Translate

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Suursuosion saanut näyttely Näkyväksi neulottu 19.3. saakka Keravan Sinkassa.


"Käsintehty tulee iholle, henkilökohtaisen alueelle ja tunkeutuu tunnemuistiimme."

"Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä on tullut yksi voimauttavan tee-se itse-kulttuurin muoto, johon liittyy taitojen jakaminen ja yhdessä tekemisen synnyttämä jaettu ilo. " 

Nappasin oheiset lainaukset Näkyväksi neulottu-näyttelyn esittelystä  Sinkan nettisivulta. 

Olin kuullut useilta kävijöiltä innostuneita kommentteja näyttelystä. Eilen oli sädehtivän aurinkoinen päivä ulkoiluun. Jospa vihdoin kävisin katsomassa näyttelyn. Olisi muuten ollut myös näyttelyn viimeinen päivä, mutta suuren suosion takia näyttely on saanut jatkoaikaa sunnuntaihin 19.3. saakka. 

Matkasin junalla Hyvinkäältä Keravalle. Asemalta Sinkkaan on vain jokusen minuutin kävelymatka. Radan ali pääsee etelänpuoleisen kävelytunnelin kautta ja siellä jo näkyykin oranssi Sinkka-opaste.


Liisa Hietasen virkattu ja neulottu Weijo, 2016, istuskelee aivan näyttelyn alkuosassa. Moni on varmaan käynyt kyselemässä neuvoa neulottuun kirjaansa uppoutuneelta mieheltä. 






Kaija Papun teos 1541, täysikokoinen poliisiauto vuodelta 2012. Tämän olen nähnyt aiemminkin. Ihastelin taas auton yksityiskohtia. Lamppujen heijastukset, renkaat. Huikea.  Pääosin virkatun, osin neulotun ja kirjotun auton tekemiseen meni taiteilijalta kolmisen työvuotta ja yli 20 kiloa villasekoitelankaa.


Nina Mantsisen käsin villalangasta tuftattu graffiti Tera I, 2013. 


Perintö, Elina Juopperi, 2011. Tämän teoksen luominen on menossa. Tavoitteena on kasvattaa 1,8 x 1,8 metrin kuutio pinottuja raanuja. 

Teoksen muoto on lainattu yhdysvaltalaisen Tony Smithin Die-veistoksesta vuodelta 1962. 

Kuution kasvattamiseksi voi lahjoittaa kaappien perukoille turhakkeena piilotetut raanut. Jokainen lahjoittaja saa nimensä messinkilaattaan. 


Raanukuution takana näkyy Sanni Wecmanin suuri kuvakudos Hillevi, 2016. 


Hillevi-mummon muotokuva on pujoteltu kehykseen pingotettuun loimeen vanhoista lakanoista ja vaatteista leikatulla puuvillakuteella. Koskettava.


Monet näyttelyn töistä kiinnostavat myös lapsia. Moni olikin tullut lasten kanssa. 
Teosta Still life with a blue plane lapset tutkailivat erityisen innostuneina. Virkattu akryylilanka ja metallinauha, Olek, 2016



Mukana on mutamia vain aikuisten katsottavaksi tarkoitettuja töitä. Akryylilangasta ja metallinauhasta virkattu työ Are you wet? kertoo, mistä on kyse. Olek, 2016.

Verholla eristetyllä K-18 osastolla on Kaija Papun eroottisia kanavatöitä.  

New Yorkissa asuva puolalainen Olek saapui Ruotsin Avestaan luodakseen virkatun version ruotsalaisesta kodista. Työssä oli avustajina Syyrian ja Ukrainan pakolaisia. Heidän tarinansa saivat taiteilijan valitsemaan installaatiolle uuden käänteen.
Lapset katsovat mieluusti Olekin hienoa installaatiofilmiä virkatusta kodista. Siitä pieni varoitus. Loppupuolen tapahtumat saattavat järkyttää herkimpiä.  

Palatessa istahdin sopivasti saapuneeseen junaan, tyytyväisenä näyttelyn annista ja siitä, että sain lähdettyä. 

Kuulutus: Seuraavana Haarajoki. MITÄ? Olin väärässä junassa. 

Minua kehotettiin jäämään pois Haarajoella ja odottamaan seuraavaa takaisin Keravalle menevää junaa. Muuten olisi käynyt kuin iskelmässä. Olisin joutunut Mänsälään. 

Seisoin tyrmistyneenä autiolla seisakkeella. Juna tulisi noin tunnin kuluttua. 

Parkkipaikalle tuli mies hakemaan autoaan. Kyselin, saisiko jostain taksin, pitäisi päästä Järvenpäähän. Mies sanoi, että juuri käveli sieltä, tunnin otti. 

No mikä, ilma oli aurinkoinen ja aikaa oli. Lähdin tallustamaan miehen viittomaan suuntaan. Kotoa lähtiessä olin jo ehtinyt ulos, kun palasin vielä vaihtamaan Icebugit nahkasaappaisiin. Jos tämän olisin tiennyt, olisin pitänyt visusti nastat alla. Pakkasen muhkuroittamalla kävelytiellä sai pitää varansa. Taipaleeseen meni puolitoista tuntia. 

Vaan Järvenpää löytyi ja kotimatka jatkui junalla.








perjantai 13. tammikuuta 2017

Puserosta villatakiksi. Lankakierrätys jatkuu.

Neuloin lukuisia vuosia sitten puolisolle villapaidan paksusta kertaamattomasta ns luonnonlangasta (topsilangasta). Suunnittelin mallin, josta tulisi mahdollisimman muhkea. Oikea superjumpperi. Puolipatenttia ja palmikoita. 

Tulihan siitä muhkea ja näyttikin hyvältä. Neule ei vain mennyt päälle kuin muutaman kerran. Valitsin valmiiksi paksuun lankaan näyttävän, mutta väärän neuleen. Tulos oli liian tuhti. Tiedän, että kirppiksellä ei neuleesta montaa euroa heltiäisi. Päätin vihdoin purkaa tämänkin kaapin täytteenä lymynneen neuleen takaisin langoiksi. 

Aiemmin olin purkanut yhden muotopuolen villatakin. Syystalven käsityönä käytin puretun villatakin langat neulepeitteeseen. Peite löytyy täältä  

Peiteprojektin innostamana ryhdyin taas purkuhommiin. Aika tehdä uusi villatakki. 

Villatakista tuli tällainen



Purettu pusero oli tällainen. 

Äskettäin löysin kirpparilta vahat kerinpuut. Ostin ne siksi, että ovat mielestäni kauniit. Nyt niille tuli käyttöäkin. Purku sujui mukavasti kiertämällä lankaa kerinpuihin vyyhdeiksi.




Valitsin maltillisen neulepinnan. Kahden kerroksen helmineule on helppoa. Paksussa langassa pinta on yllättävän näyttävää. 


Nämä napit ovat kierrätykseni huippua. Peräisin teinivuosiltani, 60-luvun mokkatakista. Aiemmin ne olivat jo toisessa neuleessa. Kun aloitin neuleen, muistin napit ja tiesin, että ne pääsevät tähän neuleeseen. Neuloin napinlävet nappien mukaan.

Kun luovun lopullisesti vaatteesta, otan kauniit napit talteen. Ehkä muutakin, kuten ehjän vetoketjun. Äidiltä opittu tapa. Äidin nappirasia oli lapsuuden kiehtova tutkimuskohde. 







Purkuvyyhdet ovat soman sykkyräisiä nuudelikasoja.



Vyyhdet pääsivät kylpyyn ja sen jälkeen oiottuina kuivumaan.




Takaisin vyyhti kerinpuille ja puikot heilumaan. En viitsinyt keriä lankoja kerille, kun ajattelin, etten kuljettele työtä mihinkään telkkarisohvan äärestä. 

Numero viiden puikoilla neule edistyi  hämmentävällä vauhdilla. 


Virkkasin valmiin neuleen reunojen ympäri kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita ja ompelin napit. Valmis. Uskon, että tämä ei jää kaappiin lojumaan.

Aiempia purettujen neuleiden lankakierrätyksiäni löytyy täältä.

torstai 5. tammikuuta 2017

Lankakierrätystä. Muotopuolen villatakin langat saivat uuden olomuodon neulepeitteessä.

Joskus 90-alkupuolella neuloin villatakin pehmeäsävyisestä keltaisesta langasta. En tiedä miksi, koska keltainen ei ole värini. Varmaan väri oli sinä vuonna muotia. Silloin muoti suosi väljyyttä, joten tein neuleesta tahallisesti suuren. Tahattomasti siitä kuitenkin tuli kohtuuttoman suuri joka tavalla. Neule jäi vähälle käytölle ja ajautui mökille.

Marraskuisena iltana kaksi vuotta sitten kaipasin mökillä jotain näprättävää telkkarin ääreen. Purin villatakin takaisin langoiksi. Ehkä joskus keksin tehdä niistä jotain.

Syksyisin, kun illat pimenevät ja tulee oltua enemmän sisällä, kaipaan aina jotain käsityötä.  Jotain helppoa, minkä tekeminen ei vaadi liikaa keskittymistä. Keltaiset langat odottivat edelleen puikkoja. Keltaista vaatetta en halunnut. En viitsinyt ryhtyä värjäyshommiin. Jospa langoista saisi kehiteltyä jotain sisustukseen.   

Tämmöinen tuli.






Ostin keltaisen langan seuraksi kerän vihreää. ruskeaa ja kahta eri harmaata lankaa. 


Tarvittiin suunnitelma. Tässä taiteellinen näkemys. 

Tavoitteena ruudullinen, kaitaleista koostuva peite, jossa joka toinen ruutu on keltainen. Yhden kaitaleen leveys on 30 silmukkaa. Kokeilin sen sopivaksi määräksi kahdella sukkapuikolla neulottavaksi. 

Mallineule on mahdollisimman helppo. Kaksi silmukkaa oikein ja kaksi silmukkaa nurin. Aina kaksi kerrosta samalla tavalla ja sitten rytmin vaihto. Neuloessa väriruudun sopivaksi korkeudeksi ilmeni 40 kerrosta. 

Neuloin kuhunkin kaitaleeseen suunnitelmani mukaisessa värijärjestyksessä 11 ruutua. Peitteeseen tuli kahdeksan kaitaletta. Kahdeksan siksi, että lisävärien kerät riittivät juuri siihen. 
Paitsi ei ihan. Lopussa peli meni jännäksi. Viimeisen vihreän ruudun viimeistä kymmentä kerrosta varten jouduin hakemaan kaupasta toisen kerän vihreää.


Kaitaleita oli nopsa neuloa. Usein työ seilasi seurana telkkarisohvan ja tietsikan välillä. Yhdistin valmiit kaitaleet virkkaamalla kiinteitä silmukoita keltaisella langalla, sitähän edelleen riiti. 

Viimeistelyksi virkkasin koko peitteen ympäri keltaisella langalla neljä kerrosta kiinteitä silmukoita. Höyryttelin varovasti saumat ja reunuksen.



Neuleen purkamisesta



Muotopuolen villatakin lanka on laadukasta superwash-villaa. Se kannatti purkaa uutta käyttöä varten. Vyyhdinpuiden puutteessa purin villatakin kappaleet vyyhdeiksi pallin jalkojen ympärille. 



Vyyhdit pitäsi purkamisen jälkeen kastella perusteellisesti, jotta lanka suoristuu kunnolla. Mökillä oli vähän huonot olot siihen puuhaan. Tyydyin kostuttamaan vyyhtejä suihkepullolla sumutellen. Jätin yöksi kuivumaan. Ei moisella fuskulla ihan siloista lankaa tullut, mutta kelvatkoon. Ennen neulomista kerin vielä vyyhdet keriksi. Olisin voinut virittää vyyhden neulomista varten taas  tuolin jalkoihin, mutta halusin kuljettaa tytötä mukanani.





Tänään on loppiaisaatto. Tiukka pakkanen ja sädehtivän aurinkoinen talvipäivä. Valoa bloggari onkin odottanut hartaasti. Vihdoin sain tilaisuuden tehdä petauksen kuvausta varten. Peite näyttää niin keväiseltä, että otan sen käyttöön myöhemmin, joskus pääsiäisen aikoihin. 

Olen tehnyt lankakierrätyksestä jutun aiemminkin. 17.huhtikuuta 2015 tekemäni juttu löytyy täältä
Enpä muistanut, että olin liittänyt jo silloin juttuni tässäkin blogissa näkyvät villatakin purkukuvat. Nyt selvisi, mitä niistäkin langoista syntyi.

torstai 15. joulukuuta 2016

Mummi loikoili kauneushoitolassa. Mikä tässä oli moraalinen ongelma?


Sain kesällä seisemänkymppisilläni lahjakortin kauneushoitolaan. Toisen jalkahoitoon. Mieleisiä lahjoja, joista päätin nauttia täysillä vasta myöhemmin, kun syksyn pimeys alkaa painostaa.

Syyskuun loppuolella aloin tutkailla netistä lahjakortin osoittaman hoitolan tarjontaa. Iän tuomia ryppyja lukuun ottamatta minulla ei ole koskaan ollut kummempia iho-ongelmia. Rypyt eivät ole ongelma, niitä saa vain elämällä pitkään. Koen häiritsevinä lähinnä suupielistä alas lähtevät juonteet ja nenän yläpuolella otsalla syvän pystyuurteen, joka tekee ilmeestäni vihaisen. Tajuan, että ei niitä pois taiota, mutta ihon pieni kiinteytys olisi poikaa. 

Valitsin hoidon muodoksi mahdollisimman tehokasta uutta tekniikkaa, kiinteyttävän radiofrekvenssihoidon. Esittelyn perustella otin lisäksi ennen hoitoa ultraäänipuhdistuksen. Molemmat käsittelyt tehdään laitteilla, mutta tunnin hoitoon kuuluu myös runsaasti suloaineilla läträystä ja käsillä tehtyä rentouttavaa sivelyä.

Sovin hoitosarjan tehtäväksi kahden viikon välein. Lahjakorttini kattoi noin kolme kertaa. Pidin ihon virkistyneen napakasta tunnusta. Päätin jatkaa hoitoja kuuteen kertaan. Lisähoukuttimena oli ilmainen kuudes kerta. 

Jatkoksi suositeltiin ylläpitohoitoa noin kuukauden välein. Saatan hyvinkin palata asiaan.

Nyt paljastaviin selfiekuviin. Auts. Tässä kohtaa on taas hankaluutta selittää itselleni, miksi tätä teen. Toimittajaminä kieltää ottamasta henkilökohtaisesti. Juttu mikä juttu.

Kuvasin kasvoni jokaisen hoitopäivän aamuna ja hoidon jälkeen seuraavana aamuna. Kun sain kuvausidean, olin jo ehtinyt ruokaostoksille lähtöä varten ehostaa kulmat, silmät ja huulet. Iholla oli vain kosteusvoide. En viitsinyt puhdistaa kasvoja uudelleen. Otin kuvan ja päätin muistaa saman meikin joka kerta. 

Kuvasin aamuisin suunnilleen samaan aikaan. Otin kuvat puhelimella ikkunan ääressä kulloinkin satunnaisesti vallitsevassa valossa. En ole käsitellyt kuvia mitenkään. 


Itselleni armollisena aloitan tuoreella, 14.12., otetulla kuvalla. Kasvoillani on tavanomainen arkimeikki. Iholla on kosteusvoide, värillinen BB-voide, sipaus aurinkopuuteria ja poskipunaa. Viimeisestä hoitokerrasta on kulunut kaksi viikkoa.


Ensimmäinen hoitokerta 20.9., ennen hoitoa 


21.9., seuraava aamu hoidon jälkeen



Toinen hoitokerta 3.10., ennen hoitoa


4.10., seuraava aamu hoidon jälkeen


Kolmas hoitokerta 18.10., ennen hoitoa


19.10., seuraava aamu hoidon jälkeen

Tämän jälkeen elämässä tapahtui odottamatonta. Puolisollani on pitkäaikainen sairaus, mutta sen kanssa on pärjätty. Sunnuntai-iltana 23.10. hän sai vakavan sairaskohtauksen. Elämämme muuttui. 

Kauneuskuuri oli ongelmista pienin. Ei ongelma ollenkaan. Onnistuin kuitenkin kehittämään siitä pienen moraalisen pohdiskelun. Piti päättää, mitä teen sovittujen hoitojen kanssa. Jatkanko, kuten olin ajatellut? Onko ylipäätään sopivaa lekotella kauneushoitolassa, kun puoliso makaa tehovalvonnassa letkuissa ja piuhoissa? Kun oma mieliala poukkoilee toivon ja pelon aallokossa.

Oli pantava asioita järjestykseen. Tajusin, etten voi viettää päiviäni sairaalassa. Se ei ole hyväksi eikä hyödyksi kenellekään. Päivittäin sairaalassa noin kaksi tuntia, ellei ole hälyttävää. Vaikka minua on odotettu, potilaskin uupuu liian pitkästä vierailusta. 

Miten jaksan epävarmuuden, kun en ole paikalla? Mitä tarvitsen nyt? 

Tarvitsen lepohetkiä. Pieniä hyvän olon tuokioita. Rentoutumista. Hellin itseäni. Luovun kaikesta, mikä ei tunnu hyvältä. Jatkan hoitolakäyntejä. 



Neljäs hoitokerta 3.11., ennen hoitoa. Uupumus näkyy silmien turvotuksena. Kerroin hoitolassa tilanteeni.



4.11., seuraavana aamuna hoidon jälkeen



Viides hoitokerta 17.11., ennen hoitoa



18.11., seuraavana aamuna




Kuudes hoitokerta 1.12., ennen hoitoa



4.12., toinen päivä hoidon jälkeen (unohdin kuvata seuraavana aamuna) 
Mielestäni suupielten poimut ovat madaltuneet, samoin otsan ryppy. Leuan linja on napakoitunut. 


Virallisen kalenterin mukaan on menossa viikko 50. Uuden ajanlaskuni mukaan meillä eletään viikkoa kahdeksan. Jokainen päivä on erityinen. En suunnittele mitään päivien päähän. Joskus en edes tuntien päähän. 

Käyn puolison luona joka päivä. Kuluneiden viikkojen aikana hän on siirtynyt tehovalvonnasta vuodeosastolle. Kuntoutukseen terveyskekeskuksen osastolle. Tuli käyntejä päivystyksessä. Tällä hetkellä sairaalan vuodeosasto. Tehtäväni on tukea. Oman jaksamiseni tueksi yritän poimia jokaisen tarjoutuvan hyvän hetken. Kauneushoito ja jalkahoito olivat hyviä hetkiä. 

Läheiset. Ystävät. Harrastukset, taidemuseon senioripaja ja koukkuseura. Näyttely- ja kahvitreffit. Käsityö. Sauna. Pieni ulkoilu, kun siltä tuntuu. Päiväunet. Koti. 

Elämässä on paljon voimauttavaa hyvää.

lauantai 8. lokakuuta 2016

Laatu, korjattavuus, kierrätys. Miten valmistaja huomioi vastuullisen kuluttamisen? Kiinnostava näkökulma yritysvierailulle.

Blogiani seuraavat ovat varmasti huomanneet, että olen aina innolla lähdössä yritysvierailuille. Sinne missä asioita oikeasti tehdään. Näkemään, miten tuotteet syntyvät. Kuulemaan, millaisia ajatuksia valmistajilla on. Kurkkimaan varastoihin. 

Tällä kertaa vierailimme sisustustoimittajien ryhmällä kolmessa kohteessa Nummelassa ja Vihdissä. Päivän näkökulmaksi kiteytyivät kestävän kulutuksen avainsanat: laatu, korjattavuus ja kierrätys.

Martela

Ensimmäinen kohteemme oli työpaikkojen ja julkisten tilojen kalustajana tunnettu Martela. 
Seitsemänkymppinen Martela on Pohjoismaiden johtavia työympäristöihin keskittyneitä yrityksiä. Veikkaanpa, että jokainen meistä on jossain istahtanut Martelan tuolille työpaikalla, toimistoissa, terveyskeskuksessa. Yrityksellä on tuotantoa Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Vuonna 2015 Martelan palveluksessatyöskenteli keskimäärin 622 henkilöä.

Martela panostaa materiaalien kierrätykseen hankkimalla takaisin käytöstä poistettavia kalusteita. Osa kunnostetaan käytettyinä myytäväksi. Osa puretaan ja kunnnossa olevat osat lajitellaan käytettäviksi toisissa kunnostettavissa kalusteissa. Martelan Outlet-tuotteista enemmän täällä.



Sisustustyynyjen päällisiä ommellaan verhoilukankaiden ylijäämäpaloista.





Kierrätettäviä kalusteita verhoillaan uustuotannon tilausten ylijäämäkankailla.


Kalusteita voi myös vuokrata. Tässä puhdistetaan palautettuja tuoleja uudelleen vuokrattaviksi. 


Kierrätykseen tulevista kalusteista puretaan verhoilut.


Tarvittaessa kalusteeseen vaihdetaan kunnostettuja kierrätysosia. Kaikkea löytyy.




Kierrätykseen tulleiden tuolien kuluneita jalustoja.


Kunnostetun työtuolin jalusta.


Väsähtäneet pehmusteet vaihdetaan uusiin. 


Käytettyjä ja uusia tuolin niskatuen pehmusteita.


Uudet verhoilut ommellaan ateljeetyönä kuhunkin kalusteeseen. Kunnostaminen vaatii paljon yksilöllistä käsityötä. 



Ennen tietotekniikkaa kaavoitettujen mallien kaavoillekin on käyttöä.


Kunnostettuja toimistotuoleja lähdössä tilaajalle. Kalusteet ovat uuden veroisia, mutta eivät uusia. 

Hankkiessaan kunnostetun kalusteen, ostaja tietää, että tuotteen valmistukseen on käytetty minimaalinen määrä hupenevia luonnonvaroja. Kalusteille annetaan vuoden takuu.


Martelan mukaan musta on edelleen kysytyin verhoiluväri. Harmi. Martelan oma auditorio osoittaa, että työpaikka voi olla hyvinkin värikäs. 


Martelassa kalusteiden kierrätyskunnostus ei ole mikään pikkujuttu. Kuva on kierrätyshallin yhdeltä käytävältä.


Martelan Nummelan tehdasalue ilmakuvassa. Kierrätyshalli on etuoikealla. 


Globe Hope 

Kymmenvuotias Globe Hope valmistaa uusia designtuotteita ylijäämä- ja kierrätysmateriaaleista. Päätoimipaikalla Nummelassa työskentelee kymmenen henkilöä. Nummelassa on myös yrityksen tehtaanmyymälä. 

Globe Hopen keksijä, toimitusjohtaja Seija Lukkala johti 13 vuotta laadukkaita tekoturkistakkeja valmistanutta SL-Studio-yritystään. Globe Hopen idea kumpusi suuresta turhautumisesta maailman nykytilaan, tekstilialan kertakäyttöisyyteen ja kerskakulttuuriin. Halvan massatuotannon vallatessa markkinoita meillä kirjaimellisesti mentiin halpaan. 

Globe Hope tuottaa yksilöllisiä vaatteita ja asusteita kasvattamatta materiaalin määrää maailmassa. 

Yrityksen koko tarina löytyy täältä.




Huopamaisista messumatoista ommellaan säilytyspussukoita. 


Kahvisäkistä ommeltu jättikassi käy vaikka takkapuiden säilytykseen.


Pussukoita ommellaan vaikka mistä, esimerkiksi turvavöistä ja paloletkuista.



Armeijan ylijäämämateriaalit ovat monikäyttöisiä ja suosittuja.


Tuotteiden lapuissa kerrotaan mistä ne on tehty.





Seija Lukkala esittelee laskuvarjosilkistä ommeltua iltapukua, joka on nähty itsenäisyyspäivän juhlissakin. Pukua voi vuokrata.

 

Jes, taas pääsin varastoon! Kattoon yltävät laatikkovuoret sisältävät vaikka mitä. Tilanne on  hallinnassa. Kaikki on koodattuna koneella. Tiedetään, mitä on ja paljonko sitä on.


Yhden hyllykön päässä oli Ruotsin armeijan sarkatakki.



Oli pakko sovittaa. Mitähän tästäkin keksitään tehdä?






Yrityksille ideoidaan liikelahjoja hyödyntäen heidän omia ylijäämiään. Esimerkiksi suuret mainoslakanat ovat mainio materiaali.


Nummelan tiloihin rakennettiin parvi toimistohuoneille. Tietenkin kierrätysmateriaaleista. 


Täällä tehdään töitä vastuullisen kulutuksen eteen. 

Myös Globe Hopen myymälät sisustetaan kierrätysmateriaaleilla. Verkkokaupassa voit tutustua Globe Hopen tuotteisiin. 



Scanwood

Päivän kolmas vierailukohde oli puusepänverstas Scanwood Vihdissä. Scanwood valmistaa käsityönä kalusteita, joiden elinkaaren luvatan yltävän seuraviinkin sukupolviin.



Lehto-ruokapöytä. Kuva on Scanwoodin sivulta. Koko Scanwoodin malliston näet täältä.


Scanwoodin tuotanto on yksilöllisesti joustavaa. Esimerkiksi kuvan Lokki-pöydässä on 12 vakiokokoa. Jos siitäkään ei sopivaa löydy, tehdään mittatyönä toiveiden mukaan.


Viimeistelty työn jälki on puusepälle kunnia-asia. Tämmöisestä ihminen tulee onnelliseksi, naurahti yrittäjä, puuseppä Kari Aurinkovuori, sivellessään kauniisti viistettyä pöydän jalkaa. 


Yrityksessä on kaksi maalaamoa. Tässä suihkitaan ainoastaan valkoista. Epäpuhtauksia ei saa tulla. Toisessa maalaamossa käytetään petsiä ja väriä.


Kirjahyllyn osat odottavat kokoamista. 


Liitokset ja jiirit ovat just eikä melkein, sanoo Kari Aurinkovuori. 

Huolella tehty kaluste kestää  käytössä ja on korjattavissa. Kalusteita voi  tarvittaessa vaikka maalauttaa uudelleen. 


Metso-taso. Kuva on Scanwoodin sivulta.



Tekemisen meininki. Näistäkin laudoista jalostuu vielä jotain kaunista.