Translate

lauantai 8. lokakuuta 2016

Laatu, korjattavuus, kierrätys. Miten valmistaja huomioi vastuullisen kuluttamisen? Kiinnostava näkökulma yritysvierailulle.

Blogiani seuraavat ovat varmasti huomanneet, että olen aina innolla lähdössä yritysvierailuille. Sinne missä asioita oikeasti tehdään. Näkemään, miten tuotteet syntyvät. Kuulemaan, millaisia ajatuksia valmistajilla on. Kurkkimaan varastoihin. 

Tällä kertaa vierailimme sisustustoimittajien ryhmällä kolmessa kohteessa Nummelassa ja Vihdissä. Päivän näkökulmaksi kiteytyivät kestävän kulutuksen avainsanat: laatu, korjattavuus ja kierrätys.

Martela

Ensimmäinen kohteemme oli työpaikkojen ja julkisten tilojen kalustajana tunnettu Martela. 
Seitsemänkymppinen Martela on Pohjoismaiden johtavia työympäristöihin keskittyneitä yrityksiä. Veikkaanpa, että jokainen meistä on jossain istahtanut Martelan tuolille työpaikalla, toimistoissa, terveyskeskuksessa. Yrityksellä on tuotantoa Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Vuonna 2015 Martelan palveluksessatyöskenteli keskimäärin 622 henkilöä.

Martela panostaa materiaalien kierrätykseen hankkimalla takaisin käytöstä poistettavia kalusteita. Osa kunnostetaan käytettyinä myytäväksi. Osa puretaan ja kunnnossa olevat osat lajitellaan käytettäviksi toisissa kunnostettavissa kalusteissa. Martelan Outlet-tuotteista enemmän täällä.



Sisustustyynyjen päällisiä ommellaan verhoilukankaiden ylijäämäpaloista.





Kierrätettäviä kalusteita verhoillaan uustuotannon tilausten ylijäämäkankailla.


Kalusteita voi myös vuokrata. Tässä puhdistetaan palautettuja tuoleja uudelleen vuokrattaviksi. 


Kierrätykseen tulevista kalusteista puretaan verhoilut.


Tarvittaessa kalusteeseen vaihdetaan kunnostettuja kierrätysosia. Kaikkea löytyy.




Kierrätykseen tulleiden tuolien kuluneita jalustoja.


Kunnostetun työtuolin jalusta.


Väsähtäneet pehmusteet vaihdetaan uusiin. 


Käytettyjä ja uusia tuolin niskatuen pehmusteita.


Uudet verhoilut ommellaan ateljeetyönä kuhunkin kalusteeseen. Kunnostaminen vaatii paljon yksilöllistä käsityötä. 



Ennen tietotekniikkaa kaavoitettujen mallien kaavoillekin on käyttöä.


Kunnostettuja toimistotuoleja lähdössä tilaajalle. Kalusteet ovat uuden veroisia, mutta eivät uusia. 

Hankkiessaan kunnostetun kalusteen, ostaja tietää, että tuotteen valmistukseen on käytetty minimaalinen määrä hupenevia luonnonvaroja. Kalusteille annetaan vuoden takuu.


Martelan mukaan musta on edelleen kysytyin verhoiluväri. Harmi. Martelan oma auditorio osoittaa, että työpaikka voi olla hyvinkin värikäs. 


Martelassa kalusteiden kierrätyskunnostus ei ole mikään pikkujuttu. Kuva on kierrätyshallin yhdeltä käytävältä.


Martelan Nummelan tehdasalue ilmakuvassa. Kierrätyshalli on etuoikealla. 


Globe Hope 

Kymmenvuotias Globe Hope valmistaa uusia designtuotteita ylijäämä- ja kierrätysmateriaaleista. Päätoimipaikalla Nummelassa työskentelee kymmenen henkilöä. Nummelassa on myös yrityksen tehtaanmyymälä. 

Globe Hopen keksijä, toimitusjohtaja Seija Lukkala johti 13 vuotta laadukkaita tekoturkistakkeja valmistanutta SL-Studio-yritystään. Globe Hopen idea kumpusi suuresta turhautumisesta maailman nykytilaan, tekstilialan kertakäyttöisyyteen ja kerskakulttuuriin. Halvan massatuotannon vallatessa markkinoita meillä kirjaimellisesti mentiin halpaan. 

Globe Hope tuottaa yksilöllisiä vaatteita ja asusteita kasvattamatta materiaalin määrää maailmassa. 

Yrityksen koko tarina löytyy täältä.




Huopamaisista messumatoista ommellaan säilytyspussukoita. 


Kahvisäkistä ommeltu jättikassi käy vaikka takkapuiden säilytykseen.


Pussukoita ommellaan vaikka mistä, esimerkiksi turvavöistä ja paloletkuista.



Armeijan ylijäämämateriaalit ovat monikäyttöisiä ja suosittuja.


Tuotteiden lapuissa kerrotaan mistä ne on tehty.





Seija Lukkala esittelee laskuvarjosilkistä ommeltua iltapukua, joka on nähty itsenäisyyspäivän juhlissakin. Pukua voi vuokrata.

 

Jes, taas pääsin varastoon! Kattoon yltävät laatikkovuoret sisältävät vaikka mitä. Tilanne on  hallinnassa. Kaikki on koodattuna koneella. Tiedetään, mitä on ja paljonko sitä on.


Yhden hyllykön päässä oli Ruotsin armeijan sarkatakki.



Oli pakko sovittaa. Mitähän tästäkin keksitään tehdä?






Yrityksille ideoidaan liikelahjoja hyödyntäen heidän omia ylijäämiään. Esimerkiksi suuret mainoslakanat ovat mainio materiaali.


Nummelan tiloihin rakennettiin parvi toimistohuoneille. Tietenkin kierrätysmateriaaleista. 


Täällä tehdään töitä vastuullisen kulutuksen eteen. 

Myös Globe Hopen myymälät sisustetaan kierrätysmateriaaleilla. Verkkokaupassa voit tutustua Globe Hopen tuotteisiin. 



Scanwood

Päivän kolmas vierailukohde oli puusepänverstas Scanwood Vihdissä. Scanwood valmistaa käsityönä kalusteita, joiden elinkaaren luvatan yltävän seuraviinkin sukupolviin.



Lehto-ruokapöytä. Kuva on Scanwoodin sivulta. Koko Scanwoodin malliston näet täältä.


Scanwoodin tuotanto on yksilöllisesti joustavaa. Esimerkiksi kuvan Lokki-pöydässä on 12 vakiokokoa. Jos siitäkään ei sopivaa löydy, tehdään mittatyönä toiveiden mukaan.


Viimeistelty työn jälki on puusepälle kunnia-asia. Tämmöisestä ihminen tulee onnelliseksi, naurahti yrittäjä, puuseppä Kari Aurinkovuori, sivellessään kauniisti viistettyä pöydän jalkaa. 


Yrityksessä on kaksi maalaamoa. Tässä suihkitaan ainoastaan valkoista. Epäpuhtauksia ei saa tulla. Toisessa maalaamossa käytetään petsiä ja väriä.


Kirjahyllyn osat odottavat kokoamista. 


Liitokset ja jiirit ovat just eikä melkein, sanoo Kari Aurinkovuori. 

Huolella tehty kaluste kestää  käytössä ja on korjattavissa. Kalusteita voi  tarvittaessa vaikka maalauttaa uudelleen. 


Metso-taso. Kuva on Scanwoodin sivulta.



Tekemisen meininki. Näistäkin laudoista jalostuu vielä jotain kaunista.