Nyt kuitenkin kävi niin, että tein ryijyn. Ja tuossa se nyt on, vasta valmistuneena ja juuri ripustettuna "työhuoneeni" futonsohvan yläpuolella. Miten tämmöisiä juttuja oikein tapahtuu? Siten, että olen näköjään vähän yllytyshullu.
Pienessä Koukkuseurassamme virisi innostus kokeilla ryijyn ompelua. Ajattelin, että tuohon en lähde. Hmm. Jospa kuitenkin tekisin ryijytyynyn. Lähdin mukaan Hämeenlinnaan Wetterhoffille ostamaan ryjyn pohjakangasta. Kerroin tekeväni tyynyn.
Saman tien kuulin sanovani, että otan metrin levyistä ryijypohjaa 75 cm. Sillä sekunnilla tiesin, etten todellakaan ole tyynyä tekemässä ja että tässä sitä nyt olen, ryhtymässä johonkin, mitä en todellakaan ole ajatellut tekeväni.
Seuraavaksi pengoin lankakoria (näkyy kuvassa) ja valitsin ehdokkaita ryijyn langoiksi. Alun alkaen ajattelin käyttää käsityövuosiltani jääneitä lankoja. Eri laatuisia ja vahvuudeltaan erilaisia. Osa purkulankoja. Tuosta määrästä ryijyyyn kului vain pieni osa.
Kun värit oli valittu, tuijottelin lankoja ja hahmottelin lehtiöön sivukaupalla erilaisia kuvioita. Jotain vapaamuotoista sen pitää olla, ei mitään esittävää. Ja piirsin lopulta tuon. Siirsin aiheen luonnosta mukaillen millimetripaperille. Siinä ovat nuotit.
Ryijyn ompeluun ei pohjakankaan ja lankojen lisäksi kummoisia välineitä tarvita. Vain suurisilmäinen, tylppäkärkinen ryijyneula ja lasta, jotta lenkeistä tulee tasapituisia. Sekä sakset. Muistelin, että minulla on neula olemassa. Haku tuotti vanhan Sigerin laatikosta seitsemän neulaa. Se oli vallan mainio yllätys, ei tarvinnut kaiken aikaa väriä vaihtaessa pujotella lankaa neulan silmään. Leikkasin pahvista kolme senttiä leveitä ja kaksikymmentä senttiä pitkiä lastoja. Useita siksi, että ne kuluvat käytössä. Koska lankani olivat erilaisia, otin yhteen nukkaan vahvuuden mukaan 3-5 lankaa.
Ryijynukka syntyy kahdella pistolla, joiden välissä lanka viedään lastan ympäri. Netistä löytyy tarkkoja ohjeita, sieltä minäkin googlailin. Työtapa oli tuttu ryijymattojen teosta, mutta kertaus oli tarpeen, sillä viime rupeamasta on vierähtänyt lähes viisikymmentä vuotta.
Seurasin luonnosta vähän suurpiirteisesti, enhän ollut sitä edes tarkasti piirtänyt. Vaikka aluksi toista olin kuvitellut, totesin, että suunnitelma todella kannattaa tehdä. Muuten kokonaisuutta on hyvin hankala hahmottaa.
Annoin pienelle ryijylleni nimeksi Helmikuun uni.
Mistäpä muusta sitä valon lisääntyessä helmikuussa uneksii. Tätä kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti