Näin noin kuukausi sitten hienon uuden Virpi Suutarin ohjaaman Aalto-dokumenttielokuvan. En ole aiemmin käynyt Aallon kotona. Nyt tuli oiva tilaisuus korjata asia. Vierailimme Sisustustoimittajien yhdistyksen joukolla opastetulla kierroksella Aallon kotona ja ateljeessa. Kiitos!
Alvar ja Aino Aallon kotitalo Munkkiniemen Riihitiellä valmistui vuonna 1936. Talo on nykyään museo. Kuvassa on sisäänkäynti kadun puolelta. Aallon rakennuksille tyypillisesti talo on sisäänkäynnin puolelta aika suljettu ja avautuu pihan puolelle.
Aallot viihtyivät yläkerran parvekkeella. Seinässä on puolapuut isännän voimisteluhetkille.
Pihan puolella on isot ikkunat. Aallon toimisto oli alakerrassa ja yläkerta oli Aaltojen yksityistilaa.
Aallot suosivat luonnonmateriaaleja ja ne ovat usein eksoottisia, kuten pation bamburungot.
Alakerran olohuone suunniteltiin huomioiden Aino Aallolle tärkeä flyygeli.
Alvar ja Aino Aalto suunnittelivat tunnetusti kohteissaan lähes kaiken pienimpiä rakennuksen ja sisustuksen yksityiskohtia myöten. Niin on tietenkin myös omassa kodissa.
Aino Aalto suunnitteli myös tekstiilejä ja lasia ja toimi Artekin toimitusjohtajana. Todellinen aikansa uranainen.
Paperista taidokkaasti taiteltu valaisin on Louis Poulsenin prototyyppi, joka ei ilmeisesti koskaan tullut tuotantoon.
Alvar Aallon suunnittelema metallinen tupakkapöytä on myös ainokainen mallikappale.
Vuosia tämä tarjoiluvaunu oli haaveissa. Ei sille koskaan oikein löytynyt kodeista luontevaa paikkaa, eikä tuntunut löytyvän rahaakaan kalusteesen, joka ei ollut välttämätön.
Aino Aallon suunnittelema sohva.
Toimiston ja henkilökunnan kasvaessa tässä tilassa työskentelyssä oli varmasti ajoittain hyvin tiivis tunnelma.
Suunnittelutoimiston työvälineitä katsellessa humahdin nostalgiaan. Kaikki niin tuttua. Nuoruudessani 60-luvulla työskentelin teknisenä piirtäjänä Koneen nosturitehtaan suunnittelukonttorissa Hyvinkäällä.
Isä antoi jo kouluaikana käyttööni samanlaisen harppikotelonsa.
Tällainen oli koulupenaalinikin.
Oi, partakoneenterät olivat minullakin päivittäisessä työkäytössä.
Ruokailuhuoneen massiivinen pöytä on Aino Aallon suunnittelema, siihen kuluu jatkopala.
Oppaan mukaan Aallot hankkivat tuolit häämatkallaan Firenzessä. Moni varmaan muistaa paloista kootut kaislamatot. Myös kattovalaisin on Aaltojen suunnittelema.
Aaltojen suunnittelussa on usein vaikutteita japanilaisuudesta, tässä se näkyy vaikka huoneen seinän rimoituksessa.
Kodin yksityisemmät tilat ovat yläkerrassa.
Yläkerrassakin on takka.
Valaistus ja valaisimet ovat Aaltojen suunnittelussa ja sisustuksessa harkittuja ja tärkeitä. Mieluisin valo on epäsuora. Rakennuksissa on usein kattoikkunoita.
Aaltojen kylpyhuone on askeettinen. Lavuaarit olivat ahaa-elämys. Näin samanlaiset vuonna 1933 valmistuneessa Paimion parantolassa.
Paimion parantola ja vuonna 1935 valmistunut Viipurin kaupunginkirjasto olivat Aaltojen läpimurtotyöt kansainväliseen tietoisuteen.
Kasvava toimisto vaati lisää tilaa. 1955 Alvar Aalto suunnitteli toimistolleen oman talon Munkkiniemen Tiilimäkeen, kävelymatkan päähän kotoa. Alvar Aallon mukaan rakennustaidetta ei voi syntyä konttorimaisessa ympäristössä. Ateljeen katto on vino ja rakennussiivessä on valeperspektiivi, tila kapenee takaseinää kohti.
Aino Aalto kuoli 1949. Alvar Aalto avioitui uudelleen, toinenkin vaimo, Elissa Aalto oli arkkitehti ja työtoveri. Alvar Aalto johti toimistoaan kuolemaansa, vuoteen 1976 asti. Leski Elissa Aalto jatkoi toimiston johdossa vuoteen 1994.
Myös ateljee on osa Alvar Aalto museota ja sinne pääsee opastetulle kierrokselle. Ateljee on nykyään Alvar Aalto säätiön toimitila.
Hyllyssä ylhäällä säilytettiin piirustuksia. Kotelot ovat nyt tyhjiä. Piirustukset ovat tallennettuna Alvar aalto museossa Jyväskylässä.
Alvar Aallon koti ja ateljee ovat osa Jyväskylän Alvar Aalto -museota.
Aallon kotitalon tavoin myös ateljeerakennus on kadulle hyvin suljettu. Pienoismallissa näkyy kaarevan näyttelytilan suurista ikkunoista avautuva sisäpihan amfiteatteri. Seinän valokuvassa näkyy näyttelytila sisältä.
Alvar Aalto 1898 - 1976
Aino Aalto 1894 - 1949
Elissa Aalto 1922 - 1994
Aidon Aalto-jakkaran tunnistaa jalan taivutuskohdasta. Muu osa jalkaa on umpipuuta.
