Visuaalisia virikkeitä tankkaamassa

Viihdyn mitä parhaiten kodin, mökin ja kotikaupungin arkisissa ympyröissä. Välillä on virkistävää nähdä uutta. Vain katsella, tuumailla ja makustella. Helsinkiin oli menoa viikolla kahtenakin päivänä. Sain tilaisuuden yhdistää hauskoihin tapaamisiin myös kivoja visuaalisia hetkiä.


Eiliseksi järjestin treffit ystävän kanssa Kaapelitehtaalle. Halusin nähdä tutun valokuvaaja-taiteilija Ulla-Maija Svärdin teokset. Näyttely on ollut esillä Kaapelin käytävägalleriassa marraskuun ajan. Ehdin aika viime tipassa. Onneksi ehdin. Tulin niin hyvälle mielelle näistä. 

Soitin taiteilijalle ja kyselin, miten ihmeessä nämä ovat syntyneet. Ulla-Maija kertoi että hän on ensin piirtänyt kuvan, sitten skannannut sen, suurentanut noin 300 % kokoon ja työstänyt photoshopilla piirtopöydällä. Tulosteet hän teetti kirjapainossa. Lopuksi teokset on laminoitu. 
Ulla-Maijan mielikuvitus on satumaisen rikas. Kuvia jaksaa tarkastella pitkään. Aina löytyy uusi riemastutttava yksityiskohta. Ulla-Maija on teettänyt töistään myös postikortteja. 
Kiiltäväpintaisten teosten kuvaaminen ei gallerian oloissa oikein onnistunut. Mukaan tuli väkisinkin ylimääräisiä heijastuksia. Pyysin etukäteen anteeksi harrastelijamaisia kuviani, joten arvaan muutaman kuvan liittää tähän. Ovat niin hyrisyttävän hersyviä.

Torstaina oli tilaisuus tutustua kahteen designin ja kodin aihepiirin liikkeeseen. 

Juuri Suomeen rantautunut avara Habitat-myymälä Hesingin Keskuskadulla Makkaratalossa on huimapäinen satsaus näinä laman kourissa pyristelevinä aikoina. Ensimmäisen moderneja ja värikkäitä sisustuksen ajatuksia tarjoavan Habitat-liikkeen avasi nuori Terence Conran viisikymmentä vuotta sitten Lontoossa, vuonna 1964. Vuonna 1984 kuningatar Elisabeth II aateloi Conradin tunnustuksena demokraattista designea korostavan näkemuksen voittokulusta. Aikojen saatossa on Habitatin polulla ollut myötä- ja vastamäkiä ja polkujen haarautumia. Vuonna 1973 avattiin ensimmäinen Pariisin myymälä. Vuonna 1992 yhtiön osti Ikean perustaneen Kampradin perhe. Vuonna 2011 Manner-Euroopan toiminnot osti ranskalaisyhtiö Cafoum. Habitatilla on kumppanuusohjelma monien arvostettujen ja tunnettujen tuotemerkkien ja suunnittelijoiden kanssa. Helsingin liikkeen näyttävässä avajaisilmoittelussaan Habitat määrittelee paikkansa tarjonnassa pyytämällä anteeksi kiilaamistaan Ikean ja Vepsäläisen väliin. Mukavasti siihen sujahtaakin. Minulle konsepti on tuttu vuosikymmenten takaa työvuosien Pariisin matkoilta. Jos ei muuta, niin sieltä piti ainakin hakea tyylikäs luettelo, jota tuli kuvauksia suunnitellessa selailtua moneen kertaan. Nyt en luetteloa huomannut. Kaikki on netissä. 

Avajaisia on rummutettu Henry Massonetin Tam Tam-jakkaralla, klassikko  vuodelta 1968

Habitatin mallistossa on kauniita puukalusteita

kiinnostavia valaisimia,

huolella työstettyjä puuesineitä ja värikkäitä tekstiilejä Tuotetietoa täältä. 

Habitatin suuren tuotannon designen parista suunnistimme tutustumaan pienen pieneen Escapist-myymälään Vuorimiehenkadulla. Escapist myymälän ja verkkokaupan valikoimaan kuuluu huonekaluja, sisustustuotteita, vaatteita, asusteita ja lahjatavaroita. Kuvina muutama makupala.

Kattaus kahdeksalle

Elämä on enimmäkseen arkea, mutta vaihteeksi välillä pientä juhlaakin. En ole ahkera kutsujen järjestäjä, mutta huomaan olevani aika täpinöissäni, kun saan houkuteltua koko perheen, lapset ja lapsenlapset yhteisen aterian ääreen. Silloin meitä on kahdeksan ja pöydän ympärillä kaikki paikat ovat varattuna. Tarjoilun ja kattauksen miettiminen nostattaa mukavaa odotuksen tunnetta. Tällä kertaa sain pöytään uudet lautaset. Tai no, uudet ja uudet, miten sen nyt ottaa.

Viime vuoden elokuussa ostin kirpparilta Arabian Lotta-lautasia, seitsemän syvää ja neljä matalaa. En niitä olisi tarvinnut, mutta en voinut jättääkään, maksoivat 1,50 e/kpl. Lotat ovat näköttäneet kaapissa. Äskettäin löysin jälleen kirpparilta neljä matalaa lautasta lisää, hintaan 3 e/kpl. Jes! Nyt saan matalilla lautasilla kattauksen kahdeksalle. Vielä jahtaan yhtä syvää lautasta lisää. Maltan odottaa. Arabian AS-malliston Lotta-koristelu oli käytössä 1942-1956. Astiasarjalla haluttiin kunnioittaa Lotta-Svärd-järjestön naisia. Lotta-astioiden koristeena on yksi sininen ja kaksi kultaista raitaa.

Lapuan Kankureiden suuri puolipellavaliina on suosikkejani. Sopii mielestäni mainiosti Lotta-lautastenkin seuraan. Pellava on hieno ja juhlava materiaali. Sileäpintainen pellava on myös likaa hylkivä. Useimmat tahrat saa poistettua siististi tuoreeltaan, ei tarvitse aina laittaa koko liinaa pesuun. Juuri tätä liinaa en enää löytänyt mallistosta. Ihan lahjavinkkinä esimerkiksi Dora Jungin (1906-1980) uudelleen tuotantoon otetut mallit ovat perintönä kulkevia arvotekstiileitä. Tunnetuin ja suosituin malli on Sata ruusua pellavaliina, jonka taiteilija suunnitteli Stockmannin satavuotisjuhliin vuonna 1962. Oman valkoisen Sata ruusua-liinani sain lahjaksi vuonna 1966. 

Siniset vesilasit ovat myös kirppislöytö. Fasetti-lasin suunnitteli Kaj Franck Nuutajärven lasille 1960-luvulla. Sopivat sävyltään kivasti Lotta-lautasten seuraan. On jo tullut selväksi, että kirpputorit ovat minun juttuni. Tunnustan lisää. Olen myös innokas hyödyntämään tarjouksia. Kun tarjous on riittävän hyvä. Kotimaiset Kultakeskuksen Chippendale-aterimet keräsin jo vuosia sitten lopettaneen Euromaketin ostosleima-tarjouksella. Chippendale on 1700-luvun tyylisuunta. Kultakeskuksen oma Chippendale-mallisto on suunniteltu 1930-luvun alussa. Sarjasta tuli suomalaisten kestosuosikki.

Kuten hopeat, samalla tavalla ostoleima-alennuksilla keräsin myös tusinan tsekkiläisiä Bohemia-kristallilaseja.

. 

Matkoilta tuon mieluusti jotain kivaa kotiin. Aina kun katan nämä ruokaliinat, pääsen ajatuksissani hetkeksi Pariisiin. Kangasfriikin unelma, viisikerroksinen kangaskauppa Marcé Saint Pierre näkyy ylhäältä Sacré Coeur-kirkon näköalatasanteelta etuvasemmalla. Jos vain jälleen Pariisiin pääsen, kuuluvat nämä kohteet, Montmartren kirkko ja kankaat ohjelmaan.

Tätä kattausta seuraa käsitiski. Perheen yhteisen aterian jälkeen tiskihetki on paluu kauniiseen arkeen. Pestyjen astioiden ja ruokailuvälineiden kuivaaminen puhtaalla pyyhkeellä. Keittiö on täynnä hyrisevän hyvää mieltä.

Kirjoitettu yhteistyössä itseni kanssa.

Muhevia muhituksia ja harrasta haudutusta. Hulluna juureksiin. Pieni päivitys marraskuun 2014 blogiini.

 Luin, että juuresten käyttö on lisääntynyt huimasti. Mahtavaa. Talvella olen hulluna juureksiin. Suosittelen.

Päivitän tähän marraskuussa -14 julkaisemaani blogiini mukaan tämän päivän muhituksen.

 
Lanttua, bataattia. perunoita. juuriselleriä, porkkanoita, palsternakkaa ja sipulia kaupasta.  Oman maan satoa maa-artisokan mukula ja valkosipulia muutama kynsi. 
Tällä kertaa hienonsin sipulin ja valkosipulin aivan pieniksi ja laitoin kuullottumaan voi-öljyseokseen. Seuraavaksi pilkoin myös maa-artisokan mukulan ja juurisellerin palan aivan pieniksi ja lisäsin sipuleiden joukkoon.
 Muut juurekset leikkelin aika suuuriksi paloiksi ja lisäsin pannulle sitä mukaa, kun paloja syntyi. Pidemmän kypsymisajan vaativat ensin.  
Mausteeksi runsaasti kuivaamiani oreganoa, lipstikkaa ja nokkosta. Vielä hunajaa, mustapippuria, suolaa ja kasvisliemikuutio. 
Sai muhia hiljalleen, välillä kävin kääntelemässä. 
Harmi, ettei persilja kasvanut viime kesänä, sitä olisi tullut vielä pinnalle. 



ja tässä vielä blogini muhitukset ja haudutukset kirjattuna 11.11.2014

Tähän vuodenaikaan, kun hämärä toiselle kättä lyö, soi päässä sitkeästi Marraskuu:

"Ohi syyskuun

läpi repaleisen lokakuun

kaipuun kaljakori kilisee

yli taivaan

päivät niinkuin varisparvi

raahautuu"

Ei pilkahdustakaan auringosta päiväkausiin. Pimeää. Kosteaa. Hämärä rämpii jo lounaan jälkeen iltapäivällä. Jos ei ole mitään pakollista hoidettavaa, sohva, tyyny ja torkupeitto vetävät puoleensa. Makealta päikkärit maistuvatkin. Sitten onkin jo lähes pimeää. 

Kirkasvalolamppu, vitamiinit ja etelän hedelmät. Jotain piristystä on pakko saada. 

Muuten tykkään ravinnossa elää kausien mukaan. Kesäisen kepeän tuoreuden jälkeen maistuu taas kaikki juureva, huolella muhitettu ruoka. 

En todellakaan ole ruokabloggari, mutta totta vieköön, onhan ruoka makoisan kaunista arkea. 

Etelän hedelmät. Keittiön pöydällä lämpimän keltaruutuinen liina. Heti on vähän valoisampaa. Sitten muhittamaan.

 Olen jättänyt pastan ja riisin ruokavaliostani lähes kokonaan ja vähentänyt perunoiden syönnin aika minimiin. Ruuan valmistuksessa suosikkini on vokkityyppinen korkeareunainen teflonpannu, jossa hauduttelen lisukkeita. Kerrallaan ison annoksen. Riittää useampaan ateriaan ja osa vielä pakkaseen. Kotimainen kaali on ihan ykkösjuttu. Aivan aliarvostettua. Tässä muhii kaalin perussetti: öljyä, sipulia, valkosipulia, kaalia ja porkkanaa.

Maustamisen perussetti muhituksiini on pari kasvisliemikuutiota, mustapippuria, itse kuivattuja lipstikkaa, nokkosta ja yrttejä, hunajaa. Lopuksi pakkasesta reilusti oman kasvimaan persiljaa.

Tuhdimpi muunnelma kaaliteemaan, chili con kaali. Perussettiin lisäksi papuja. tomaatipyreetä, tomaattimuskaa ja chiliä.

Kaalin kanssa vuorottelevat kotimaiset juurekset, porkkana, lanttu ja palsternakka. Muut ainekset oikeastaan samat kuin kaalimuhituksessa. Tässä olen ollut viitseliäs ja kuutioinut juurekset aika pieniksi.

Vaihtelun vuoksi juurekset isompina paloina. Juureksiin en voi kyllästyä! 

Kolmas perusta muhituksiin on kesäkurpitsa. Muuten suunnilleen samat ainekset kuin kaalin perusmuhituksen kanssa. Muhitukset syntyvät fiiliksillä ja mitä aineksia sattuu olemaan. Koskaan ei synny ihan samanlaista.

Perinteinen karjalanpaisti on talviajan ikisuosikki. Pataan kerroksirttain lihapalat ja väliin aina silputtua sipulia, porkkanaa, ehkä myös lanttua, maustepippureita, suolaa, jokunen laakerinlehti. Päälle vettä niin, että lihat peittyvät. Pata uuniin. Tuon kokoinen annos saa muhia nelisen tuntia. Alkuun kuumemmassa uunissa, että päälimmiset lihat ruskistuvat. Sen jälkeen laitan kannen päälle ja lämmöksi 175 astetta. Voisko helpompaa olla!  Viimeksi tein eilen isänpäivän toiveruokana. Hyvin maistui kaikille perunamuusin ja muhitettujen juuresten kanssa. Juhlan kunniaksi lisukkeena oli myös marinoituja punasipulirenkaita, marinoituja pikkiriikkisiä suppilovahveroita ja pihlajanmarja-omenahilloa.

Uusi kirppis, baskeri ja puristelasia

Kotikaupungissa avautui suuri kirpputori aivan keskustassa. Oitis sinne oli suunnattava. Mukaan lähti virkattu baskeri ja puristelasia.

En oikein osaa käyttää muita päähineitä kuin pipoa ja baskeria, jota myös faustiksi kutsutaan. Perinteisiä huopabaskereita minulla on pienen pinon verran. Joskus ne vain tuntuvat vähän tylsän askeettisilta. Olin suunnitellut baskerin tekoa jo jonkin aikaa. Tänään kirpparilla onnisti. Löysin virkatun baskerin oivasti juuri tämän hetken tarpeeseen. Samalla voinkin jakaa vinkin, jonka olen antanut kauan sitten työjutussani. Neulottu tai virkattu baskeri on kevyt ja ilmava päähine ja toimii hyvin leudommalla säällä. Kun ilma äityy viimaiseksi, päähineestä tulee talvilämmin, kun sen vuoriksi laittaa tavallisen huopabaskerin. 

Baskerissani on kivojen syysvärien lisäksi soma virkattu kukka.

Samalla reissulla löytyi myös tämä yhden kukan maljakko

ja vielä kaksi puristelasista asettia. Lautaset yhteishintaan 10 senttiä.

 Outoa, miten moni nuoruudessa mauttomuudeksi mielessä rankattu juttu alkaa näillä lukemilla jännästi kiehtoa. Kuten puristelasi, tuo köyhän kristalli. Näitä kolmijalkaisia sokerikkoja olen ostanut jo useampia. Mielestäni kivoja tarjoiluastioita vaikka antamaan särmää muuten pelkistetylle kattaukselle. Myös jälkiruuan tai jäätelöannoksen tarjoiluun.

Tämä lautanen on peritty, mutta tällaisia osiin jaettuja tarjoilulautasia näkee hyvinkin usein kirpputoripöydillä. Soma tuohon on laittaa tarjolle pikkunaposteltavia. Houkutuksesta huolimatta en ole kartuttanut kokoelmaa, koska en ole keksinyt isommalle määrälle oikein luontevaa käyttöä. Ajatushan on, että kaikki kirpparilta tuotu on käytössä. Edes joskus.

Pihatöitä tuulessa ja tihkussa

Talven tulo otti pari sivuaskelta. Menneen viikon pakkaspäivät vaihtuivat viikonloppuna tuuleen ja tihkusateeseen. Ulkoilu ei varsinaisesti ollut nautintoa, mutta reilusti plussa-asteiden puolella olevassa säässä saatiin monta askaretta hoidettua talven alta. Hyvä näin. Pakkasessa nämä puuhat olisivat olleet hankalampia.

 Pihlajat ovat olleet tänä syksynä tehneet poikkeuksellisen runsaan sadon. Rannassa puuhailun välillä napsin suuhuni vähän kohmeisia marjoja, joiden aromia pakkanen oli mehevöittänyt. Houkutti ryhtyä vielä toisen sosesatsin keittoon. Kun poistuimme rannasta, pyrähti  pihlajiin suuri lintuparvi. Aivan, menkööt marjat tärkeämpään tarpeeseen.

Tällä kertaa mökkireissun tärkein tavoite oli laiturin saattaminen talviteloille. Urkakka ei ole mutkikas, mutta raskaiden kulkusiltojen siirtely vaatii useamman henkilön. Homma hoitui joutuisasti, kun paikalla oli peräti viisi käsiparia. Tuuli oli navakan puoleinen, mutta ponttoonilaituri lipui talvipoukamaansa kepeästi.

Seuraavaan hommaan. Vene oli sateiden ja pakkaspäivien jäljiltä aika tanakassa jäälastissa. Hoitui ja kääntyi.

Tähän ei tarvittu joukkovoimaa. Tuuli oli kaatanut koripallotelineen. Jälleen kerran. Levy alkaa olla kellahdusten jäljiltä jo huonossa kunnossa. Kovia tuulia on varmaan tiedossa enemmänkin. Laitettiin tueksi pöllejä. Palataan asiaan seuraavien avovesien aikaan.

Sunnuntain aamiaisella katselin ulos rantaan ja muistin, miten kiva oli, kun viime kerralla saatiin vihdoin selätettyä saunan edustalta suuri koivun kanto. Siitäpä tuli mieleen kolme tuomen kantoa saunan takana. Monta vuotta ovat lusmunneet heinikossa. Mitäpä jos? Kalusto esiin ja tutkimaan tilannetta. Toiset lähtivät metsään. En nyt ehtinyt mukaan. Kantojen kanssa painiminen on ihme hommaa. Ajan taju katosi äheltäessä tyystin. Alkoivat voimatkin huveta. Vaan kanto irtosi! Mikä voittajafiilis! 

Niinhän siinä sitten kävi. Tänään maanantaiaamuna myslikupin ääressä oli ensimmäisenä mielessä, että niitä kantojahan on kolme. Jospa vähän kokeilisin seuraavaa. Ällistyin. Sain juuret katkottua ja kannon kammettua irti. Kuvassa kanto numero kaksi näkyy ylempänä oikealla. Kahden kannon kuopat on jo tasoteltuna. Kummipojan tyttöystävä tuli katsomaan, mitä ihmettä tätsy oikein äheltää. Yhteisvoimin saimme nostettua ensimmäisen kannon kottareihin ja kuskattua pois. Kun innokas apu oli paikalla, kerroin, että toinenkin kanto on jo irti, mutta yksin en mitenkään saa sitä ylös kuopastaan. Kahden punnerruksella mötikkä kierähti kohtuullisen sopuisasti. Asiasta intoutuneena aloimme yhteistuumin kaivaa esiin kolmannenkin kannon juuria. Tihkusade sai maan liejuiseksi. Kroppa vihjaili tauon tarpeesta. Ettei vallan tarvitse huutaa hoosiannaa. Tämä savotta jatkukoon joskus toiste. 

Mökillä hommat jotenkin vaan ilmaantuvat ja käynnistyvät. Usein huomaan, että olinkin harmillisesti unohtanut hoitaa jotain ennakkoon ajateltua. Varmuudeksi kirjoitin kotoa lähtiessa lapulle kaksi muistettavaa asiaa. Istuta valkosipulit. Korjaa viimeinen persiljasato. Tehty. Olivat  muuten hilkulla unohtua.  

Valoa, valoa, valoa!

Pimeä tulee yhä aikaisemmin. Hämärän hiipiessä kuljen ympäri kotia ja napsuttelen päälle valoja. Joka huoneeseen. Vaikka siellä ei kävisi kukaan.

Elokuvissa näkee, miten joku tulee kotiin ja kaikki valot syttyvät yhdellä kertaa. Varman meilläkin sellaista tekniikka on tarjolla. Vanhassa asunnossamme saan tyytyä napsuttelemaan katkaisijoita.

Olen erityisen mieltynyt tunnelmavaloihin. Varsinkin ikkunoilla. Joka huoneessa on kyllä ihan kelpo yleisvalaisin katossa. Niitä en napsuttele päälle. Ainoastaan tarvittaessa. Kuten siivotessa. Tästä on kotona välillä keskustelua. Minulle tunnelma on tärkein. Yleensä olen hyvinkin säästäväinen. Valoista en halua tinkiä. Se olisi poissa hyvästä olosta, viihtymisestä. 

Tunnelmavalojen lisäksi jokaisessa paikassa, missä tehdään jotain, on oltava riittävän tehokas ja helposti kohdennettava valaisin. Muuten ei tule mistään mitään. Molempia tarvitaan, tehoa ja tunnelmaa. 

Ärsyynnyn, jos valaistus ei ole kunnossa. Varsinkin ulkomailla on hotellihuoneissa useitakin tunnelmavaloja, mutta vuoteessa lukeminen on mahdotonta himmeän yötuikun kajossa.

Luin juuri, että pienikin valo yöllä heikentää melatoniinin tuotantoa. Ja voi lihottaa! Jestas. Tehköön niin. Olen syntynyt keskellä kesää. Ehkä siksi rakastan valoisten kesäöiden hämyä. Kaupungissa koti on katuvalojen piirissä. Niistä riittää sopivasti yövaloksi. Matkoilla jätän aina vessavalon päälle ja oven hiukan raolleen.

Vuosikymmenten myötä kotiin on kertynyt sekalainen kokoelma valon tuojia, parin euron kirppurorilöytöjä sekä kotimaisia design-valaisimia.  

Eero Aarnion Tuplakupla, Double Bubble, vuodelta 2001. Ensin en tykännyt, sitten mielistyin ja lopulta piti saada.

Yki Nummen ikinuori Modern Art on suunniteltu jo vuonna 1955. 

Harri Koskisen Block-valaisin vuodelta 1996 riemastutti ensinäkemältä.

Ikean alennuslaarista joskus 90-luvulla. Pinkinpunaiset jalat oli ajatus maalata. Sitten löytyivät passelit varjostimet jostain toisesta poistolaarista.

Keltaiset samaisesta Ikean alelaarista kuin punaiset.

Tulkoon mukaan yksi hyötyvalaisin. Klassinen messinkivartinen jalkalamppu Stockalta vuosia sitten. Varjostimen olen jo vaihtanut.

Led-valaisin "lähti mukaan" alakerran liikkeestä, kun hain himmenninsulaketta toiseen valaisimeen. Merkki on Wofi, kauppiaan messuilta hankkima näytekappale.

Keittiön ikkuna. Eri aikaan hankitut kirppislöydöt, varjostimet ja jalat, löysivt toisensa. 

Mistähän nuokin ovat ilmestyneet?

Ainoa kattovalaisin, jonka iltaisin laitan päälle on Yki Nummen Lokki vuodelta 1960.

Ei mikään muotovalio, mutta mainio hyötylamppu on työpaikalle hankkimani ja siellä monia vuosia valaissut Päivänsäde-kirkasvalolamppu. Edelleen toimii, nyt kotona työpöydällä. Luo lohtua syvimpään kaamokseen ja on apuna tarkkaan työskentelyyn. En laita kuvaa. Jos kiinnostaa, nykyiset versiot löytyvät netistä. 

Asuni tänään Mummi ja musta nahka Outfit of the day

Pukeutuminen on kiinnostanut ja innostanut minua niin kauan kuin muistini kantaa. Pukeutuminen on paitsi hauskaa, jokus myös yllättävää ja riemastuttavaa. Eilen suorastaan repeilin. On ihan pakko väsätä tämä tuoreeltaan. 

Syksyn suosikkiasuni perustuu kirpputorilöydöille. Alkukesästä ostin nahkajakun. Sitä olen käyttänyt ahkerasti kaiken aikaa. Elokuun helteillä löysin nahkahameen. Sen aika on tullut vasta nyt ilmojen viilennyttyä. Pitkään aikaan en ole käyttänyt mustaa. Piti yrittää raapia kokoon joku järjellinen kokonaisuus. Tässä.

Viimeiset vuodet olen kulkenut syksystä kevääseen enimmäkseen saappaissa. Jo pidemmän aikaa on tehnyt mieli herrainmallisia kävelykenkiä. Stockmannilta löysin mieleiset. Yllätyksenä myyjä tarjosi niistä 30 % alennusta. Minulta oli jäänyt huomaamatta joku esitteen mukana ollut tarjouskuponki. Sehän sopi mainiosti. Ostos tuntui entistä mieluisammalta.

Seuraava ongelma oli laukku. Musta pitäisi olla. Aina ei tarvitse mennä omaa kaappia kauemmaksi. Vaatehuoneen ylähyllyllä on oleentunut viimeksi yli viisi vuotta sitten työkäytössä ollut musta nahkalaukku. Ostin sen aikanaan paikallisesta Euromaketista. Koko kauppaa ei ole ollut enää vuosiin. Ei maksanut paljoa. Vähän turhan tilava nykytarpeisiin, mutta menee. Aika ei ole laukkua silmissäni pahentanut.

Nahkajakku on kaulukseton. Ulkona on jo vähän viimaista. Kaulaan lämmikettä. Pengoin huivipinoa. Bingo! Sain varmaan kuusi, ellei seitsemän vuotta sitten siskon kiinalaiselta vaihto-oppilaalta joululahjaksi suuren kuminauharypytetyn viskoosihuivin. Periaatteessa ihan kiva. Se vain ei ole istunut yksiin minkään asun kanssa. Nyt hoksasin, että se istuu rillieni kanssa ihan jees.  Käyttöön. Onneksi en ole myynyt kirppiksellä.

Jos aikoo syksyllä pukeutua hameeseen, se valitttavasti vaatii asusteinhokkini, sukkahousut. Lindexillä näin nämä. Ei se niin kurjaa olekaan, ellei tarvitse kiskoa jalkaan niitä ohuimpia versioita.  

Ai että mikä tässä on hauskaa? Olin muutama päivä sitten Helsingissä. Kauppaliikkeessä nainen sanoi, että sinulla on kiva nahkahame. Katsoin häntä. Hänelläkin oli nahkahame. Ja oikein kivat sukkahousut, hän jatkoi. Eipä, hänellä oli samat! Siinä peukuteltiin toisillemme.

Jaa, että mikä sai eilen repeilemään? Katsoin Putousta. Yhdellä sketsihahmolla oli musta nahkahame ja nuo samat sukkahousut. Olin pudota sohvalta!