Jos olisin vaatekappale, olisin villapaita.

Neuleita, osa 1

Monet työvuodet käsitöiden parissa ovat jättäneet jälkensä. Vuosia kuvittelin päässeeni neuleista eroon. Mutta ei, ne houkuttavat taas uudella tavalla. Aikaa on kulunut niin paljon, että neuleet eivät enää maistu työltä.

Neulepuseroita olen aina käyttänyt mökillä. Maalla tuhti neule on paikallaan viileällä säällä sisälläkin. Viime aikoina olen alkanut käyttää neuleita myös kaupungissa. Syksyllä ja keväällä on otollinen kausi. Leppoisia päiviä, jolloin ei ole liian kylmä eikä liian kuuma. Neuleita on kaappiini pinoutunut aikojen saatossa enemmänkin kuin tarpeeksi. Silti olen pelastanut kirpputoreilta pari aarretta.

Revontulipusero. Aikansa megahitti. Minulle kaikkien villapaitojen äiti. Ensimmäisen revontulipaitani sain koululaisena 50-luvulla äidin neulomana. Myöhemmin olen neulonut mallin kahteen kertaan juuri noilla perusväreillä. Niitä puseroita ei enää ole. Tällä kertaa ei tarvinnut tarttua puikkoihin. Uusin kirpputorilöytöni muutaman päivän takaa. 

Alla oma muunnelmani revontuliteemasta. Viime talvena jäännöslangoista sommiteltu. Pehmeän valkoista pohjaväriä oli arvioni mukaan niukasti, joten lisäsin malliin kuvioita. Hyvä niin, sillä kaarrokeosassa jouduin jo neulomaan toista laatua vaaleisiin kohtiin.

Tämän neuloin nautiskellen joskus 90-luvun alkuvuosina. Kuviomallin nappasin käsityölehdestä. Neuloin puseroon sekalaisen valikoiman keränperiä. Valitsin värit työn edistyessa fiilispohjalta ilman ennakkosuunnitelmia. Äskettäin löysin vielä nyssykän puseron lankoja ja tein niistä pipon.

Tämän mallin ohjeen olin repäissyt talteen jostain ja säilytin vuosia. Kunnes vihdoin toteutin, en enää muista, milloin. Itse en olisi tällaista mallia suunnitellut. Kuvioissa on aivan liian pitkiä langanjuoksuja. Kun värit vielä ovat musta ja valkoinen, kuultavat lankajuoksujen sidontakierrot pohjavärin läpi. Näin ongelmat, mutta jokin mallissa houkutti niin paljon, että sen toteutin.Yksittäiset täpläkuviot ompelin silmukoita jäljentäen. Työläs pusero jäi vähälle käytölle, koska olin neulonut alkuperäisen mallin mukaisesti helmaan ja hihansuihin suorat neulepäärmeet. Laatikkomainen malli ei toiminut. Pari talvea sitten ryhdistäydyin ja neuloin hihoihin ja helmaan joustinneuleet. Nyt toimii.  

Kasarityyliä. Tämäkin on omaan käyttöön tehty jäännöslankaviritelmä. Virkattuja kukkia!

Rauhallisempaa, vaikka tämäkin 80-luvulta. Kaksinkertaisena neulomani luonnonvalkoinen lanka on pehmeää ja hyvälaatuista. Silti pusero jäi vähälle käytölle. Olin tehnyt suoran pääntien, joka ei istunut. Pusero oli myös makuuni liian lyhyt. Korjasin mallia pari vuotta sitten neulomalla helmaan lisää resoria ja yläosaan pääntielle kaaren. Lähikuvasta näkyy, etten enää löytänyt aivan samaa lankaa.

Toinen kirpputorilöytö. Saman tyyppisiä irlantilaiskuvioita olen neulonut moneen kertaan. Tiedän, miten työlästä noiden teko on. Siksi en voinut jättää tätäkään pelastamatta. Villapaita oli minulle aivan liian suuri. Lanka on löyhäkierteiseksi kehrättyä villaa, jossa ei tuntunut olevan superwash-käsittelyä. Siispä pesin neuleen koneessa villapesuohjelmalla. Ja kas, kuten toivoin, se tiivistyi juuri passelisti.  

Tämä neuletakki on yksi uusioneuleistani. En ollut tyytyväinen entiseen malliin. Koska lanka on kaunis ja laadukas, purin neuleen ja tein uuden version. Entisestä säilytin vain taskut.
Hyvälaatuista lankaa ei kannata laittaa hukkaan, jos neule ei enä miellytä. Aika monet purkulangat odottavat uusiokäyttöä. 

Kirpputorien kiusaukset

Kierrän kirpputoreja todella usein. Kierrokset ovat useimmiten sauvalenkin välietappeja. Läheskään aina en osta mitään. 

Olen tajunnut, että tietyt tavarat saavat kerta toisensa jälkeen katseen valpastumaan nanosekunnissa. Tunnustan heikkouteni kohteet.

Vanhat astiat. Etenkin Arabian todella vanhat mallit. Nämä ovat jo tukevasti kotona ja esillä silmän ilona. Olen tolkuttanut itselleni, että yksi kutakin erikoisuutta saa riittää. Silti olen pyöritellyt käsissäni ties miten montaa vastaan tullutta yksilöä. Hinta-kuntosuhde ratkaisee.

  Tina-astiat. Tämän päivän ostos. Hintalappu oli tukevasti liimattuna keskelle pohjaa. Päätin sijoittaa kolme ja puoli euroa. Eihän siellä valmistajan leimaa ollut, sen kyllä arvasin. Mutta tykkään. Vieläkin kaihertaa se kaunis kannellinen kulho, jota en järkevyyden puuskassani ostanut.

Taidokkaat käsityöt. Niin monia olen kaiholla silitellyt. Kaikkea ei vain voi pelastaa. Kuvan ohuesta luonnonvärisestä pellavalangasta neulottu liina oli ostettava, maksoi kolme euroa. Tuohon ei taitoni mitenkään yllä, vaikka käsityöihminen olen. Enpä olisi uskonut, että joskus pidän pöydällä pitsiliinaa!

Näitä ilmeisen käyttämättömiä villakirjontatyynyjä olen taputellut ja käännellyt monta kertaa. Tyynyjä on kolme. Ovat olleet pitkään myynnissä. Joka käynnillä katson, vieläkö ne löytyvät. 

Villasukat. Syystalvella innostuin pitkästä aikaa neulomaan monta paria sukkia. Hyvästä langasta kauniilla käsialalla neulotuista sukista on hankala päästä ohi.

Nahkaselkäiset vanhat kirjat. Vastustamattoman kauniita. Huokaus! Vuoden 1928 painos Sillanpäätä kolme euroa kappale. Kun ei mahdu, niin ei mahdu.

Eivät mahdu nämäkään 12 osaa kotimaista kirjallisuutta vuodelta 1955, kaksi euroa kappale. 

Kotona olen laittanut kauneimmat vanhat kirjat näkyville olohuoneeseen. Vaikka harvemmin niihin tartun, pelkästään kirjojen läsnäolo tekee hyvää. Eikä niitä karsita. Uudemmat kirjat ovat muissa hyllyissä. Niistäkin on kummallisen vaikea luopua, vaikka karsimiseen olisi syytä.

Vanhat huonekalut. Tämä rokonarpinen jykevä pirttipöytä on saanut monta hivelyä. Kansi on irrallinen. Ilmeisesti sen voi kääntää leivinpöydäksi, kuten ennen tavattiin tehdä. Lukuisten maalikerrosten krakeloitunut pinta vaikuttaa jotenkin tarkoituksella tehdyltä. Sormia syhyää houkutus ryhtyä hiontapuuhaan. Taisi olla pyyntö muistaakseni 290 e. Huonekaluja meillä ei todellakaan tarvita. Katselumakustelu ei maksa mitään.

Kirpputoreihin hurahtaminen on saanut aikaan sen, että uusi tavara ei houkuta. Uutta saa aina, jos tarvitsee. Uuden ostamisesta puuttuu metsästyksen jännitys, kihelmöivä löytämisen ilo ja hetken päätöksen kuumotus. Otanko vai jätänkö? Tosiasia on, että tavaraa ei tällä iällä lisää tarvitse, ei uutta eikä käytettyä. Muutaman euron satsaaminen silloin tällöin kirpputorikierrätykseen on minulle silkka hupiharrastus.

Päivitys 2. maaliskuuta -15

Kun tunnustaa heikkoutensa, madaltuu lankeamisen kynnys. Näin siinä kävi. Seuraavalla kirppiskäynnillä blogiin myyntipöydiltä bongaamani tyynyt ja Sillanpäät piti tuoda kotiin. Pinon päälle vielä kolmijalkainen sokerikko. Niitä on nyt kertynyt kuusi kappaletta.

Valitsin kirppariostosten kuvaustaustaksi tuon verhon, koska se on kestosuosikkini. Kuosi on Maija Isolan Marimekolle vuonna 1961 suunnittelema Silkkikuikka. Omat verhoni, 4 pituutta, ostin -75. Kotiin, jonka jäkeen on muutettu neljä kertaa. Välillä verhot ovat olleet kaapissa pitkään. Nyt on yksi käytössä. Laitan välillä pesuun ja vaihdan toisen tilalle. Että kuluvat tasaisesti. Tuo onkin nykyisen kotimme ainoa verho. Silkkikuikka-kuosi on taas Marimekon tuotannossa, mutta ei tuo väritys.

Tyynyjen kuviot on kirjottu villalangoilla huopamaiselle villakankaalle. Tämä kirjontatekniikka on Suomessa tunnettu jo viikinkiaikoina. Villakirjontaa käytettiin muun muassa rekipeitteissä, vedolta suojaavissa ovi- ja ikkunaverhoissa, seinävaatteissa, liinoissa ja asusteissa. 

Päivitys kahden vuoden kuluttua 28.2. 2017

Kolmijalkaisia sokerikkoja on sittemmin kertynyt kymmenen. Siihen lopetin. Käytän sokerikkoja tarjoilu- ja jälkiruoka-astioina. Sokerikkojen kylkiäisenä on tullut myös kaksi kermakkoa ja niiden alle tietenkin tarvitsin kaksi asettia. Kermakot sopivat kahvimaidon lisäksi salaatti- ja jälkiruokakastikkeiden tarjoiluun.

Rokonarpinen pirttipöytä, jonka kuvasin helmikuussa -15 kirppiksellä, jäi sinne. Liian kova hintapyyntö. Saman vuoden -15 syksyllä katselin monta kertaa vihreää pirttipöytää penkkeineen. Setin hintapyyyntö oli 190 e. Yhtenä päivänä kaluston hintalapussa oli - 50%. Enää ei kannattanut miettiä. Kaluston maalille ei tarvinnut tehdä mitään, sävy on täydellinen mökkikeittiöömme. Toinen penkki on varastossa, se ei mahtunut. 

Sisko löysi vielä kirppikselta keittiön väreihin sopivat verhot. Kuvien sävy johtuu lokakuisen pilvipäivän hämäryydestä.

Yksi johtaa toiseen ja kolmas neljänteen

No tulipa aasinsiltaa rakentava otsikko. Yksi asia johtaa seuraavaan. Niinhän se menee. Tästä pääsen juoheasti myssyyn ja silmälaseihin.

Pidin neljä viikkoa kirppispöytää. Sain siivottua vintistä melkoisen määrän menneiltä käsityövuosita kertyneitä lankoja ja tilkkuja. Olen iloinen, että niille löytyi ottajia. Itselleni jäi vielä runsain mitoin materiaalia odottamaan käsityön inspiraatiota. 

Pakkasin lankakeristä toisiinsa sointuvia pussukoita. Lankoja pakatessa jäin pyörittelemään kolmea näytekerää. Värit toimivat yhdessä, mutta kaikki ovat eri laatua. Voisi olla hankala myydä erilaatuisia keriä yhdessä. Siirsin kerät syrjään. Minun värejäni. 
Muistin tuossa taaemmin kirjoittamani blogin, jonka kuvitukseen hain työarkistostani kangaspuilla kudotun huivin kuvan 80-luvulta. Siinä yhteydessähän oli myös neulebaskerin ohje. Kolme kerää riittäisi.  

Tuumasta toimeen. Kaksi kerrosta vuorollaan kustakin kolmesta kerästä. Baskeri valmistui kahdessa illassa televisiota katsellessa. 
Vinkki: Neulebaskeri on kevyt ja lämmin. Viimaisella pakkasella puen alle villabaskerin.
.

Sitten hyppäys kolmanteen ja neljänteen. 

Alakerran optikkoliike on heikkouteni. Poikkean aina esittelypäivinä sovittelemassa uutuuskehyksiä. Taas natsasi. Löysin yhdet aika kutkuttavat pokat. Muistin, että silmälääkärikäynnistä olikin jo kulunut aikaa. Edellisellä kerralla sain kuulla, että näkyy alkava kaihi ja on syytä käydä tarkastuksessa säännöllisesti. 

Varasin ajan saman tien liikkeessä viikottain vastaanottoa pitävälle lääkärille. Ilokseni silmiei kunto on hyvä, ei vielä huolta. Näkö oli kuitenkin parissa vuodessa hieman muuttunut. Siitä sain hyvän syyn harkita uusien lasien hankintaa. 

Kaukaa viisas optikko oli kirjannut tietoihini kehysmallin, josta olin maahantuojan esittelypäivänä kiinnostunut. Lupasivat tilata kehykset sovitettavaksi. Jos en halua niitä, kehykset laitetaan myyntiin. Kävin vielä kahdesti uudelleen sovittamassa. Se oli siinä. 

Hinkutusta ja harmitusta

Vihdoin kaksi aurinkoista päivää. Ihanaa. Sauvalenkit sujuvat kuin nastakengät olisivat saaneet apuvaihteen. On se vaan ihana, toi valomollukka. Ja panee se emäntään muutakin vauhtia.

Pyyhin hellan aina heti ruuanlaiton jälkeen. Mutta pyyhkiminen ei riittä. Hiljalleen levyjen ympärille oli taas kertynyt melkoiset ruonarenkaat. Olen tuijottanut niitä paheksuen jo pidemmän aikaa. Mutta eivät ne tuijottamalla katoa. Tänään aurinko näytti koko surkeuden niin karusti, että oli pakko käynnistää operaatio hinkutus.
Aloitin aamupäivällä. Suihkuttelin pesuainetta ja hinkkasin karhunkielellä. Lähti jotain. Ei läheskään. Karhunkieli ja Pore-saippua. Seuraavaksi taikasieni. Hinkkasin ja hinkkasin hiki valuen. Jotain tulosta syntyi. Vaan ei läheskään. 
Luovutin. Suihkuttelin pesuainetta ja jätin muhimaan.
Illemmalla jatkoin hinkutusta. Valmista ei tullut. Kunnes tuli mieleen vanha kikka. Sokerinpala. Taas sinnikästä hinkutusta. Jopa alkoi näkyä tulosta. 
Oli sen verran haastava sessio, että yritän ottaa opikseni. Sokeripala käyttööän oitis, kun likaa alkaa kertyä.

Tsadam ja töttörröö! Eipä ole hella ollut aikoihin näin hienona. Levyjen suojukset kävivät tiskikoneessa. Yksi oli pakko hävittää. Se oli liian mustunut jäätyään kuumentumaan levyn ja kattilan väliin.

Kaikki keinot olivat tarpeen. Hellan levyjen ympärysten putsauksessa käytin nestemäistä pesuainetta, liotusta, Pore-saippuaa, karhunkieltä ja ihmesientä. Lopullta sokeripala oli ylivoimaisesti tehokkain piintyneen lian irrottaja.

No, nyt on kevätsiivous ainakin käynnistetty.

Ja vielä harmitus. 

Lampun osto on nykyään varsinaista arpomista. Halogen, energiansäästö vai led? Lumenet ja kelvinit eivät tahdo tallentua päähän. Valon sävy. Syttymisaika. Lampun koko ja oikean kokoinen kanta. 

Suoriuduin tehtävästi mielestäni kohtuullisen näppärästi. Kotona huomasin, että toisessa lampussa olikin väärä kanta. Takaisin kauppaan vaihtamaan. Tämän vahvuiselle pienikupuiselle ja suurikantaiselle ei olisi ollut käyttöä. Kahdeksan euron lamppua ei viitsi ihan hukkaan ostaa. 

Omaa huolimattomuutta, ei se niin kovasti harmittanut. 

Harmitus ovat nykylamppujen pakkaukset. VIHAAN NÄITÄ PAKKAUKSIA! Saa oikeasti jännittää, ovatko somet ja lamppu ehjinä kovamuovisen pakkauksen aukaisemisen jälkeen. Typerää turhaa muovijätettä. Että on ikävä hehkulamppujen pahvikoteloita.

Lampuilla on kahden vuoden takuu. Nyt pitää vielä tallettaa pahvit ja ostokuitit jemma-nimiseen paikkaan. Onko joku oikeasti käynyt vaatimassa uutta lamppua ennen aikojaan simahtaneen tilalle?

Sisustusterveisin Tukholmasta

Oli virkistävää tavata työkuvioista tuttuja ihmisiä ja nähdä sisustuksen uusimpia virtauksia Tukholman huonekalumessuilla. Osallistuin Sisustustoimittajien järjestämään laivaseminaariin ja messumatkaan.

Menomatkalla laivalla kuulimme viisi ajankohtaista ja kiinnostavaa luentoa, joista jäi tulevaisuuteen luottava ja innostunut olo. Jos aihepiiri kiinnostaa, ohessa laivaseminaarimme luennoitsijat. 
Alempana on kuviani messuilta. 

Markus Keränen, KTM & NCC: 
Tunteet ja trendit asumisessa: 10 asumiseen liittyvää ilmiötä". Hiljaisia signaaleja tutkimalla löytyy ideoita ja tukea tulevaisuuden asumisen tarpeisiin. Esimerkiksi Tukholmassa vain 9% nuorista suorittaa ajokortin, Helsingissä 40 % ja muualla Suomessa 60%. Nuoret perheet ovat alkaneet hakeutua keskustaan. Yksin- ja kaksineläjien määrä lisääntyy. Intohimo kaupungin ja ympäristön suunnitteluun vaikuttamiseen kasvaa.

Salla Korpela, VTM :
"Yhdessä enemmän ja parempaa - ryhmärakennuttamisen mahdollisuudet". Salla Korpela kertoi asukkaiden rakennuttamisprojektista. Yhteisöllinen 61 asunnnon kerrostalo Malta nousi Helsingin Jätkäsaareen. Salla Korpela on myös kirjoittanut aiheesta kirjan.   

Tanja Jänicke, muotoilija ja sisustusarkkitehti : 
"Joukon voima ja osallistumisen taito". Miten hyödyntää sosiaalisen median mahdollisuuksia. Tanja Jänicke on ollut mukana perustamassa Mesenaatti.me yhteisrahoituspalvelua ja Yhteismaa ry:tä, jonka aikaansaannoksia ovat mm. Nappi Naapuri -sivusto, Valtakunnalliseksi levinnyt Siivouspäivä ja Illallinen taivaan alla -tapahtumat.

Teemu Kiiski, verkkokaupan pioneeri:
"Ostaminen muuttuu, muuttuko kauppa". Teemu Kiiski oli mukana perustamassa Finnish Design Shop -nettikauppaa vuonna 2004. Kauppa menee pienempiin yksiköihin, joissa on tavaran ohella tarjolla elämyksiä, vaihtuvuutta, tapahtumaa, kahvila. Esimerkkinä Merci Pariisissa.  

Peggy Bauer, viestinnän ammattilainen:
"Hyvä kaupunki elää ja yrittää - case Torikorttelit". Peggy Bauer johtaa Helsingin kaupungin historiallisen empirekeskustan elävöittämisprojektia 2007-2017. Tavoitteena on saada Torikortteleihin noin 100 kaupunkilaisia kiinnostavaa yritystä. Peggy Bauerin projekteja ovat myös Streat Helsinki -katuruokafestarit, kesän katujuhlat ja uudistuneet Tuomaan markkinat Helsingissä.

Sitten messuille. Vaikka en tunne tarvetta mihinkään uusiiin hankintoihin, kiertelin mieluusti katsastamassa sisustuksen ideoita. Laajoilla messuilla jokaisen silmä poimii tarjonnasta sen, mikä itsestä tuntuu uudelta ja kiinnostavalta. 

 Suurimmaksi ilonaiheeksi poimin hienostuneen puun käytön kalusteissa. Tämä pöytä on suunnittelijaopiskelijoiden ja riippumattomien suunnittelijoiden Greenhouse-osastolta. Esittelytekstissään pöydän suunnittelija Nathalie Dackelid sanoo, että pöytä on tehty kestämään, kiertämään perinnöksi, kohdeltavaksi rakkaudella ja huolenpidolla. Sanoisin, että siinä on asennetta!    

Puusepän työn arvostus näkyi. Silkin sileiksi hiottuja, pehmeänä pyöristyviä puupintoja oli pakko sivellä ohi kulkiessa. Kyllä kelpaisi tämäkin tuoli.

Mestari työssään. Narun punominen tuolin istuimeen edistyy varmoin ottein, Carl Hansen & Son

Soikeassa ruokapöydässä on kaksi jatkopalaa, Skovby  Meillä on maalla muodoltaan vastaava vanha pöytä, jossa on peräti kolme jatkopalaa. Kokemuksesta voin sanoa, että on kooltaan joustavin mahdollinen pöytämalli. Valaisimissa näykyi edelleen kuparipintoja.

Nostalginen kansi-idea on tuttu vanhoista ompelupöydistä ja työkalupakeista.

Pyöristettyjä muotoja. Tikkumaisia, hieman harittavia jalkoja. Vaaleaa puuta, valkoista ja pastellisävyjä. Näitä piirteitä näkyi paljon.

Trendivärikartta riippui ravintolan katossa. Utuiset pastellit veivät ajatukset kevääseen. Ostoksille mukaan pussillinen ranskanpastilleja.

Toinen väriaalto on sininen. Sitä ei olekaan näkynyt aikoihin. 1980-luvusta alkaa ilmeisesti olla riittävästi aikaa.  

Hieman vahvempia, silti pehmeitä sävyjä. Pöydässä oli usein jalkaosassa vaaleaa puuta ja valkoinen pöytälevy.

Vaalea puu ja harmaa flanellihuopa. Pöydän pinnassa puumosaikkia, Another Brand, Lontoo.

Vaaleaa puuta ja laatoitusta.

Valaisimen kuosissa on kotoista 1950-luvun henkeä. 

Samoin tässäkin narusta punotussa valaisimessa. Idea vanhan varjostimen uusimiseen.

Kuosikankaita. Hetkinen, niissähän on erilaisia kaaleja! 

Villalangasta sommiteltu matto. Mielikuvani vei Vincent Van Goghin maalauksiin.

Ruotsissa iskee helposti pieni kateus. Kaikki tuntuu olevan jotenkin siistimpää ja hienostuneempaa. Tällä kertaa ainakin sää oli täsmälleen samaa räntämössöä kuin kotosalla lähtiessä. Kuva on tavaratalo NK:n edustalta. Eilen palatessa oli kotikaupunkiin tullut yllättäin mitä upein pumpulinpehmeä valkoinen talvi. Hyvä tulla kotiin.