Translate

lauantai 12. kesäkuuta 2021

Jäikö Taidehallin ryijynäyttely koronan takia näkemättä? Blogissani kuvia ryijyistä

 Taidehallin ryijynäyttely Kudottua kauneutta - suomalaisen ryijyn neljä vuosisataa avautui 7.11.2020. Olin vakaissa aikeissa mennä, mutta Helsinkiin matkaaminen ei koronan takia innostanut. Sitten museot menivät kokonaan kiinni. 

Rajatun avautumisen aikana ei suosittuun näyttelyyn pääsy ollutkaan ihan selviö. Sain varattua lipun viimeisen aukiolopäivän lopulle 23.toukokuuta. Parempi viime tipassa kuin ei ollenkaan. 

Emeritusprofessori, kasvitieteilijä Tuomas Sopanen on kerännyt yli kahdenkymmenen vuoden aikana lähes kuudensadan ryijyn kokoelman ja pyrkinyt tallentamaan ryijyjen historiaa ja käyttötarkoituksia mahdollisimman tarkasti. 

Taidehallin näyttelyssä oli Tuomas Sopasen kokoelmista esillä 130 ryijyä. 

Napsin kuvia puhelimella. Parhaani mukaan venyin ja varvistelin, mutta ulottuvuus ei harmillisesti riittänyt saadakseni säällisesti kuvattua korkealle ripustettuja ja lattialle asetettuja suuria ryijyjä.


Ryijyn solmiminen on langoilla maalausta ja siksi niin kiehtovaa.


Kirjainkoristeinen peiteryijy, kaksipuoleinen, 1700-luvun loppu, Kangasala.


Sydänaiheinen morsiusryijy, 1797, itäinen Häme


Elämänpuuryijy, 1799, Kylmäkoski


Yksipuinen ryijy, noin 1800, Korpilahti


Tulppaanikuosinen morsiusryijy, 1800


Kannuksenpyöräryijy, 1819, Längelmäen-Oriveden seutu


Peiteryijy, kaksipuolinen, 1859, Pori-Merikarvia


Elämänpuuryijy, 1799, Kylmäkoski


Veneryijy, kaksikaistainen, 1814, Ahvenenmaa 


Kolmitulppaanikuosinen morsiusryijy, 1826, Satakunta


Hajakukka-aihe, morsiusryijy, 1838, Hämeenkyrö


Liekki, Akseli Gallén-Kallela, alkuperäinen suunniteltu 1899, kudottu 1983



Lisko (Spiraali), Akseli Gallen-Kallela, noin 1904, malli Suomen Käsityön Ystävät


Hevoset, Väinö Blomstedt, 1906, malli Suomen Käsityön Ystävät


Jugenajan penkkiryijy, mahdollisesti Emma Saltzman, noin 1910


Haltijat, Väino Blomstedt, 1914, malli Suomen Käsityön Ystävät


Suunnittelu Ilona Jalava, kudottu 1921


Metsämies, Impi Sotavalta, 1926, malli Suomen Käsityön Ystävät


 Nimi ei tiedossa, noin 1930-luku


 Elsa Kallio, mahdollisesti 1930-luku


Onnenruutu, Toini Nyström, 1930-luku, malli Suomen Käsityön Ystävät


Nimi ei tiedossa, 1933


Zeebra, Eva Brummer, 1950, malli Suomen Käsityön Ystävät,  valmistanut Tuomas Sopanen


Helavalkeat, Eva Brummer, 1956, taiteilijan kutomo


Zeus, Ritva Puotila, 1959, malli Suomen Käsityön Ystävät, kutonut Anneli Hartikainen



Pathetique, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, 1959, malli ja kudonta Suomen Käsityön Ystävät


Simpukka, Marjatta Metsovaara, 1963, malli ja kudonta Finnrya


Cembalo, Oili Mäki, 1960-luku, malli ja kudonta Finnrya


Yrttitarha, Ritva Puotila, 1960-luku. Kutonut Pirkko Sillfors, Suomen Käsityön Ystävät


Kalliomerkki, Timo Sarpaneva, 1960, malli ja kudonta Villayhtymä


Aallot, Ritva Puotila, 1964, malli ja valmistus Finnrya


Sinisiä raitoja, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, 1965, Suomen Käsityön Ystävät, kutoneet Anneli Hartikainen ja Pirkko Sillfors


Katiska, Terttu Tomero, 1966, malli Neovius


Oras, Uhra-Beata Simberg-Ehrström, 1972, malli Suomen Käsityön Ystävät


Myrsky, Ritva Puotila, 1972, malli Suomen Käsityön Ystävät


Vihreät tiimalasit, Eva Brummer, 1978, taiteilijan kutomo


Lasimaalaus, 1979, taitelijan kutomo (nimi puuttui kyltistä)


Talvipäivä, Airi Snellman-Hänninen, 1979


Metsäryijy, Leena-Kaisa Halme, 1984, taiteilijan kutoma


Maan harja, Kristiina Ihamuotila, 1986, kutoja Kerttu Toivonen


Hevosloimi, Inka Kivalo, 1985, kutonut Leena Oja, Suomen Käsityön Ystävät


Syyssonaatti, Irma Kukkaisjärvi, 1992, taiteilijan kutomo


Rubiini, Ritva Puotila, 1994, malli Suomen Käsityön Ystävät


Tähtipolku, Sirkka Könönen, 1994, malli Suomen Käsityön Ystävät, kutonut Ursula Poussu 


Pieni aika, Nina Nisonen, 2001, malli Suomen Käsityön Ystävät


Kanerva, Leena-Kaisa Halme, 2010, taiteilijan kutoma


Metsän värit, 2013, taiteilijan kutomo


Hiilipiirros, Irma Kukkaisjärvi, 2011, taiteilijan kutomo, kutonut Sirkka Paikkari

Vaikka toista todella kuvittelin, innostuin solmimaan ryijyn vuonna 2016. Malli hahmottui omasta mielikuvasta ja lankoina käytin käsityövuosina kertyneitä sekalaisia keriä. Ryijyn teko oli niin koukuttavaa, että kesken ruoanlaitonkin käväisin ompelemassa ryijypohjaan muutaman nukan. 
Ryijyni löytyy  täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti