lehtileike on Kodin Kuvalehden numerosta 16 vuonna 1982. 

Olisin silloinkin mieluummin asustanut kuvaan huopahatut, mutta piti saada nuo neulebaskerit ja rusettihuivitkin kuvattua. toden sanoakseni tilanne oli niin, että ujutin ruutuhuivit kuvaan niiden siivellä. Kangaspuilla kutominen ei ollut mitenkään muodikasta 80-luvulla.

Sommittelin huiviin kaksi väritystä. Tähän kuvaan pääsi myös huopahattu, Kodin Kuvalehti 16/82. Vaalea huivi on nykyisin makuuhuoneen telkkarisohvalla jalkojani lämmittämässä.

Huivit toteutti Pirkanmaan Kotityö. Kangaspuilla kutominen ei 80-luvulla enää ollut joka naisen taito. Eikä todellakaan muodikasta. Äiti kävi ahkerasti käsityöasemalla kutomassa. Tiesin, että vastaavia kudonnan harrastajia ahersi kangaspuiden ääressä paljon joka puolella maata. 

Halusin tarjota käsityömalleja myös heille. Yritin keksiä myös villalangasta tehtäväksi muutakin kuin matkahuopia. Toki kutojan oli helppo halutessaan soveltaa nuo mallit myös matkahuovan tekoon. 

Ei kangaspuille suunnittelemistani kudontamalleista lehdessä järin innoissaan oltu. Tuohon aikaan, kun sanat brändi ja formaatti olivat vielä tulevaisuutta, sai toimittaja ihmeen vapaasti toteuttaa omia ajatuksiaan. Siitä olen työelämälle kiitollinen.