Translate

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kuusi riisuttu. Mietteitä joulun ja loppiaisen väliltä.

Aika joulukuusen koristelusta sen riisumiseen on mielessäni väliaikaa. Jotenkin ajatonta. Tilinteon aikaa. Kuluneen vuoden, eletyn ja koetun hyvästelyä ja uuden vuoden, tuntemattoman vastaanottamista.

Joulu on tuttu ja perinteinen. Kuitenkin aina erilainen, onhan edellisestä joulusta kulunut kokonainen vuosi. Elämä etenee. 

Joulun alla otan esiin tutut vanhat kuusenkoristeet. Alan ripustaa niiitä yksitellen kuusen oksille. Ajattelen mennyttä vuotta. Kaikkea sitä, mitä kulunut vuosi on tuonut ja vienyt. Usein mielen täyttää onni ja lämpö. Välillä väistämätön, tummana häilyvä suru. Aina kiitollisuus elämästä. 


Suurin osa kuuseni koristeista on 80-luvulta. En halua hankkia uusia.


Viulistitonttu ja pieni enkeli ovat vanhimpia koristeita, peräisin 70-luvulta. Niistä tuli tyttären uskottuja. Aikuisena hän kertoi minulle kuiskineensa pienenä niille toiveitaan ja salaisuuksiaan. Siksi tonttu ja enkeli saavat kuusessa aina arvopaikan. 





80-luvulla kotiin tuli muovikuusi. Nyt se on muistorikas, kantanut samoja koristeita jo kymmenet joulut. 



Nykyään kotini joulussa on enemmän enkeleitä kuin tonttuja. Näin on hyvä. 




Loppiaisena riisun kuusesta koristeet ja kerään kodista kaiken muunkin joulutavaran. Ajattelen alkanutta vuotta. Joulun ja loppaisen välillä vaihtui vuoden numero. Mielessäni uusi aika alkaa oikeasti loppiaisesta. Joulu on ohi. 




Toivotan blogini lukijoille kaikkea hyvää vuodelle 2019!

torstai 3. tammikuuta 2019

Joskus idean toteutukseen menee vahän enemmän aikaa. Jopa 50 vuotta. Lankakierrätystä.


Olin 1960-luvulla töissä Hyvinkäällä käsityölankakehräämössä. Työnäni oli käsityöohjeiden laatiminen. 

Kun Ahkeraliisa-lehden numeroa 2/1968 kuvattiin, ja laadin vihreän tunikaneuleen työselostusta, ajattelin että tässä on kivan eläväinen neulepinta, tätä varmasti käytän joskus.

Syksyllä 2018 löysin vintiltä 1970-luvun neuleita, joita en ollut käyttänyt vuosikymmeniin. Kirpputorilla ne eivät menisi kaupaksi, mutta laadukas villalanka ansaitsee uuden mahdollisuuden. 

Mietin, että haluaisin neuloa purkulangoista reisimittaisen villatakin. Pitää vain löytää kiva neulepinta. Selasin vanhoja lehtiä. 

Vihreän tunikan kohdalla muistin oitis, että tätä neuletta olin ajatellut kauan sitten. Viisikymmentä vuotta sitten. Purkulankani oli täydellinen osuma yhteen neulepinnan kanssa.  

Vasemmalla Satu Helmeen suunnittelema tunika vuodelta 1968 (vihreän neuleen kuva Ahkeraliisa/Max Petrelius). Oikealla uusi villatakkini mallia 2018. Otin villatakkiin mallineuleen tunikan ohjeesta 50 vuoden takaa. Omasta nuoruudestani. 



























Norjalaisen Dale-kehräämön laadukas superwash-villalanka kesti hyvin purkamisen. Tässä mallineuleessa langan luonne tulee jopa paremmin esiin kuin aiemmin sileässä neulepinnassa. 

Nahkanapitkin uuteen villatakkiin löytyivät omasta takaa. Jostain hävitetystä vaatteesta olen ne ottanut talteen. 

Uusi villatakkini ei siis maksanut kuin tekemisen vaivan. Tekeminen taas ei ollut vaiva ollenkaan, vaan mukavaa viihdettä televisiota katsoessa.


 Tein 1970-luvulla Kodin Kuvalehdelle "perusneuleiden" malliston, johon kuului monta osaa. Kuvien hame, lyhythihainen pusero ja pitkähihainen pooloneule löytyivät vintiltä. Purin ne kaikki takaisin langaksi.




Etsin blogia varten arkistostani kuvia purkamistani neuleista. Olin jo unohtanut, että puseron, hameen ja pooloneuleen lisäksi perusneuleiden mallistoon kuului myös liivi ja pitkä villatakki. Villatakin malli on ihan tätä päivää! Pitkähihaisesta pooloneuleesta en löytänyt kuvaa. Tein 1970-luvulla neulemalleja lehtiin työkseni. Paljon on jäänyt unohduksiin, sillä en pitänyt itselläni läheskään kaikkia mallikappaleita.  (Kuvat Kodin Kuvalehti/Markku Alatalo/LK-Studio)


Ylösalaisin käännetyn jakkaran jalkojen ympäri kiertämällä puretut vyyhdet vetäytyvät sykkyrälle. Jotta lagat eivät sotkennut, vyyhdet kannattaa solmia ainakin kolmesta kohdasta. Purkulanka oikenee perusteellisesti kastelemalla.


Sarjatyötä. Ripustin vyyhdet siivousmopin varteen ammeen päälle. Suihkuttelin märäksi ja venyttelin suoriksi. Vyyhdet voi upottaa yksi kerrallaan vatiin tai lavuaariin ja samalla käsillä venytellä suoraksi. Liiat vedet pois puristellen ja ripustus kuivumaan. 





Olen onneksi säästänyt kerimälaitteen, jonka avulla vyyhtien keriminen käy näppärästi. Kun ei ole kotona vyyhdin pitelijää, ovat apuna kirpparilta löytyneet kerinpuut. 




Kerät odottavat puikkojen käynnistystä. Purkulankaa kertyi niin paljon, ettei läheskään kaikki mennyt uuteen villatakkiin.



Nykyään olen laiska neulomaa mallitilkkuja ja laskemaan silmukkamääriä. Aloitin hihoista. Totesin, että alkuperäisen neuleohjeen mukainen silmukkamäärä tuntui sopivalta. Lanka on suunnilleen saman vahvuista kuin lehden mallissa, mutta käsialani on löyhempi. Tulos on passelisti väljempi samoilla silmukkamäärillä.   

Neuloin molempia hihoja vuorovetona. Mikään ei ole tylsempää, kuin aloittaa alusta samanlainen kappale.


Neuloin villatakin kainaloihin saakka yhtenä kappaleena ilman sivusaumoja. Muutenkin etenin helpoimman kautta. Kädentiet, hihojen yläreunan ja olkapäät tein suoriksi. Etukappaleiden pääntien päättelin hieman kaarevaksi. Taskut tein erikseen ja ompelin valmiiseen neuleeseen. Lopuksi virkkasin etureunoihin ja pääntielle muutaman kerroksen kiinteitä silmukoita. Virkkauksen toiselle kerrokselle asemoin napinlävet.

Tästä piti tulla talven käsityö. Yllättäin villatakki valmistui jo syksyllä. 

Pitää keksiä talveksi jotain uutta.

Olen harrastanut lankojen uusiokierrätystä aika paljon. Syynä on se, että vanhoista neuleista ei kirpputoreilla saa juuri mitään. Uudet hyvälaatuiset langat ovat kalliita. Kun lanka on hyvälaatuista, mutta neuleen malli ei enää miellytä, purkamisen vaiva kannattaa nähdä. 

Alla linkkejä aiempiin lankakierrätysjuttuihini:




Tässä lisää neuleitani: