Jos rakastat puuta, mene Fiskarsiin. Ja muutenkin.

Fiskarsin ruukin Onoma-osuuskunnan kesänäyttely WE LOVE WOOD(s)! keskittyy puuhun. Ja mikäpä paremmin sopii juuri Fiskarsiin, jonka harvinaisen lajirikkaissa havu- ja sekametsissä kasvaa kolmisenkymmentä puulajia. 

Paikallinen saha työstää viittätoista puulajia. Ei ihme, että alueelle on asettunut ainutlaatuinen määrä puusepänverstaita. 

WE LOVE WOOD(s)! on avoinna 24.5. - 20.9. päivittäin kello 11 - 18. 

Sain viettää kiinnostavan päivän kesänäyttelyn lehdistömatkalla.  Näyttelyn lisäksi pääsimme tutustumaan sahaan ja puuseppien verstaisiin.

Näyttelyssä on esillä paikallisten taitajien ja muiden suomalaisten sekä pohjoismaisten tekijöiden töitä. Monet esineistä ovat syntyneet suunnittelijan ja toteuttajan yhteistyönä.

Helsingistä lähtiessä ja tunnin verran kestäneen bussimatkan satoi. Perillä tummat pilvet tyytyivät kiertelemään ruukin aluetta. Tuntui melkein kesältä.

 Aava-kattovalaisimen sisäkkäisten vanerikerrosten repaleiset reunat viehättivät silmääni. 
Kalustemuotoilija Laura Väre, valmistus Aalto yliopiston puustudion valaisinkurssilla.

Omkring on tilaa rajaava moduulirakenne, joka jättää näkymän avoimeksi. Työparina ruotsalainen arkkitehti Mia Cullin ja artenomi, hienopuuseppä Petri Koivusipilä.

Keinuen-penkki on kiehtovan kaunis, hauska ja keinahteleva. Rakenteessa on vääntöä, elävyyttä ja joustavuutta ja suuresta koosta huolimatta ilmavaa keveyttä. Taitavien veljesten, puuseppä Antrei Hartikaisen ja muotoilija Sakari Hartikaisen yhteistyötä. Ykkössuosikkini.

Arkipelago terassituoli ja rahi. Vuonna 1967 Nikari-verstaan perustaneen puuseppä Kari Virtasen taidokkuutta. Kyllä kelpaisi.

Tribute, hivelevän nami tuoli. Suunnittelija Timo Mikkonen, puuseppä Heikki Aska.

Sarjatuotantoon ajatellun mortteliperheen suunnitteli muotoilija Mari Isopahkala. Matti Söderkultalahti sorvasi mortteleiden yksilölliset muodot.

Korusuunnittelija Kirsti Doukaksen ja kultaseppä Kristian Saarikorven Sulawesi-hankkeen tarkoituksena on tutkia ohutviiluvanerin käyttöä koruissa. Rannekorut näyttävät hyvältä. Uskon, että myös tuntuvat kädessä hyvältä. 

Puu on tämänkin teoksen innottajana ja mallina. Keraamikko Karin Widnäs kuori metsästä löytyneen kuusen oksan. Hän otti kipsimuotin toukkien kirjailemasta oksasta. Savivalun ja polton kautta syntyi huojuva keramiikkaoksisto Kaarnakuoriainen.   

Näyttelyn jälkeen pääsimme asian alkulähteille. Puun tie rungoista hienoksi esineiksi ei todellakaan ole hätäistä hommaa. Se valkeni Fiskarsin Laatupuun sahalla. Saha työstää viittätoista puulajia tuppeen sahattuna, hirsinä ja parruina, asikkaan tarpeiden mukaan.

Puut saavat aluksi kuivua ulkona pari kolme vuotta. Sen jäkeen niitä kuivatetaan sähköllä lämmitetyssä kuivaajassa päiväkausia. Lopuksi varastoidaan sisällä, ehkä useitakin vuosia, kunnes puu on riittävän kuivaa työstettäväksi.  

Verstasvierailut olivat niin kiehtovia, että muistiinpanojen tekeminen unohtui ihan tykkänään. Keskittynnyt tekemisen meininki, puun tuoksu, puolivalmiit tuotteet ja niiden osat, tarkoituksenmukaiset työkalut. Kyllä, olen heikkona kaikkeen toimivaan. Näissä verstaissa on arvokasta osaamista, jota kelpaa ylpeäna esitellä. 

Yksi verstasvierailun kohde oli linkin jutussa mainittu Nikari



Ruukin alue tuottaa nyt myös oman sähkönsä. Tässä kuohuu veden voima, jonka tuottaman sähköenergian määrästä Fiskarsin ruukin alue tarvitsee omaan käyttöön vain osan.   

Kaj Franckin Sointu, ikuinen ihastukseni

Varhaisimpia astiamuistojani on kodin kahviastiasto. Olin alle kouluikäinen. En vielä kahvia saanut, eikä kahviastioita lapsen käsiin annettu. Enkä siksi ne kiinnostivatkin. Ihastelin astioiden pehmeän harmaata väriä, pyöreitä muotoja ja sivelin varovasti sormenieni päillä pinnan siloisia kohoraitoja.

Ihastukseni kohde oli Kaj Franckin Arabialle vuonna 1949 suunnittelema Sointu-astiasto. Ihastus on kestänyt vuosikymmenet. Astiaston muotokieli ja värit puhuttelevat edelleen. Ne viestivät kotoista turvallisuuden tunnetta. Mökillä on vielä jokunen lapsuudenkodin harmaan astiaston osa tallella.

Kirpputorilta ostin kotiin kaksi sinisävyistä kuppisettiä pari päivää sitten yhteishintaan 12,50 e. Odottelin aurinkoista hetkeä päästäkseni fiilistelemään kuppien kuvaamista ja harjoittelemaan uuden kamerani käyttöä. 

Pitemmittä puheitta

Nonnii. Piti sitten pelastaa toiselta kirppikseltä tämä kanneton sokerikko. Pyyntö oli alkujaan noin kolminkertainen, maksoin 4,95 e. Alkaako tämä olla jo keräilyä?

My everlasting love, coffee set Sointu , design Kaj Franck for Arabia, 1949. Memories from childhood.

Asuni tänään. Kevät etenee. Outfit of today

Kevät etenee kylläkin hippasen hapuillen. Aika vilakkaa on vieläkin, helatorstaina. Tekee kuitenkin mieli kaivella kaapista kevyempiä asuja. Jos ei kevyttä muuten, niin ainakin jotain väreiltään lähestyvään kesään viittaavaa. 

Vuodenaikojen  vaihtelussa on sekin kiva puoli, että pukeutuminen vaihtuu aika totaalisesti. Sesongin alussa on hinku saada jotain uutta. 
En enää seuraa muotia työn puolesta ja sen myötä lehtien muotijuttujenkin seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Ei kiinnosta enää kierrellä kovin paljoa kaupoissakaan. Paitsi sesongin vaihtumisen aikaan. Teen ostarikierroksia ihan vain nähdäkseni, missä nyt mennään, mitä alkavalle sesongille on tarjolla. 
Ikä on opettanut, että ennen ostopäätöksiä on viisainta penkoa ensin esiin se, mitä on jo tullut hankittua. 
Katselen talvisäilöstä esiin otettuja asuja uusin silmin. Etsin uusia tapoja yhdistellä vanhoja tuttuja.

Kaupoissa huomasin, että kukkakuosit pelittävät edelleen. Mieluusti niitä ainakin silmäilin, vaikka yleensä olen nopea kyllästymään kuoseihin. No juu, minullahan on Seppälän alesta hankitut kukkafarkut. Niille saa koittaa nyt kolmas kesä. 
Pinkki ja farkunsininen ovat minulle keväisen olon tuovia värejä. Kukkahousujen seuraksi nyt jotain pinkkiä. 

Ostin nämä saappaat joskus 80-luvulla. Kenkien kanssa saattaa käydä näin. Hullaantuu kauniiseen esineeseen. Italialaiset, nahkaa päällinen ja vuori. Varmaan kaupan kalleimmat silloin. Parasta oli, että tuijotin - 60% poistohintalappua. En voinut jättää kauppaan. Väri ei sopinut minkään kanssa yhteen. Hameen kanssa ne näyttivät naurettavilta. Kokokin oli numeroa liian suuri. Somat kuin mitkä.
Saappaat ovat ikääntyneet enimmäkseen kaapissa. Keväisin nostan ne esiin, poistan toiveikkaasti sisään sullotut sanomalehdet. Syksyllä varustan takaisin kaappiin.
Kahdesti saappaat ovat käyneet tyrkyllä kirppiksellä. Eivät kelvanneet kenellekään.  
Poistin varsiin rullatut vuoden 2009 Hesarit. Näköjään en ole aikoihin oikeasti edes ajatellut käyttäväni noita. 
Nyt ne pääsevät ulkoilemaan. Jalkakin on vuosien myötä levinnyt kokoa juuri sopivasti. Välillä ratkoin rusetit pois. Hyvä, että säilytin ne.  

 On vielä tuulista ja viileää. Kirppikseltä ostamani nahkajakku suojaa sopivasti ja antaa muuten äklömakealle asulle ryhtiä.
Vuosia sitten ostin kesähäihin hihattoman leningin asusteeksi suuren liukuvärjätyn shaalihuivin ohuen ohutta puuvillaa. No, sehän istuu nyt tähän settiin. Hartioille kietaisun sijaan kaulalle runtattuna.

Aikanaan työpisteelle räätälöidyt lasit ovat viettäneet eläkevuosia laatikossa turhan panttina. Äskettäin teetin niihin uudet linssit. Sain oivat lukulasit. Kuvassa lasit ovat päässäni rekvisiittana. Oikeasti en näe niiden kanssa kävellä. Vähän harmi. Hah, maitokauppaan voi tietenkin ottaa mukaan, noilla näkee pienimmätkin tuoteselosteet. 

Spring. But not so warm, yet. Time to change clothes. Before shopping, take a look in your own closet. So did I. Jeans from summer -13, boots from 80´s, scarf bought some years ago for summer weddings, leather jacket from flea market, two years ago. After a long pause, this new combination feels like getting sometihing new. No money used this time. 

Lippu liehuu ja lapio heiluu.

Vapunpäivänä ajelin kolmannen kerran mökille sitten syksyn. En todellakaan malttanut viettää vappua prosenttijuomia siemaillen. Liian viileää istuskella terassilla. Täydellinen työilma. Rivakka lapion heilutus sopii mainiosti työläisten juhlapäivään. 

Tervetulleeksi toivotti siskojen nostama lippu. 

Vapun kunniaksi päätin koota monta vuotta varastossa odottaneen Kekkilän kasvatuslaatikon. Kun hartaan pähkäilyn jälkeen vihdoinkin keksin sille paikan ja tarkoituksen. Tähän tulee salaatti- ja yrttiviljelmä. Enää ei tarvitse kipittää rinnettä alas kasvimaalle asti hakemaan vihreää aterian höysteeksi.

Tällaisia utukuvia tulee, kun luuri on työhousujen taskussa maata kaivaessa.

Kahdella ensimmäisellä mökkikäynnillä keskityin istutuspenkkien kunnostamiseen ja haravointiin. On suorastaan riemullinen tunne, kun kuivien rankojen alta paljastuu uutta elämää.

Raparperipenkki kitketty ja kantattu. Keväällä on oltava nopea. Tilanne oli tämä edellisellä käynnillä. Nyt raparpereissa on jo terhakat lehdet ja vartta pukkaa vauhdilla. 

Hetken aikaa on siistiä Tähän odottelen nousevaksi maa-artisokkaa ja perennoita. 

Rikkatuohoja en odota, ne tulevat varmuudella.

Tämä on vähän aiemmin otettu kuva. Kahden omenapuun välissä törröttää vuosia sitten kaadetun omenapuun kanto. Sekin on ollut ikuisuusprojekti. Ihan pahuksen kovaa puuta. Aina tiellä nurmea ajaessa. Edellisellä käynnillä kaivoin maata pois kannon ympäriltä. Nyt oli aika tarttua toimeen. Kuvaaminenkin unohtui.

Aseina maan mainio Logmatic-halkaisukiila, kirves, saha ja lapio. Lastu lastulta sinnitellen.

Voitto! Palasia montun täytteeksi. ja sivuun sirretyt maapaakut päälle. Aika kuluu, kohta ei enää muisteta koko kantoa.

Se on siinä. Kohti uusia seikkailuja.

Piha elää ja muuttuu. Menossa keväiset perennoiden muuttopäivät. Sisko kaivoi rusopäivänliljat talon seinustalta. Niillä alkoi olla ahdasta. Tehdään niiden tilalle peti iiriksille, joiden tilalle tulee taas jotain muuta.

Päivänlijoille tein uuden paikan kivikon reunaan, Paikka on viettävä ja hankala nurmea ajaessa. Saavat siinä rauhassa lisääntyä. Oikealla näkyy hieman ruusupuskaa, jota sisko perkasi ja peitteli hakkeella. Vuohenputki ja elämänlanka ovat ruusupuskan sitkeät riesat. Jälleen kerran, hetken siistiä. 

Liljojen juurakoita oli kukkurainen kottikärryllinen. Penkkiin mahtui jaettuna vain osa. Osan sisko pakkasi viedäkseen työkavereille. Hukkaan ei heitetä. Lopuille tein "varastopenkin" lehtikompostin lähelle.

Epätodellisen hieno illan tyven.  

Toukokuu!

Lanka luontuu uuteen kuosiin. Neuleita osa 2

Neulelanka on sitä mukava materiaali, että kyllästymisen koitettua neuleen voi purkaa ja tehdä langoista jotain aivan muuta. 

Vuosikymmenten saatossa olen harrastanut uudelleen luomista paljonkin. Hyvät langat ovat kalliita. Jos neuleelle ei enää ole käyttöä, mutta lanka on edelleen mielen mukaista, puran työn mieluummin kuin laitan kirpputorille.

Tämän neuleen upeassa mohairlangassa on paljon sävyjä: harmaata, luonnonvalkoista, keskiruskeaa ja hyvin tummaa ruskeaa. Näihin väreihin en voi kyllästyä. 

Kiinnikkeitä en ikinä tähän neuleeseen saanut aikaiseksi. Leveä keskiruskea nahkavyö toimii tarvittaessa kiinnikkeenä. Lempiasusteeni tämän neuleen kanssa ovat luonnonvalkoinen villahuivi ja vaaleat käsineet.

Neuloin 80-luvulla tästä langasta villatakin, joka oli kokonaan palmikkopintaa. Etukappaleet olivat epäsymmetriset ja napitus toisella sivulla. Kyllästyin epäsymmetrisyyteen ja muutenkin neuleen mitoitukseen. 

Takaisin langoiksi.Tajusin, ettei ole mitään järkeä kiertää työläitä palmikoita noin ilmeikkääseen lankaan. Kakkosversio on sileää neuletta. Säilytin edellisestä neuleesta vain taskut. 

Lähikuvasta näkyy, miten huonosti työläs palmikkokuvio tämän kaltaisessa langassa erottuu. Turhaa tuherrusta.

Toinen vuosikymmenten suosikkini on tämän asun ranskalainen bouclé-lanka. Neulottuna kaksinkertaisena ja kahdella värillä. Sekä harmaassa että ruskeassa langassa on useampia sävyjä. Langan materiaali on puuvillasekoite.

Joskus 70-luvulla tein langoista neuletakin, jossa oli palmikkoraidat ja shaalikaulus. Hippityylin neulemallista aika ajoi ohi. Purkuun meni. 

80-luvulla tein langoista sileällä neuleella puseron ja hameen. Hameen ja puseron helmasta hihoihin sakka neuloin ilman saumoja pyöröpuikolla. 

Tytärkin käytti tätä asua ahkerasti kouluvuosinaan. Hyvä lanka on hyvä lanka. Ei nypyn nyppyä. Tämä on niin perusmalli, että neuleen voi aina ottaa esiin vuodesta ja vuosikymmenestäkin riippumatta. 

Langan edelllisestä olomuodosta on kuva alempana. Neuletakista jäi silloin lankoja yli, Niiden avulla sain uuteen versioon neulottua puseron lisäksi hameenkin.

Palmikkokuvioinen tunikapituinen pusero ja palmikkoraitainen hame olivat aiemmin pohjemittainen neulemekko.

Täysvillainen lanka on makuuni väriltään vähän pliisu, mutta laadultaan kelvollista löyhäkierteistä, vähän kotikehruisen oloista peruslankaa.

Tämän asun langoista neulottu aiempi versio on tuossa alempana.

Jos vaatteen väri on pliisu, asiaa on helppo korjata asusteilla. kuvassa neuleen kanssa on villainen hapsureunainen ruusuhuivi, Moskovan tuliainen vuodelta 2005.

Auts, siitäkin jo kymmenen vuotta! No, perusasusteissa ei ole vuosileimaa. 

Pehmeät vuorittomat siannahkahanskat ovat muisto eräästä kuvauksesta. Yleensä palautin tavarat, mutta nämä oli pakko ostaa. Onneksi. Ihanimmat hanskani.

Pilkullinen huivi on miehen äidin peruja. Ei aavistusta, miltä vuosikymmeneltä.

Kashmirhuivi on muisto Pariisista, Hermes-muotitalon näytöksestä. Ainoa tämän luokan merkkiasuni. Kun tuon kietaisen kaulaan, tiedän, miltä luxus tuntuu.

Jättisuuri kukonaskelkuvioinen huivi on kahden euron kirpputoriostos.  

Tässä alla on palmikkoneuleen lanka edellisessä olomuodossaan. Toteutin mekon neulekoneella. Kuva on Kodin Kuvalehdestä 20/1976. 

Tämä neuletakin malli julkaistiin Kodin Kuvalehdessä 1973. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin purin sen ja neuloin purkulangoista ja säilyneistä ylijäämäkeristä puseron ja hameen. Neuleen napit ovat vuonna -64 ostamastani mokkatakista. Otin napit edelleen talteen, niitä säilössä 7 kpl. 

Mokkatakkikin koki kierrätysmuutoksen. Tein pitkästä takista vuonna -70 lyhyen jakun, johon ompelin silloin muodikkaat inkkarihapsut. Jakusta ei ole kuvaa. Joku vohki sen automatkalla leirintäalueella.

Purkuhommiin

Näin neule muuttuu takaisin lagoiksi. Eräänä iltana mökillä päätin vihdoin purkaa villatakin, joka oli muuten hyvä, mutta kooltaan toivottoman suuri. Kaikin tavoin liian lepsusti neulottu.

Eipä aikaakaan, kun neule oli vyyhteinä. Näin päin se sujuu vauhdilla.

Yleensä kastelen purkuvyyhdit perusteellisesti veteen upottamalla ja ripustan vyyhdet valuvina kuivumaan. Siinä oikenevat entisten silmukoiden kiharat.

Mökkioloissa sumuttelin vyyhdeille vettä ja jätin ne kuivumaan tuolien jaloille pingottuneina. Ei toiminut, vähän jäivät kikkuralle. Kastelen uudelleen. Joskus. 

Keltainen ei todellakaan ole värini. Jostain syystä mielistyin tähän lempeään tipunkeltaiseen. Lanka on parasta superwash-villaa, purkamisen arvoista. 

Mitä näistä seuraavaksi syntyy, sitä en vielä edes aavista. 

Lisäys 6.1.2016. Vastaus siihen, mitä noista villatakin langoista syntyi löytyy täältä.

Päivän asu. Wearing today. 24.3.2015

Kolea kevätpäivä. Lumet lähteneet, mutta lämpöä vain muutama aste. Talvitamineet tuntuvat tunkkaisilta, kärräsinkin niitä vintille jo pari viikkoa sitten. Lämmintä pitää kuitenkin vielä olla. Heleät kevätväritkään eivät ihan vielä innosta. Näin tänään.

Sesongin vaihtuessa vanhatkin asusteet tuntuvat uusilta. Kannattaa aina ratsata omat kaapit ennen ostoksille kirmaamista. Tässä setissä ei ole mitään uutta. Silti uudella tavalla yhdistelty kokonaisuus tuntuu uudelta. Ja passelilta juuri tämän päivän säähän.

Tai uutta ja uutta, vanhaa ja vanhaa. Nämä kaikki ovat kirpparilta. Uusin löytö on nahkatakki, 5 e. Vähän liian suuri kooltaan, mutta tällä säällä alle tarvitaankin vielä jotain lämmintä. Vihdoin löytyi käyttö alkusyksyllä kirpparilta ostamalleni villakankaiselle jakulle, 4 e. En oikein tajunnut, miksi sen ostin. Tweedruutukuosi ja värit tuntuivat kivalta ja kangas on miellyttävää villa/kashmirsekoitetta. Hyvä, että ostin. Villa lämmittää ja nahka pitää tuulen. Viimaisen sään takia pengoin vielä jotain pään suojaksi. Huomasin, että toiseen asuun syksyllä kirppikseltä ostamani virkattu baretti sointuu tähänkin, 3 e. Se suojaa ja tuulettuu juuri sopivasti.

Stockan hullareilta ostamani suuri Tigerin laukku on suosikkini jo kolmatta talvea. Ellei kauempaa. Aito nahka vain paranee käytössä.

Malagan El Cortes Ingles-tavaratalosta ostamani rasvanahkaiset saappaat ovat muisto ystävän kanssa tehdystä matkasta marraskuussa 2013. Liian heppoiset pakkasille, mutta juuri sopivat syksyn ja kevään koleuteen. Näitä vaalin. Minulla on ollut jo useat vähän saman kaltaiset, luonnollisen nahan väriset saappaat. Ensimmäiset olivat Pertti Palmrothin polven yli yltävät 60-luvulla. Niitä ja Italiasta 80-luvulla ostamiani ratsastussaappaiden mallisia ikävöin edelleen. Harmi, että kengät kuluvat. Onneksi minulla on vielä Pariisista 2005 ostetut perussaappaat tallella. Niillä pärjää talvellakin. Ostin silloin kuuman päivän turvottamiin jälkoihin sovittaessa liian suuret, niihin mahtuvat lammasnahkaiset pohjalliset. Noiden saappaiden jätettyä hankin varmasti taas uudet. 

Kirpparilta löytynyt nahkatakki on täsmähankinta näitä suosikkejani varten. Vaikka takin koko ei ole oikea, eikä nahan laatukaan ihan ykköstä, on se hyvinkin viitosen setelin sijoituksen väärti. Kun kyllästyttää, takin voi taas laittaa kiertoon. Laukun ja saappaat käytän loppuun.

Voittajafiilis - jänskätystä eläkeläisen elämässä

Viritin herätyksen aamuksi. Aamuyöllä havahduin neljä kertaa tarkistamaan aikaa. Aamulla varasin kalenterin, kynän ja etsin oikean numeron valmiiksi puhelimen näytölle. Avasin radion, varmuudeksi Ylen Ykkösen, että saan tarkan aikamerkin. Ensimmäisen aikamerkkiäänen kohdalla painoin puhelimen soita-painiketta. 

Maanantaiaamuisin kello 8 alkaa terveyskeskuksen lääkäriaikojen varaus. Olen jo oppinut pelisäännöt. Neljännellä yrityksellä sain yhteyden vastaajaan. Ajan varaus, paina 1, jos haluat, että soitamme takaisin, paina 1. Soitamme noin kello 8:15. Tehty.

Omahoitaja soitti 8:20. Valitettavasti kaikki ajat ovat menneet. Voitte yrittää uudelleen ensi viikolla tai pyytää palveluseteliä.

En halua enkä tarvitse palveluseteliä. Haluan määräaikaistarkastukseen omalääkäärille. 
Kummastelin, miten viikon ajat voivat mennä niin nopeasti. Omahoitaja pahoittelee. Olette näköjään soittanut kerran aiemmin. Kannattaa olla aktiivinen, hän kannustaa. No, voitte yrittää huomenna, jos sattuisi tulemaan peruutusaika.

Taustaa. Kävin laboratoriossa kolme viikkoa sitten. Soitin sen jälkeen tilatakseni lääkäriajan. Myöhästyin, ajat olivat menneet. Eikä ensi viikollakaan kannata soittaa. Soittakaa seuraavan viikon maanantaina kello kahdeksan, neuvoi omahoitaja. Näin tein. Huti tuli.

Eilen illalla viritin varmuudeksi taas kellon herättämään. Aamulla olin haukkana sormi omahoitajan numerolla. Aikamerkki. Soita. Sain yhteyden vastaajaan. Valitsin ohjeiden mukaan 1 ja 1. Omahoitaja soitti vastaajan lupauksen mukaan kello 8:10. Yksi aika on jäljellä tasan viikon kuluttua.

Hiphei, hurraa, jeijei! Miksi ihmeessä melkein tuuletin puhelun jälkeen?

Omalääkäri on hyvä systeemi. Omahoitajalle ja laboratorioon pääsee helposti. Omalääkärin vastaanotolle pääsy on lottoa ja bingoa. Ei sen näin pitäisi mennä.

Eläkevuosien alussa en vielä osannut kisan sääntöjä. Useamman yrityksen jälkeen en saanut lääkäriaikaa. Omalääkäri, jota en ollut koskaan tavannut, uusi työterveyslääkärin kirjoittamat reseptit näkemättä minua. 

Olen eläkkellä kuudetta vuotta. Kahdesti olen onnistunut saamaan ajan kontrollikäyntiin vastaanotolle ja kerran puhelinajan. Kerran jätin ajanvaraussysteemiin turhautuneena kontrollikäynnin väliin.

Kuuluin pitkään työterveyshuollon piiriin. En alkuunkaan osannut aavistaa, miten haastavaksi lääkärin tavoittaminen on muuttunut. Aiemmat kokemukset olivat 70-luvulta. 

Miten käy sitten, kun en enää osaa enkä jaksa yrittää ajanvarausta sekunnilleen oikeaan aikaan?

Kannattaa olla aktiivinen. Yrittää uudelleen viikon kulttua maanantaina kello kahdeksan.