Joskus idean toteutukseen menee vahän enemmän aikaa. Jopa 50 vuotta. Lankakierrätystä.

Olin 1960-luvulla töissä Hyvinkäällä käsityölankakehräämössä. Työnäni oli käsityöohjeiden laatiminen. 

Kun Ahkeraliisa-lehden numeroa 2/1968 kuvattiin, ja laadin vihreän tunikaneuleen työselostusta, ajattelin että tässä on kivan eläväinen neulepinta, tätä varmasti käytän joskus.

Syksyllä 2018 löysin vintiltä 1970-luvun neuleita, joita en ollut käyttänyt vuosikymmeniin. Kirpputorilla ne eivät menisi kaupaksi, mutta laadukas villalanka ansaitsee uuden mahdollisuuden. 

Mietin, että haluaisin neuloa purkulangoista reisimittaisen villatakin. Pitää vain löytää kiva neulepinta. Selasin vanhoja lehtiä. 

Vihreän tunikan kohdalla muistin oitis, että tätä neuletta olin ajatellut kauan sitten. Viisikymmentä vuotta sitten. Purkulankani oli täydellinen osuma yhteen neulepinnan kanssa.  

Vasemmalla Satu Helmeen suunnittelema tunika vuodelta 1968 (vihreän neuleen kuva Ahkeraliisa/Max Petrelius). Oikealla uusi villatakkini mallia 2018. Otin villatakkiin mallineuleen tunikan ohjeesta 50 vuoden takaa. Omasta nuoruudestani. 

Norjalaisen Dale-kehräämön laadukas superwash-villalanka kesti hyvin purkamisen. Tässä mallineuleessa langan luonne tulee jopa paremmin esiin kuin aiemmin sileässä neulepinnassa. 

Nahkanapitkin uuteen villatakkiin löytyivät omasta takaa. Jostain hävitetystä vaatteesta olen ne ottanut talteen. 

Uusi villatakkini ei siis maksanut kuin tekemisen vaivan. Tekeminen taas ei ollut vaiva ollenkaan, vaan mukavaa viihdettä televisiota katsoessa.

 Tein 1970-luvulla Kodin Kuvalehdelle "perusneuleiden" malliston, johon kuului monta osaa. Kuvien hame, lyhythihainen pusero ja pitkähihainen pooloneule löytyivät vintiltä. Purin ne kaikki takaisin langaksi.

Etsin blogia varten arkistostani kuvia purkamistani neuleista. Olin jo unohtanut, että puseron, hameen ja pooloneuleen lisäksi perusneuleiden mallistoon kuului myös liivi ja pitkä villatakki. Villatakin malli on ihan tätä päivää! Pitkähihaisesta pooloneuleesta en löytänyt kuvaa. Tein 1970-luvulla neulemalleja lehtiin työkseni. Paljon on jäänyt unohduksiin, sillä en pitänyt itselläni läheskään kaikkia mallikappaleita.  (Kuvat Kodin Kuvalehti/Markku Alatalo/LK-Studio)

Ylösalaisin käännetyn jakkaran jalkojen ympäri kiertämällä puretut vyyhdet vetäytyvät sykkyrälle. Jotta lagat eivät sotkennut, vyyhdet kannattaa solmia ainakin kolmesta kohdasta. Purkulanka oikenee perusteellisesti kastelemalla.

Sarjatyötä. Ripustin vyyhdet siivousmopin varteen ammeen päälle. Suihkuttelin märäksi ja venyttelin suoriksi. Vyyhdet voi upottaa yksi kerrallaan vatiin tai lavuaariin ja samalla käsillä venytellä suoraksi. Liiat vedet pois puristellen ja ripustus kuivumaan. 

Olen onneksi säästänyt kerimälaitteen, jonka avulla vyyhtien keriminen käy näppärästi. Kun ei ole kotona vyyhdin pitelijää, ovat apuna kirpparilta löytyneet kerinpuut. 

Kerät odottavat puikkojen käynnistystä. Purkulankaa kertyi niin paljon, ettei läheskään kaikki mennyt uuteen villatakkiin.

Nykyään olen laiska neulomaa mallitilkkuja ja laskemaan silmukkamääriä. Aloitin hihoista. Totesin, että alkuperäisen neuleohjeen mukainen silmukkamäärä tuntui sopivalta. Lanka on suunnilleen saman vahvuista kuin lehden mallissa, mutta käsialani on löyhempi. Tulos on passelisti väljempi samoilla silmukkamäärillä.   

Neuloin molempia hihoja vuorovetona. Mikään ei ole tylsempää, kuin aloittaa alusta samanlainen kappale.

Neuloin villatakin kainaloihin saakka yhtenä kappaleena ilman sivusaumoja. Muutenkin etenin helpoimman kautta. Kädentiet, hihojen yläreunan ja olkapäät tein suoriksi. Etukappaleiden pääntien päättelin hieman kaarevaksi. Taskut tein erikseen ja ompelin valmiiseen neuleeseen. Lopuksi virkkasin etureunoihin ja pääntielle muutaman kerroksen kiinteitä silmukoita. Virkkauksen toiselle kerrokselle asemoin napinlävet.

Tästä piti tulla talven käsityö. Yllättäin villatakki valmistui jo syksyllä. 

Pitää keksiä talveksi jotain uutta.

Olen harrastanut lankojen uusiokierrätystä aika paljon. Syynä on se, että vanhoista neuleista ei kirpputoreilla saa juuri mitään. Uudet hyvälaatuiset langat ovat kalliita. Kun lanka on hyvälaatuista, mutta neuleen malli ei enää miellytä, purkamisen vaiva kannattaa nähdä. 

Alla linkkejä aiempiin lankakierrätysjuttuihini:

https://arkionkaunis.blogspot.com/2017/01/puserosta-villatakiksi-lankakierratys.html

https://arkionkaunis.blogspot.com/2017/01/lankakierratysta-muotopuolen-villatakin.html

https://arkionkaunis.blogspot.com/2015/04/lanka-luontuu-uuteen-kuosiin-neuleita.html

Tässä lisää neuleitani: 

https://arkionkaunis.blogspot.com/2015/03/jos-olisin-vaatekappale-olisin.html

Puserosta villatakiksi. Lankakierrätys jatkuu.

Neuloin lukuisia vuosia sitten puolisolle villapaidan paksusta kertaamattomasta ns luonnonlangasta (topsilangasta). Suunnittelin mallin, josta tulisi mahdollisimman muhkea. Oikea superjumpperi. Puolipatenttia ja palmikoita. 

Tulihan siitä muhkea ja näyttikin hyvältä. Neule ei vain mennyt päälle kuin muutaman kerran. Valitsin valmiiksi paksuun lankaan näyttävän, mutta väärän neuleen. Tulos oli liian tuhti. Tiedän, että kirppiksellä ei neuleesta montaa euroa heltiäisi. Päätin vihdoin purkaa tämänkin kaapin täytteenä lymynneen neuleen takaisin langoiksi. 

Aiemmin olin purkanut yhden muotopuolen villatakin. Syystalven käsityönä käytin puretun villatakin langat neulepeitteeseen. Peite löytyy täältä  

Peiteprojektin innostamana ryhdyin taas purkuhommiin. Aika tehdä uusi villatakki. 

Villatakista tuli tällainen

Purettu pusero oli tällainen. 

Äskettäin löysin kirpparilta vahat kerinpuut. Ostin ne siksi, että ovat mielestäni kauniit. Nyt niille tuli käyttöäkin. Purku sujui mukavasti kiertämällä lankaa kerinpuihin vyyhdeiksi.

Valitsin maltillisen neulepinnan. Kahden kerroksen helmineule on helppoa. Paksussa langassa pinta on yllättävän näyttävää. 

Nämä napit ovat kierrätykseni huippua. Peräisin teinivuosiltani, 60-luvun mokkatakista. Aiemmin ne olivat jo toisessa neuleessa. Kun aloitin neuleen, muistin napit ja tiesin, että ne pääsevät tähän neuleeseen. Neuloin napinlävet nappien mukaan.

Kun luovun lopullisesti vaatteesta, otan kauniit napit talteen. Ehkä muutakin, kuten ehjän vetoketjun. Äidiltä opittu tapa. Äidin nappirasia oli lapsuuden kiehtova tutkimuskohde. 

Purkuvyyhdet ovat soman sykkyräisiä nuudelikasoja.

Vyyhdet pääsivät kylpyyn ja sen jälkeen oiottuina kuivumaan.

Takaisin vyyhti kerinpuille ja puikot heilumaan. En viitsinyt keriä lankoja kerille, kun ajattelin, etten kuljettele työtä mihinkään telkkarisohvan äärestä. 

Numero viiden puikoilla neule edistyi  hämmentävällä vauhdilla. 

Virkkasin valmiin neuleen reunojen ympäri kaksi kerrosta kiinteitä silmukoita ja ompelin napit. Valmis. Uskon, että tämä ei jää kaappiin lojumaan.

Aiempia purettujen neuleiden lankakierrätyksiäni löytyy täältä.

Lankakierrätystä. Muotopuolen villatakin langat saivat uuden olomuodon neulepeitteessä.

Joskus 90-alkupuolella neuloin villatakin pehmeäsävyisestä keltaisesta langasta. En tiedä miksi, koska keltainen ei ole värini. Varmaan väri oli sinä vuonna muotia. Silloin muoti suosi väljyyttä, joten tein neuleesta tahallisesti suuren. Tahattomasti siitä kuitenkin tuli kohtuuttoman suuri joka tavalla. Neule jäi vähälle käytölle ja ajautui mökille.

Marraskuisena iltana kaksi vuotta sitten kaipasin mökillä jotain näprättävää telkkarin ääreen. Purin villatakin takaisin langoiksi. Ehkä joskus keksin tehdä niistä jotain.

Syksyisin, kun illat pimenevät ja tulee oltua enemmän sisällä, kaipaan aina jotain käsityötä.  Jotain helppoa, minkä tekeminen ei vaadi liikaa keskittymistä. Keltaiset langat odottivat edelleen puikkoja. Keltaista vaatetta en halunnut. En viitsinyt ryhtyä värjäyshommiin. Jospa langoista saisi kehiteltyä jotain sisustukseen.   

Tämmöinen tuli.

Ostin keltaisen langan seuraksi kerän vihreää. ruskeaa ja kahta eri harmaata lankaa. 

Tarvittiin suunnitelma. Tässä taiteellinen näkemys. 

Tavoitteena ruudullinen, kaitaleista koostuva peite, jossa joka toinen ruutu on keltainen. Yhden kaitaleen leveys on 30 silmukkaa. Kokeilin sen sopivaksi määräksi kahdella sukkapuikolla neulottavaksi. 

Mallineule on mahdollisimman helppo. Kaksi silmukkaa oikein ja kaksi silmukkaa nurin. Aina kaksi kerrosta samalla tavalla ja sitten rytmin vaihto. Neuloessa väriruudun sopivaksi korkeudeksi ilmeni 40 kerrosta. 

Neuloin kuhunkin kaitaleeseen suunnitelmani mukaisessa värijärjestyksessä 11 ruutua. Peitteeseen tuli kahdeksan kaitaletta. Kahdeksan siksi, että lisävärien kerät riittivät juuri siihen. 

Paitsi ei ihan. Lopussa peli meni jännäksi. Viimeisen vihreän ruudun viimeistä kymmentä kerrosta varten jouduin hakemaan kaupasta toisen kerän vihreää.

Kaitaleita oli nopsa neuloa. Usein työ seilasi seurana telkkarisohvan ja tietsikan välillä. Yhdistin valmiit kaitaleet virkkaamalla kiinteitä silmukoita keltaisella langalla, sitähän edelleen riiti. 

Viimeistelyksi virkkasin koko peitteen ympäri keltaisella langalla neljä kerrosta kiinteitä silmukoita. Höyryttelin varovasti saumat ja reunuksen.

Neuleen purkamisesta

Muotopuolen villatakin lanka on laadukasta superwash-villaa. Se kannatti purkaa uutta käyttöä varten. Vyyhdinpuiden puutteessa purin villatakin kappaleet vyyhdeiksi pallin jalkojen ympärille. 

Vyyhdit pitäsi purkamisen jälkeen kastella perusteellisesti, jotta lanka suoristuu kunnolla. Mökillä oli vähän huonot olot siihen puuhaan. Tyydyin kostuttamaan vyyhtejä suihkepullolla sumutellen. Jätin yöksi kuivumaan. Ei moisella fuskulla ihan siloista lankaa tullut, mutta kelvatkoon. Ennen neulomista kerin vielä vyyhdet keriksi. Olisin voinut virittää vyyhden neulomista varten taas  tuolin jalkoihin, mutta halusin kuljettaa tytötä mukanani.

Tänään on loppiaisaatto. Tiukka pakkanen ja sädehtivän aurinkoinen talvipäivä. Valoa bloggari onkin odottanut hartaasti. Vihdoin sain tilaisuuden tehdä petauksen kuvausta varten. Peite näyttää niin keväiseltä, että otan sen käyttöön myöhemmin, joskus pääsiäisen aikoihin. 

Olen tehnyt lankakierrätyksestä jutun aiemminkin. 17.huhtikuuta 2015 tekemäni juttu löytyy täältä. 
Enpä muistanut, että olin liittänyt jo silloin juttuni tässäkin blogissa näkyvät villatakin purkukuvat. Nyt selvisi, mitä niistäkin langoista syntyi.

Lanka luontuu uuteen kuosiin. Neuleita osa 2

Neulelanka on sitä mukava materiaali, että kyllästymisen koitettua neuleen voi purkaa ja tehdä langoista jotain aivan muuta. 

Vuosikymmenten saatossa olen harrastanut uudelleen luomista paljonkin. Hyvät langat ovat kalliita. Jos neuleelle ei enää ole käyttöä, mutta lanka on edelleen mielen mukaista, puran työn mieluummin kuin laitan kirpputorille.

Tämän neuleen upeassa mohairlangassa on paljon sävyjä: harmaata, luonnonvalkoista, keskiruskeaa ja hyvin tummaa ruskeaa. Näihin väreihin en voi kyllästyä. 

Kiinnikkeitä en ikinä tähän neuleeseen saanut aikaiseksi. Leveä keskiruskea nahkavyö toimii tarvittaessa kiinnikkeenä. Lempiasusteeni tämän neuleen kanssa ovat luonnonvalkoinen villahuivi ja vaaleat käsineet.

Neuloin 80-luvulla tästä langasta villatakin, joka oli kokonaan palmikkopintaa. Etukappaleet olivat epäsymmetriset ja napitus toisella sivulla. Kyllästyin epäsymmetrisyyteen ja muutenkin neuleen mitoitukseen. 

Takaisin langoiksi.Tajusin, ettei ole mitään järkeä kiertää työläitä palmikoita noin ilmeikkääseen lankaan. Kakkosversio on sileää neuletta. Säilytin edellisestä neuleesta vain taskut. 

Lähikuvasta näkyy, miten huonosti työläs palmikkokuvio tämän kaltaisessa langassa erottuu. Turhaa tuherrusta.

Toinen vuosikymmenten suosikkini on tämän asun ranskalainen bouclé-lanka. Neulottuna kaksinkertaisena ja kahdella värillä. Sekä harmaassa että ruskeassa langassa on useampia sävyjä. Langan materiaali on puuvillasekoite.

Joskus 70-luvulla tein langoista neuletakin, jossa oli palmikkoraidat ja shaalikaulus. Hippityylin neulemallista aika ajoi ohi. Purkuun meni. 

80-luvulla tein langoista sileällä neuleella puseron ja hameen. Hameen ja puseron helmasta hihoihin sakka neuloin ilman saumoja pyöröpuikolla. 

Tytärkin käytti tätä asua ahkerasti kouluvuosinaan. Hyvä lanka on hyvä lanka. Ei nypyn nyppyä. Tämä on niin perusmalli, että neuleen voi aina ottaa esiin vuodesta ja vuosikymmenestäkin riippumatta. 

Langan edelllisestä olomuodosta on kuva alempana. Neuletakista jäi silloin lankoja yli, Niiden avulla sain uuteen versioon neulottua puseron lisäksi hameenkin.

Palmikkokuvioinen tunikapituinen pusero ja palmikkoraitainen hame olivat aiemmin pohjemittainen neulemekko.

Täysvillainen lanka on makuuni väriltään vähän pliisu, mutta laadultaan kelvollista löyhäkierteistä, vähän kotikehruisen oloista peruslankaa.

Tämän asun langoista neulottu aiempi versio on tuossa alempana.

Jos vaatteen väri on pliisu, asiaa on helppo korjata asusteilla. kuvassa neuleen kanssa on villainen hapsureunainen ruusuhuivi, Moskovan tuliainen vuodelta 2005.

Auts, siitäkin jo kymmenen vuotta! No, perusasusteissa ei ole vuosileimaa. 

Pehmeät vuorittomat siannahkahanskat ovat muisto eräästä kuvauksesta. Yleensä palautin tavarat, mutta nämä oli pakko ostaa. Onneksi. Ihanimmat hanskani.

Pilkullinen huivi on miehen äidin peruja. Ei aavistusta, miltä vuosikymmeneltä.

Kashmirhuivi on muisto Pariisista, Hermes-muotitalon näytöksestä. Ainoa tämän luokan merkkiasuni. Kun tuon kietaisen kaulaan, tiedän, miltä luxus tuntuu.

Jättisuuri kukonaskelkuvioinen huivi on kahden euron kirpputoriostos.  

Tässä alla on palmikkoneuleen lanka edellisessä olomuodossaan. Toteutin mekon neulekoneella. Kuva on Kodin Kuvalehdestä 20/1976. 

Tämä neuletakin malli julkaistiin Kodin Kuvalehdessä 1973. Reilut kymmenen vuotta myöhemmin purin sen ja neuloin purkulangoista ja säilyneistä ylijäämäkeristä puseron ja hameen. Neuleen napit ovat vuonna -64 ostamastani mokkatakista. Otin napit edelleen talteen, niitä säilössä 7 kpl. 

Mokkatakkikin koki kierrätysmuutoksen. Tein pitkästä takista vuonna -70 lyhyen jakun, johon ompelin silloin muodikkaat inkkarihapsut. Jakusta ei ole kuvaa. Joku vohki sen automatkalla leirintäalueella.

Purkuhommiin

Näin neule muuttuu takaisin lagoiksi. Eräänä iltana mökillä päätin vihdoin purkaa villatakin, joka oli muuten hyvä, mutta kooltaan toivottoman suuri. Kaikin tavoin liian lepsusti neulottu.

Eipä aikaakaan, kun neule oli vyyhteinä. Näin päin se sujuu vauhdilla.

Yleensä kastelen purkuvyyhdit perusteellisesti veteen upottamalla ja ripustan vyyhdet valuvina kuivumaan. Siinä oikenevat entisten silmukoiden kiharat.

Mökkioloissa sumuttelin vyyhdeille vettä ja jätin ne kuivumaan tuolien jaloille pingottuneina. Ei toiminut, vähän jäivät kikkuralle. Kastelen uudelleen. Joskus. 

Keltainen ei todellakaan ole värini. Jostain syystä mielistyin tähän lempeään tipunkeltaiseen. Lanka on parasta superwash-villaa, purkamisen arvoista. 

Mitä näistä seuraavaksi syntyy, sitä en vielä edes aavista. 

Lisäys 6.1.2016. Vastaus siihen, mitä noista villatakin langoista syntyi löytyy täältä.