Translate

tiistai 13. elokuuta 2019

Helena Vaarin taide- ja kirkkotekstiilit ovat ommeltua taidetta.

Kävin Helsingin tuomiokirkon kryptassa katsomassa Helena Vaarin näyttelyn Neula siveltimenä. Vaikuttavaa.

Tekstiiltaiteilija Helena Vaari yhdistää tekstiiliteoksissaan vapaata kirjontaa ja applikaatiota. 

Modernilla tavalla toteutettu, vanhaan perinteeseen pohjautuva työtapa sopii hyvin myös kirkkotekstiileihin, joita valmistettiin jo keskiajalla ompelemalla ja kirjomalla. 

Helena Vaari on suunnitellut ja toteuttanut viisi piispankaapua ja kirkkotekstiilit yli kymmeneen kirkkoon. 

Tuomiokirkon kryptan näyttely Neula siveltimenä on harvinainen tilaisuus nähdä läheltä ja kerralla monen kirkon tekstiilejä. 

Näyttely on auki vielä tämän viikon, sunnuntaihin 18.8. saakka arkisin klo 11-17, sunnuntaina 12-17. Taiteiden yönä torstaina 15.8. näyttelyyn pääsee klo 11-23:30.

Tässä muutama kuva näyttelystä. 


Marian kirkko, Hamina, 2012. Kasukan etuosassa on liturgiseen valkoiseen väriin liittyen keskiaikaisen kirkkotaiteen tyyppisesti kirjailtuna Jeesuksen syntymä, Kristuksen ylösnousemus, 1. adventti ja Marian ilmestys. Kasukan takana on Jeesuksen taivaaseen astuminen.


  Marian kirkko, Hamina, 2012. Antependiumin, alttarivaatteen, aiheena on viimeinen ehtoollinen. Kuvioissa on kaksitoista vihkiristiä ja keskellä Kristuksen risti. Kuvassa kirjonaan tekniikka ei juuri erotu, myös valkoinen osuus on kokonaan kirjottu.


Pyhän Pietarin kirkko, Siuntio, 2012. Antependiumin, alttarivaatteen, aiheena apostolit Paavali, Stefanus ja Pietari. 


Piispa Teemu Laajasalon liturginen asu, 2017. Helena Vaari on liittänyt asuun piispan tehtävien symboliikan lisäksi piirteita Helsingin tuomiokirkon empire-uusklassismista.


Punainen kirjaliina, Marian kirkko, Hamina.

 

Musta kirjaliina, Marian kirkko, Hamina.




Valkoinen antependium, alttarivaate, Pyhtään kirkko, 2015. Helena Vaari on poiminut kuvioihin kirkon alttarin keskiaikaisten veistosten uurteissa pilkottavien värien ja kullan loistoa.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Lähimatkailua mökkivisiitillä. Snappertuna, Tammisaari, Raasepori, Fiskars.

Kävin yökylässä ystävien luona mökillä Snappertunassa. Voi, miten paljon kahden päivän reissulla ehti mökkeilyn ohella nähdä ja kokea muutaman tunnin retkillä. 

Monista kavereiden somepäivityksistä olen huomaavinani, että kiinnostus lähimatkailuun on nousussa. Uutta kokeakseen ei todellakaan aina tarvitse mennä kauas. 

Jännä huomata, miten mieli toimii. Uusien maisemien näkeminen ja ennestään oudoissa kohteissa vierailu vaikuttaa oikeastaan samalla tavalla aktivoiden ja innostaen, matkailipa lähiseudulla tai ulkomailla. Olen vasta käsittämässä, miten paljon meillä on nähtävää ihan ympärillämme. Kunhan vain alkaisi nähdä. Alan kulkea turistilasit silmillä.


 Tammisaari. Olen aiemmin käväissyt kaupungissa ja siitäkin on jo useita vuosikymmeniä.  Oli jo aika. 


Tammisaaren vanhan kaupungin kortteleissa on paljon hyvin hoidettuja viehättäviä vanhoja puutaloja. Tätä näkyä vanhan rakennuskannan hävityksen nähnyt hyvinkääläinen arvostaa.


Harmaakivestä rakennetun Tammisaaren kirkon rakennustyöt aloitettiin vuonna 1651 ja rakentaminen jatkui 1670-luvulle asti. 


Tammisaaren kirkossa oli tulipalo vuonna 1821. Kirkon tyylisuunta on uusklassismi. Kirkkosalin kuulas vaaleus yllätti.


Tammisaaren EKTA museokeskuksessa on pysyvä näyttely Helene Schjerfbeckin elämä ja taide. Näyttelyssä ei saanut kuvata. Suosittelen.

EKTA muoseoalueen pihapiirissä on useita kohteita. Gallerianäyttely, keltaisessa talossa kaupunkiasunto ja pihan toisella puolella valokuvaamo. 



Varakkaan kaupunkilaiskodin tyylikkyyttä. Kaksikerroksinen puinen kaupunkitalo on 1790-luvulta.




Valokuvaajan kotiateljee. Kuvattavan piti pysyä aloillaan hyvä tovi, siksi tuolissa on päätuki.



Kuvankäsittelyä. Mustavalkokuvasta tulee värikuva käsityönä.


Tammisaaren kaupunkirantaa.


Poikkesimme kahveilla Raaseporin linnan luona. Linna mainitaan ensimmäisen kerran dokumenteissa vuonna 1347. Linna hylättiin vuonna 1558 ja se oli autiona yli 300 vuotta. Linnnalta pääsee kauniiksi luonnehdittua lemmenpolkua pitkin puolen kilometrin päässä sijaitsevalle Forngårdenin talomuseon alueelle. Lemmenpolku jäi kulkematta, sillä olimme liikkeellä autolla ja oli aika palata mökille. 

Toisen retkipäivämme ensimmäiset kohteet olivat Snappertunan kirkko ja Forngårdenin talomuseo.



Snappertunan kirkko on muodoltaan ristikirkko. Se on perujaan vuodelta 1689. Kirkko kunnostettiin perusteellisesti vuonna 1797.


Kirkkoon ei päässyt sisälle. Kiertelimme kaunilla hautuumaalla. Täällä on säilytetty myös vanhimmat haudat, mikä luo koskettavan tunnelman.


Kirkon kellotapuli on vuodelta 1776. 


Forngårdenin talomuseon päärakennus on on siirretty museon alueelle jäätä myöden Halstön saarelta. Täällä saa tutustua 1850-luvun saaristolaistalon elämään.  

 

Talon sisäseinät on rapattu.




 


Museomiljöö voi olla myös leikkisä. Katetun kahvipöydän pikkuleivät ja leipävartaan reikäleivät ovat virkattua rekvisiittaa.


 Mökkilounaan jälkeen ajelimme Sappertunasta Fiskarsiin. Fiskarsin kyläraitilla on kauniilla säällä leppoisaa kulkea, levähtää puistokäytävän penkeillä ja poiketa puoteihin.


Tällä kertaa Fiskarsissa kiinnosti kesäkuussa avautunut keraamikko Karin Widnäsin keramiikkamuseo KWUM. Museo on silmän nautinto tilana ja näyttelynä. 

Karin Widnäs sanoo, että yksi kannuste museon totetuttamiseen on huoli  taidekeraamikkojen koulutuksen nykysuunnasta. Hän haluaa siirtää sukupolvien ajan kertynyttä tietoa keramiikan raaka-aineista ja tekniikoista.  

Museon pysyvissä nyttelyissä on Karin Widnäsin omia kokoelmia ja keramiikan materiaaleija ja valmistusta esittelevä ORIGO. 

Vaihtuviin näyttelyihin kutsutaan suomalaisia ja ulkomaisia keramiikkataiteilijoita ja taidekäsityöläisiä.




Museossa voi myös tehdä ostoksia.






Portaat toiseen kerrokseen. Karin Widäns esitteli erityishoivansa kohteena olevan neidonhiuspuun. Neidonhiuspuu tunnetaan elävänä fossiilina, joka on näyttänyt samalta jo kymmeniä miljoonia vuosia.

  

Toisen kerroksen näkymä. Kaksikerroksisessa rakennuksessa on tilaa 300 neliötä.



Kati Tuominen-Niittylä, 2019



Åsa Hellman, 2016



Åsa Hellman, 2015



Erna Aaltonen, 2019



Deepa Panchmia, Growing Installation. Ompelutyö, polyesteri, puuvilla, silkki ja pellava.

  


Kierreportaikon laattoihin Karin Widnäs on tallentanut nimiä. He uskoivat ja tukivat häntä museohankkeen toteuttamisessa. 


Myös sisääntulon seinällä on tukijoiden laattoja.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Päivän, parin automatkalle on helppo lähteä kevein varustein ja avoimin mielin


Kesäiset pienet kotimaan matkat ovat hauskoja. Reissuun voi lähteä spontaanisti, kevein varustein ja löyhin suunnitelmin. Lähdimme ystävän kanssa Kouvolan asuntomessuille sillä ajatuksella, että jatkamme matkaa yöksi Lappeenrantaan ja ehkä johonkin muualle. Varasimme hotellihuoneen ennen lähtöä. 

Asuntomessuista on juttu edellisessä blogipostauksessani täällä. Messupäivän jälkeen ajoimme Lappeenrantaan. Hotelli Lappee on kaupungin keskustassa ostoskeskus Iso Kristiinan yhteydessä. Saimme respasta kaupungin kartan. Kuulimme, että saammee pitää auton hallissa tuloajastamme laskien koko vuorokauden, eli vaikka seuraavan päivän iltakuuteen asti. Loistavaa.

Teimme pienen iltakävelyn keskustaan ja satamaan. Laivaravintolat houkuttivat, mutta sää oli vähän turhan kolea ja tuulinen.  


Asuntomessujen ja ajomatkojen uuvuttamana ei unta tarvinnut houkutella. Hotelliaamiaisen jälkeen luovutimme huoneen, jätimme auton halliin ja suuntasimme sataman rantaa Hiekkalinnaan ja Linnnoitukselle. Hiekkalinnan hienot veistokset juhlistavat tällä kertaa Lapeenrannan 370 vuotista historiaa. 



Viipurin rinkeli


Nikolai II, Suomen suuriruhtinas  1894-1917.


Ruotsin kungatar Kristiina antoi Lappeenrannan kaupungille perustamisasiakirjan sekä sinetin vuonna 1649. 


Jouni Hynynen. Lappeenrantalaisen Kotiteollisuus-yhtyeen sanoittaja, laulaja ja kitaristi. Muistuttaa riittäväästi villimiestä, Lappeenrannan vaakunasymbolia. 

Hiekkalinnasta kapusimme mukulakivimäkeä Linnoitukselle. Alueella on näkemistä paljon enemmän kuin olimme ennakoineet. Kannattaa varata aikaa.



Etelä-Karjalan museon Hiisi-näyttelyssa on esillä Etelä-Karjalan muisnaismuistokohteita. Linnavuoret olisi mukava nähdä. Jo kuvan tunnelma pörhisti käsivarsien karvat. Näyttely on avoinna 29.9. -19 saakka. 

Museon pitkäaikainen perusnäyttely Rajalla - Kolme karjalaista kaupunkia on vielä avoinna. Sisäilmaongelmien takia tila joutuu piakkoin remonttiin. 

 
Pyhän koiran niemi -näyttelyssä on Siperian alkuperäiskansojen tarinoita ja kulttuuria Hanti-Mansiasta. Veitsi ja vyö olivat miehen tärkeitä varusteita. Vyössä oli kiinni myös pussi hiomakivelle, tulusraudalle ja taikakalulle, karhun torahampaalle.


Hantilaisen naisen hääpukukokonaisuus. Uuh, millaista käsityötaitoa huivista jalkineisiin. On vierellä sulhokin. Näyttely on avoinna 29.9. -19 saakka. 

 Lappeenrannan Taidemuseossa on laaja viipurilaissyntyisen taidemaalarin Väinö Raution (1894-1974) retrospektiivinen näyttely. Esillä on noin 100 työtä kuudelta vuosikymmeneltä. Näyttely on esillä 3.11.-19 asti.



Väinö Rautio, Konevitsa, 1930


Väinö Rautio, Perhe Monrepos´n majakalla, 1934.


Väinö Rautio, Viipurista lähtö, 1940


Väinö Rautio, Koulutyttö (Ulla Rantasen muotokuva), 1955



Linnoituksen alueen hoidetut rakennukset ja ortodoksikirkko ovat ylen kaunista katseltavaa. Kirkossa ei ollut suotavaa kuvata. Ehdin ennen ystävällistä huomautusta, mutta en lataa kuvaa. Entisen kasarmialueen rakennuksissa on käsityöläisten puoteja ja koteja. 







Kotien ovilla on syystä Private-kyltit. Turisti kurkkaisi mieluusti sisään jokaisesta ovesta.




Hengen ravinnon yltäkylläisen nautinnon ja kävelyn jälkeen oli päiväkahvien aika. Viehättävä Kahvila Majurska on siihen oikea paikka.



Kahvila Majurskan leivonnaiset ovat karjanlanpiirakoita lukuunottamatta kahvilassa leivottuja, tuolla takana. Ah, mitä herkkuja. 



Majurskan mustikka-vadelmakakku ja vaniljakastiketta.



Herkkuja ovat kahvilan huoneetkin. Talon toisessa päädyssä on käsityöläisten puoteja.









Iltapäivä oli jo pitkällä. Palasimme keskustan suuntaan linnoituksen vallireunan polkua pitkin. Mitä vielä ehtisimme?

  Kakkuenergian voimannuttamina suuntasimme  kohti Vaalimaata. Kesäpäivä on pitkä, ei tässä pimeä yllätä.



Ystäväni veli oli gemmologi, joten Ylämaan jalokivikylä oli seuraava kiinnostava rasti. Myymälöissä on kaupan kauniista kotimaan jalokivestä spektroliitistä valmistettuja koruja. 


Jalokivimuseon vitriinissä on synteettiset jalokivimallit maailman suurimmista timanteista. Britannian kuninkaallisessa valtikassa on Suurti Afrikan tähti, Cullinan 530,20 KA. Vieressä on Pieni Afrikan tähti Cullinan 317,40 KA, se kiinnitettiin Britannian kuningatar Maryn kruunuun. Oikealla on näiden jalokivien Etelä-Afrikasta löydetty raakakivi  Cullinan 3106 KA. Raakakivestä hiottiin 105 erillistä jalokiveä, jotka kuuluvat Englannin kruunjalokiviin. 

Innokas opas houkutti lähtemään spektroliittikaivokselle. Kiinnostavaa, mutta päivä oli jo kääntymässä illan puoleen,  jatkoimme matkaa.



Outletkylä Zsarissa  Vaalimaalla Vironlahdella katoaa paikan taju. Voisi olla missä tahansa maailmalla vastaavassa paikassa. Kiintopisteenä kuitenkin kaikkialla kuuluva venäjän kieli. Idässä ollaan, lähellä valtakunnan rajaa.  




Piti minunkin.





 Siistissä naistenhuoneessa on kirstalliikruunu.



Zsarissa oli sopivasti outlethintojen ale. Ostin Eccon nupukkinahkaiset loaferit.

Pian olimme avaralla moottoritiellä kiitämässä kohti länttä. Nälkä alkoi kaihertaa.



Kurvasimme Haminaan illalliselle. Ytimessä on pakko ajaa vähän ympyrää, että pääsee tunnelmaan. 



Kadulla kohtaamamme nainen suositteli ravintolaa Mon ami kaupungin parhaana. Se sijaitsi kellarissa, mutta koska ei ollut terassikeli, ei haitannut. Rennon ystävällinen palvelu, musiikkina jatsia sopivan hillityllä volyymilla ja maukasta ruokaa.







Muutaman korttelin ruuansulatuskävely Haminan keskustan kauniita rakennuksia ihaillen ja auton nokka kohti kotia Hyvinkäälle. 

Kahden päivän reissusta kertyi ajomatkaa 500 km. Elämyksiä ja kokemuksia kertyi kuin olisi pidemmälläkin lomalla käynyt.