Translate

lauantai 26. joulukuuta 2015

Joulumuistoja 2015

Joulu on joka vuosi. Silti jokainen joulu on erilainen. 
Tänä vuonna vietimme aattoa tyttären ja vävyn kanssa. Hauskaa, sillä he ovat usein jouluna lomailemassa jossain kaukana. Joskus meitä on pöytämme ympärillä enemmän. Joskus olemme kahden. Joskus nautimme jouluaterian pojan perheen luona. 
 Pidän puitteiltaan perinteisestä joulusta. Perinteet luovat joulun tunnelman.

Tämä joulukuu on ollut historiallisen lämmin. Kuvakoosteeni aloittaa näkymä kirkolle. 



Valkoiset kukat saavat korvata lumen puutettaa.










Aaton kattauskin haki tällä kertaa lumen valkoisuuttaa ja jään kirkkautta.




Aaton ateria pelkistyy joulu jouluta ja keskittyy yhä tarkemmin perinteisiin 


Lähes parikymmentä vuotta vanha kestokuusikin on jo perinne.



Ystävän tuomat tulppaanit toivat kotiin lämmintä joulun punaa


Aaton aterian jälkeen kävimme nytkin, kuten jo monien vuosien ajan, sytytttämässä kynttilät läheisille. Haimme pojan hetkeksi seuraamme oman perheensä joulusta. Oli lunta tai ei, valomerenä tuikkivalla hautuumaalla kävely on koskettava ja rauhoittava hetki.


Tämän joulun ihanuus oli täysikuu. Nähty jouluna edellisen kerran vuonna 1977 ja seuraavan kerran jouluna 2034. 
Jos sen saan nähdä, on minulla silloin elettyjä vuosia 88.
Kiitollisena tästä joulusta.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Asuni tänään. Palapeliä.

Päivän asu, OOTD, outfit of the day. Hauskinta pukeutumisessa on mielestäni yhdistely.  Asukokonaisuuksien koostaminen on niin hauskaa, että sitä pitkään ihan työkseni tein. 

Omassa pukeutumisessani yhdistelyn hauskuus on siinä, että saattaa yhteen eri aikaan ja ehkä aivan satunnaisesti hankittuja asusteita uudella tavalla. 

Pukeutuminen on päivittäinen palapeli. Nyt on ollut harvinaisen leutoa aina joulukuulle saakka. Tämän syksyn ehdoton lempiasusteeni on ollut kesäisellä Irlannin matkalla ostamani Hanna Hat-tweedhattu.  

Hattu pelaa yksiin pari talvea sitten kirppikseltä ostamani ruudullisen villajakun sävyjen kanssa. Aikansa kaapissa oleentuneen jakun pariksi natsasi viime talvena kirppikseltä nappaamani nahkatakki. Jakku ja takki ovat satunnasia löytöjä molemmat, mutta en varmaan käyttäisi toista ilman toista näin ahkerasti, kuin nyt yhdessä ja hatulla täydennettynä.




Sanoo muoti vaikka mitä leveistä lahkeista, perussettiini kuuluvat sitkeästi kapeat farkut.  Saappaiden kanssa ihan ehdottoman kätevät. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että osaltani liehupuntit on niin eletty. No, aika näyttää. 





80-luvulla ostamani satulaukku oli vuosia kaapissa. Kävi jo tarjolla kirppikselläkin, mutta ei mennyt kaupaksi. Nyt se on taas ahkerassa käytössä. 


Saappaat täyttivät äskettäin kymmenen vuotta. Muistan tarkasti siksi, että ne ovat muisto hauskasta viikosta Pariisissa tyttären kanssa. Hänelle ostettiin morsiuspuku. 
Niisk, siitäkin on jo kymmenen vuotta.

torstai 19. marraskuuta 2015

Piia Kalliomäen kirja Aina oikein. Neuleita kotiin.

"Kodin laittaminen, sisustaminen, ruuanlaittaminen, leipominen, puutarhanhoito, runojen kirjoittaminen, neulominen - niissä kaikissa on samaa mietiskelevyyttä, ajatusta, rajattomuutta ja yksinkertaisen arjen ihmeellisyyttä."

Näin kirjoittaa sisustussunnittelija, toimittaja ja bloggari Piia Kalliomäki käsityöharrastuksensa myötä syntyneen neulekirjansa alkusanoissa. 

Aina oikein on Piian näköinen kirja, rentoja neuletöiden ideoita täydentämään kodin sisustusta. Ammattisisustajan varmalla tyylillä kuvitetettuna myös sisustuskirja. Nauttitavaa katsottavaa, vaikka ei puikkoihin tarttuisikaan.  


Hurraa ja onnea Piialle!


  Omaan työhistoriaani kuuluivat käsityöt vuosikymmeniä. Kirjaa en saanut aikaiseksi, vaikka sellainen mahdollisuus olikin tarjolla muutaman kerran. Osaan kohtuullisen hyvin kuvitella, millaisen työnmäärän kirjan synnyttäminen vaatii. 

Piia on omin käsin neulonut suuren osan kirjaan kuvatuista neuleista. Ja virkannut. Peitteitä, tyynyjä, mattoja. Jostain kummasta hän on neuleille tunteja pihistänyt. Samaan aikaan on hoitunut perhe, paneutumista ja luovuutta vaativa ansiotyö ja oman talon rakennusprojekti. Talosta Piia kirjoittaa blogissaan Pieni talo Helsingissä.   

Aina oikein -kirjan julkistamistilaisuus oli tänään Friz Hansenin myymälässä Helsingissä. 
Näppäsin maistijaisiksi muutaman kuvan julkistamistilaisuudessa esillä olleista kirjan mallineuleista. Blogini kuvat eivät siis ole kirjasta. 







  

tiistai 17. marraskuuta 2015

Asioita, joista en pitänyt nuorempana. Osa 3: Puristelasi.

Juttelimme ystävän kassa siitä, miten kummallisia asioita ihmiset keräävät. Tunnustin kerääväni kolmijalkaisia puristelasisokerikkoja. Ystävän ilme oli paljon puhuva. 

No, näin on käynyt. Vähän vahingossa. Kirppiksillä kolmijalkaisia sokerikkoja tulee vastaan jatkuvasti. Hintapyyntö on kolmesta viiteen euroa. Kermakot ovat varmaan menneet rikki. Ostin kerran nostalgiafiiliksissä yhden tarjoiluastiaksi, vaikka pähkinöille tai joulusuklaille. Ja sitten toisen. 

Nyt sokkerikkoja on kymmenen. Ihan tarpeeksi. Kahden sokerikon mukana tuli settinä myös kermakko. Toisen setin hinta oli viisi euroa, toisen kaksi ja puoli euroa. Tänään jätin taas kerran yhden sokerikon kirppiksen hyllyyn, pyyntö oli neljä euroa. Olen useampaan otteeseen pyöritellyt sitä kädessä ja laittanut takaisin. Riittää. 

Jos myyjä laittaa pöytäänsä viimeisten päivien alennusmyynnin ja osun sopivasti paikalle, en ole ihan varma teoistani. 

Nuoruudessani puristelasinen sokerikko-kermakkosetti nökötti monen kodin kahvipöydällä. Kömpelö köyhän kristalli edusti silmissäni täydellistä menneen ajan kökkömuotia. 

Missä ja koska näitä settejä valmistettiin? Googlailin löytääkseni tämän aikansa hittituotteen tekijän. Kummallista, en saanut selville. Yhdessä kermakon kuvassa valmistajaksi oli merkitty Karhulan lasitehdas. Jos tiedät paremmin, kerro. 




Isänpäivänä söimme meillä mummilassa karjalanpaistia ja muusia sekä bonuksena aiemmin laittamaani kaalilaatikkoa. Kattauksessa laitoin perinneruokien lisukkeet tarjolle sokerikoissa. Maustekurkku, etikkapunajuuri, suppilovahverohilloke ja puolukkasurvos.

Suuri pellavaliina, Arabian Lotta-lautaset ja siniset vesilasit ovat myös kirpputorilöytöjä.

Marraskuun pimeät päivät ovat kuvausten kannalta toivottomia. Tänään, kesken  perunoiden kuorimisen, putkahti aurinko esiin. Muistin isänpäivänä mieleeni kypsyneen aiheen. Kädet kuiviksi, sokerikot kaapista ja pikainen kotistudio keittiön pöydälle. 

Kameran paristovalo sykki hätäistä oranssia. Ei ollut aikaa ryhtyä lataamaan, aurinko voi kadota minä hetkenä hyvänsä.. Sain kuin sainkin kuvat napsittua 










Kahdesta asetista maksoin yhteensä kymmenen senttiä. Alemman kuvan kaltaisia lokerikkovateja on kirpputoreilla usein tarjolla noin kolmen euron hintaan.


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Pientä keittiöremppaa mökillä

Hiiret pahalaiset olivat mökillä jyystäneet talven aikna tiskikoneen poistolekun rikki. Huomattiin vasta, kun tiskipöydän alta alkoi puhkua höyryä koneen tyhjentäessä kuumaa pesuvettä. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Oli kolmas. Nyt riitti. 

Vanhassa talossa ei hiiristä pääse eroon.Tiskikone saa siis lähteä lopullisesti. 

Lattian vesivauriot on korjattava. Kaiken kesää mietittiin, mille aletaan. Kuivateltiin tiskipöydän alustaa. Koko keittiön lattia olisi remontin tarpeessa. Päädyttiin kuitenkin edullisempaan vaihtoehtoon ja omaan apuun. Korjataan vain välttämätön. 

No, putkimiestä työllistettiin entisen varustelun purkutyössä ja uusien asennuksessa. 

Entisen tiskipöydän pituus oli 120 cm. Löysin kierrätyskeskuksesta viidellätoista eurolla 180 cm pitkän teräksisen tiskipöytälevyn. Entisen pöydän runko oli auttamatta tiensä päässä. Jokunen tovi meni pähkäillessä, miten uudelle tiskipöydän levylle saadaan rakennettua runko. Kunnes oivalsin, ettei mitään rakennushommia tarvita. Siirrellään vain vanhoja kaapistoja uuteen järjestykseen. Kannoin täydennykseksi pihavajasta sinne aikanaan tiskikoneen tieltä poistetun kaapin. Onneksi ei ole hävitetty. Väkisin irti väännetyn oven saranatkin saatiin ruuvipenkissä oiottua.  

Sahausta, porausta, ruuvausta, maalausta, silikonisaumoja ja hillitöntä pesuhinkkausta. Ensin kaapistot. Sitten seinät, joita ei ole muutamaan vuosikymmeneen pesty. Uskomaton määrä likavettä. Ilmeisesti puuhellakin on savuttanut vuosien saatossa. Vähän uutta maalia. Puuhellan pintaan liesimustaa. Siskot löysivät vintiltä rullan keittiön tapettia. Saatiin paikkatilkkuja repeytymien päälle. Tiskipöydän altaiden alle jäi nyt avoin tila, johon mahtuu jätevaunu, tarvikekori ja pyyhekoukut. Tilaa riittää myös ämpärille ja pesuvadeille. Aukon suojaksi pingotin suihkutangon. Kaapista löytyi vanha kangas verhoiksi.



Näin kirpputorilla 50-luvun pirttikaluston. Sen pöytä on paljon suurempi kuin entinen pöytämme, 85 x 180 cm. Ostin kaluston, vaikka pelkäsin, ettei se mahdu keittiöömme, vaan päätyy terassille. Onnistui. Toinen penkki ei mahtunut. Sen tilalle tuotiin eteisestä kolme tuolia. 



Sisko löysi kirpparilta raidalliset verhot. Niistä oli ajatus tehdä tiskipöydän aukkoon verhot. Ripustinkin ne  ikkunaan luomaan lämmintä tunnelmaa talven ajaksi. Verhotankoa piti vähän laskea, että pituus riittii niukin naukin.



Lattialla on äidin kutomat räsymatot. Päivä oli niin hämärä, että kuvieni valotukset ovat vähän mitä sattuu. Marraskuun valon tunnelmissa mennään.


Työtasoksi ostettiin rispaantuneen ikilevytason tilalle rautakaupasta puuvalmis mäntyinen liimapuulevy. Sisko käsitteli sen kahteen kertaan Osmocolorin puuvahalla. Sisko löysi yhdesta kaapista lyjykynällä merkatun vuosiluvun 1951. Totesi olevansa samaa vuosikertaa kaappien kanssa.



Olin aina kummastellut, miksi vanhempieni kanssa mökillä osallisena ollut isän sisko oli maalannut isoäidin mökiltä tuodut vanhat kaapit oranssinpunaisiksi 1970-luvun alussa. Väri ei mielestäni ollut yhtään tädin, eikä kaappien tyyliä. Aiemmin kaapit olivat vaalean kellertävät. Väri sai selityksen, kun myöhemmin löysin tädin piirongin laatikosta kaksi Carl Larssonin painokuvaa. Maalausta harrastava täti oli tavoitellut Larssonin tunnelmaa. 

Kehystin kuvat keittiön seinälle. Kirpparilta löysin äskettäin niiden yläpuolelle kaksi kehystettyä Larssonin kesäistä kuvaa täydentämään sarjaa. Spontaani kahden euron taidesijoitus. Kuvassa ikkunassa on vielä kesäisemmät verhot, nekin kirpparilta.


Todistettavasti on porattu ja sahattu. Vanhassa talossa kaikki on vinksallaan sinne sun tänne. Soviteltavaa riitti, mutta ei ole väliäkään olla millintarkkaa.




Tämä tiskipöytä on historiaa. Kuva ei kerro, miten huonossa kunnossa se oikeasti oli. Olin ennen kuvan ottamista jo ehtinyt poistaa kipattavan puulatikon. Sitä jäi pikkuisen ikävä, mutta pärjätään ilmankin. Pöydästä otettiin talteen vain kolme tukevaa leikkulautaa. Hana ei ole kovin vanha, se asennettiin uudelleen. Entinen tiskipöytä ja sen yläpuolella oleva kuivauskaappi, jonka säilytimme, ovat vanhemmalta ajalta kuin keittiön muut kaapit.  

torstai 29. lokakuuta 2015

Asuni tänään. Sulka hatussa kohti marraskuuta.

Pari päivää sitten lämpömittari valahti yöllä miinukselle. Vielä tarkenee nahkatakilla, mutta hyytävä viima sai lisäämään pukeutumiseen asusteita. Kaulahuivi, käsineet ja hattu. Taas tarkenee hetken aikaa.  



Sattui iltapäivän aurinko osumaan kotistudiooni, eli makuuhuoneen ovenpieleen niin sopivasti, että innostuin kuvaamaan kesäisen Irlannin matkan ainoan vaateostokseni, tweedhatun.