Translate

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Ruuan hintasodan innoittamana paljastan parhaan säästövinkkini

Kaikissa medioissa on nyt muutaman päivän ajan toitotettu ruuan hinnanalennuksista. Mahtava S-linjan mainoskampanja. Ja perässä kaikki muut. Hintojen laskeminen on tietenkin oikein tervetullut kevennys talousmenoihin. Kun sen oikein hyödyntää.

Uutisten mukaan kansa on rynninyt lastaamaan tavaraa ostoskärryihin. Paikallislehti otsikoi miten "Prismaan tulvi asiakkaita ovista ja ikkunoista". Ostoryntäystä en tajua alkuunkaan Mistä moinen äkillinen ruuan tarve ilmaantuu? Onko ihmiset seonneet? 
Todellinen systemaattinen ja pitkäaikainen säästö syntyy ihan toisella tavalla. Vähän on nyt pakko marttailla. 

Ihan ensiksi paljastan tehokkaimman säästövinkkini. 

Se on ehdottomasti ostoslista.

Ostolistan paikka on kotona keittiön pöydällä ja mökillä magneetilla jääkaapin ovessa. Aina käsillä muutaman askeleen päässä hellasta ja jääkaapista.
Kun jokin tuote alkaa olla lopuillaan, lisään sen heti listaan. Siis ihan heti. Kahden minuutin päästä olen jo unohtanut. Ei tarvitse kaupassa arpoa, oliko kotona niitä sipuleita tai sinappia. Vai mikä ihme se puute oli? Eikä tarvitse sitäkään miettiä, mitä muuta ehkä mahdollisesti puuttuu. Ei synny tarvetta ostaa varmuuden vuoksi.
Kirjoitan ostoslistaan tuoreeltaan myös pesuaineiden ynnä kaiken muun ruokakaupasta hankittavan. Ei pääse vessapaperi yllättäin loppumaan.

Ennen kauppaan lähtöä ratsaan jääkaapin. Aina. Mieskin on oppinut.  
Jos siellä on edelliseltä aterialta jäänyttä valmista ruokaa, tarkistan riittäisikö se sellaisenaan. 
Jos ei, mietin miten voin hyödyntää ruuan. Käytänkö sen osana uutta ruokaa vai laitanko vain jotain sopivaa lisuketta. Merkitään ostoslistaan. Ostetun ruuan heittäminen roskiin on turhinta rahan tuhlausta. Ja biojätteen tuottamista.

Kaupassa ostan listan mukaan. Lihan tai kalan päätän usein vasta kaupassa tarjousten mukaan. Jos käy tuuri, hyödynnän oranssit alehinnat. 
Vertailen aina tuotteiden kilo- ja litrahintoja, en yksittäisen pakkauksen hintaa.
Pelkkä hinta ei ratkaise, vaan hinta-laatusuhde.

Koska kotiin jaetaan ahkerasti tarjousmainoksia, miksi en niitä hyödyntäisi. Kirjoitan ostoslistaan sopivat tarjoustuotteet. Viime viikolla eräänä päivänä ostin tarjouserät useampia kestotuotteita. Laskun loppusummasta humahti erityisen edullisten jäsenetutarjousten vuoksi alennusta lähes 40 euroa. Ällistyin. Kannatti. Koska käytän kaikkia näitä tuotteita jatkuvasti muutenkin. Nyt saan siltä osin pitää taukoa.

Käyn lähikaupassa. Onnekseni se on lähellä. Ostokset hoidan kävellen. En käynnistä autoa kauempana olevien ruokatarjousten tähden. 
Käytän ostoskärryä. Hyvässä kärryssä kulkee kepeästi suurikin kertasatsi naapurikorttelista. Punnitsin kerran täyden kärryn, 15 kiloa. Kärryn kantaminen kolmanteen kerrokseen käy kuntoilusta.

En osta muovikasseja. Käsilaukussa on rullattuna tilava ohut, mutta kestävä varakassi. Kiitos siitä ompelevalle kaverille. Lenkkitakin taskussa on taiteltuna varakassi kirpparikäyntejä varten.

Tämä toimii. Keittön pöydällä on aina vanha kunnon liuskelehtiö. Me molemmat kirjoitamme listaan kauppatarpeet sitä mukaa kun niitä huomaamme. Lehtiön liuskat ovat juuri sopivan levyisiä sujahtamaan lompakon korttilokeroon. Riittää arkiostoksiin. 



Kun on tulossa enemmän ruokailijoita, mietin tarjoilun etukäteen ja teen tarkan listan. Yritän välttää kaupassa haahuilua kaikin keinoin.

Eräänä tiukkana aikana pidin lompakossa jatkuvasti esillä lappua, jossa luki säästä tänään 3 euroa. Jos teen kolmen euron tietoisen säästön joka päivä, se on 1095 euroa vuodessa.

Eläke nousi, mutta verotus kiristyi. Käteen jää nyt kuukaudessa hieman vähemmän kuin viime vuonna. Näillä mennään. 

maanantai 19. tammikuuta 2015

Sukellus kaapppiin ja työarkistoon

Eilinen Helsingin Sanomien juttu miesten muodista herätti nostalgisen mielleyhtymän. Riemastuin shaaleihin kietoutuneiden miesten kuvasta. Kahdesta syystä. 

Italialainen mies on aina keikaroinut kaulaliinoilla. Suuri huivi on hauskaa ja uutta irrottelua. Firenzen talvessa shaali saattaa hyvinkin riittää takin korvikkeeksi. 

Lehtikuva vei penkomaan omaa kaappia.






Tein tämän blogijutun Firenzen muotikuvien innoittamana. Kuvausvalo on surkea. En malttanut odottaa huomiseen, jolloin luvatun pakkasen myötä saattaisi olla tiedossa pilkahdus aurinkoakin.

Olen aina tietyllä tavalla viehtynyt miesten asuihin. Paidoissa on paremmat kankaat kuin naisten paitapuseroissa. Hatut ovat reilumpia. Takeista trenssi on aina ollut suosikkini. Tämä kotimainen pitkä miesten nahkatrenssi, ilmeisesti 70-luvulta, on parin vuoden takainen kirpparilöytö. Huivi ja huopahattu ovat 80-luvulta.



Inspiraatiokuvani on leike Helsingin Sanomien miesten muotia käsittelevästä jutusta sunnuntaina 18.1.2015. Suuret huivit  ja huopahatut. 

Jännästi nousi mieleen kauan sitten Kodin Kuvalehteen kangaspuilla kudottavaksi suunnittelemani huivi. 



Tässä. Tiesin, missä yläkomerossa huivi on. Vuosikymmeniin en ole sitä käyttänyt. 



Mielessäni paikansin jutun ajankohdan 80-luvun alkuvuosille. Muutaman arkistovuosikerran selaamisen jälkeen oikeat revinnäiset löytyivät. Lehtileike on Kodin Kuvalehden numerosta 16 vuonna 1982. 

Olisin silloinkin mieluummin asustanut kuvaan huopahatut, mutta piti saada nuo neulebaskerit ja rusettihuivitkin kuvattua. toden sanoakseni tilanne oli niin, että ujutin ruutuhuivit kuvaan niiden siivellä. Kangaspuilla kutominen ei ollut mitenkään muodikasta 80-luvulla.




Sommittelin huiviin kaksi väritystä. Tähän kuvaan pääsi myös huopahattu, Kodin Kuvalehti 16/82. Vaalea huivi on nykyisin makuuhuoneen telkkarisohvalla jalkojani lämmittämässä.






Huivit toteutti Pirkanmaan Kotityö. Kangaspuilla kutominen ei 80-luvulla enää ollut joka naisen taito. Eikä todellakaan muodikasta. Äiti kävi ahkerasti käsityöasemalla kutomassa. Tiesin, että vastaavia kudonnan harrastajia ahersi kangaspuiden ääressä paljon joka puolella maata. 

Halusin tarjota käsityömalleja myös heille. Yritin keksiä myös villalangasta tehtäväksi muutakin kuin matkahuopia. Toki kutojan oli helppo halutessaan soveltaa nuo mallit myös matkahuovan tekoon. 

Ei kangaspuille suunnittelemistani kudontamalleista lehdessä järin innoissaan oltu. Tuohon aikaan, kun sanat brändi ja formaatti olivat vielä tulevaisuutta, sai toimittaja ihmeen vapaasti toteuttaa omia ajatuksiaan. Siitä olen työelämälle kiitollinen.