Translate

lauantai 28. helmikuuta 2015

Kirpputorien kiusaukset

Kierrän kirpputoreja todella usein. Kierrokset ovat useimmiten sauvalenkin välietappeja. Läheskään aina en osta mitään. 

Olen tajunnut, että tietyt tavarat saavat kerta toisensa jälkeen katseen valpastumaan nanosekunnissa. Tunnustan heikkouteni kohteet.




Vanhat astiat. Etenkin Arabian todella vanhat mallit. Nämä ovat jo tukevasti kotona ja esillä silmän ilona. Olen tolkuttanut itselleni, että yksi kutakin erikoisuutta saa riittää. Silti olen pyöritellyt käsissäni ties miten montaa vastaan tullutta yksilöä. Hinta-kuntosuhde ratkaisee.





  Tina-astiat. Tämän päivän ostos. Hintalappu oli tukevasti liimattuna keskelle pohjaa. Päätin sijoittaa kolme ja puoli euroa. Eihän siellä valmistajan leimaa ollut, sen kyllä arvasin. Mutta tykkään. Vieläkin kaihertaa se kaunis kannellinen kulho, jota en järkevyyden puuskassani ostanut.


Taidokkaat käsityöt. Niin monia olen kaiholla silitellyt. Kaikkea ei vain voi pelastaa. Kuvan ohuesta luonnonvärisestä pellavalangasta neulottu liina oli ostettava, maksoi kolme euroa. Tuohon ei taitoni mitenkään yllä, vaikka käsityöihminen olen. Enpä olisi uskonut, että joskus pidän pöydällä pitsiliinaa!



Näitä ilmeisen käyttämättömiä villakirjontatyynyjä olen taputellut ja käännellyt monta kertaa. Tyynyjä on kolme. Ovat olleet pitkään myynnissä. Joka käynnillä katson, vieläkö ne löytyvät. 



Villasukat. Syystalvella innostuin pitkästä aikaa neulomaan monta paria sukkia. Hyvästä langasta kauniilla käsialalla neulotuista sukista on hankala päästä ohi.





Nahkaselkäiset vanhat kirjat. Vastustamattoman kauniita. Huokaus! Vuoden 1928 painos Sillanpäätä kolme euroa kappale. Kun ei mahdu, niin ei mahdu.





Eivät mahdu nämäkään 12 osaa kotimaista kirjallisuutta vuodelta 1955, kaksi euroa kappale. 

Kotona olen laittanut kauneimmat vanhat kirjat näkyville olohuoneeseen. Vaikka harvemmin niihin tartun, pelkästään kirjojen läsnäolo tekee hyvää. Eikä niitä karsita. Uudemmat kirjat ovat muissa hyllyissä. Niistäkin on kummallisen vaikea luopua, vaikka karsimiseen olisi syytä.





Vanhat huonekalut. Tämä rokonarpinen jykevä pirttipöytä on saanut monta hivelyä. Kansi on irrallinen. Ilmeisesti sen voi kääntää leivinpöydäksi, kuten ennen tavattiin tehdä. Lukuisten maalikerrosten krakeloitunut pinta vaikuttaa jotenkin tarkoituksella tehdyltä. Sormia syhyää houkutus ryhtyä hiontapuuhaan. Taisi olla pyyntö muistaakseni 290 e. Huonekaluja meillä ei todellakaan tarvita. Katselumakustelu ei maksa mitään.


Kirpputoreihin hurahtaminen on saanut aikaan sen, että uusi tavara ei houkuta. Uutta saa aina, jos tarvitsee. Uuden ostamisesta puuttuu metsästyksen jännitys, kihelmöivä löytämisen ilo ja hetken päätöksen kuumotus. Otanko vai jätänkö? Tosiasia on, että tavaraa ei tällä iällä lisää tarvitse, ei uutta eikä käytettyä. Muutaman euron satsaaminen silloin tällöin kirpputorikierrätykseen on minulle silkka hupiharrastus.


Päivitys 2. maaliskuuta -15


Kun tunnustaa heikkoutensa, madaltuu lankeamisen kynnys. Näin siinä kävi. Seuraavalla kirppiskäynnillä blogiin myyntipöydiltä bongaamani tyynyt ja Sillanpäät piti tuoda kotiin. Pinon päälle vielä kolmijalkainen sokerikko. Niitä on nyt kertynyt kuusi kappaletta.



Valitsin kirppariostosten kuvaustaustaksi tuon verhon, koska se on kestosuosikkini. Kuosi on Maija Isolan Marimekolle vuonna 1961 suunnittelema Silkkikuikka. Omat verhoni, 4 pituutta, ostin -75. Kotiin, jonka jäkeen on muutettu neljä kertaa. Välillä verhot ovat olleet kaapissa pitkään. Nyt on yksi käytössä. Laitan välillä pesuun ja vaihdan toisen tilalle. Että kuluvat tasaisesti. Tuo onkin nykyisen kotimme ainoa verho. Silkkikuikka-kuosi on taas Marimekon tuotannossa, mutta ei tuo väritys.

Tyynyjen kuviot on kirjottu villalangoilla huopamaiselle villakankaalle. Tämä kirjontatekniikka on Suomessa tunnettu jo viikinkiaikoina. Villakirjontaa käytettiin muun muassa rekipeitteissä, vedolta suojaavissa ovi- ja ikkunaverhoissa, seinävaatteissa, liinoissa ja asusteissa. 



Päivitys kahden vuoden kuluttua 28.2. 2017

Kolmijalkaisia sokerikkoja on sittemmin kertynyt kymmenen. Siihen lopetin. Käytän sokerikkoja tarjoilu- ja jälkiruoka-astioina. Sokerikkojen kylkiäisenä on tullut myös kaksi kermakkoa ja niiden alle tietenkin tarvitsin kaksi asettia. Kermakot sopivat kahvimaidon lisäksi salaatti- ja jälkiruokakastikkeiden tarjoiluun.






Rokonarpinen pirttipöytä, jonka kuvasin helmikuussa -15 kirppiksellä, jäi sinne. Liian kova hintapyyntö. Saman vuoden -15 syksyllä katselin monta kertaa vihreää pirttipöytää penkkeineen. Setin hintapyyyntö oli 190 e. Yhtenä päivänä kaluston hintalapussa oli - 50%. Enää ei kannattanut miettiä. Kaluston maalille ei tarvinnut tehdä mitään, sävy on täydellinen mökkikeittiöömme. Toinen penkki on varastossa, se ei mahtunut. 


Sisko löysi vielä kirppikselta keittiön väreihin sopivat verhot. Kuvien sävy johtuu lokakuisen pilvipäivän hämäryydestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti