Viskistä ja ginistä en mitään ymmärrä, mutta Kyrö Distillery Companyn brändi on vaikuttava.

Taannoisella sisustustoimittajien Pohjanmaan vierailulla tutustuimme Lapuan Kankureiden ja Seinäjoen asuntomessualueen lisäksi giniä ja viskiä valmistavaan Kyrö Distillery Companyyn Isokyrössä. 

Juomina viski ja gini eivät ole minua koskaan kiinnostaneet, joten yrityksestä uutisointikin on mennyt ohi silmien. Tietämättömyyteni takia ajattelin, etten aiheesta kirjoitakaan. Yrityksen brändi jäi sitkeästi muhimaan mieleeni ja niinpä tässä olen parhaillaan tulossa toisiin aatoksiin. Aatos on sen suuntainen, että kyllä meillä osataan, kun tosissaan tehdään. 

Huippubrändin luominen on teoriassa helppoa. Tee parasta.  

Kyrö Distellery Companyn brändikuva on taidokkaasti rakennetyu. Yrityksen vaiherikasta tarinaa kerrotaan mielellään. Vuonna 2012 viisi kaverusta naukkaili saunaillan päätteeksi ulkomaista ruisviskiä. Miksi Suomessa ei tehdä ruisviskiä? Parin kuukauden päästä oli yritys perustettu.
Lämpenen aina, kun jotain tehdään intohimolla, taidolla, tosissaan  ja tyylikkäästi.

Tislaamo perustettiin Isonkyrön Osuusmeijeriin, jossa meijeritoiminnan jälkeen valmistettiin Oltermanni-juustoa vuoteen 2008 saakka. Ei mikään peltihalli. Jykevä kivirakennus luo tuoreelle yritykselle perinteen mielikuvaa. 



Oltermanni-juustopakkauksessa on edelleen kuva jykevästä meijeristä. 



 Kyrö Distillery Companyn ruisviskiin antavat makua suomalaiset yrtit, karhunvatukka, karpalo ja tyrni. Viski valmistuu sisäpinnaltaan paahdetuissa amerikanvalkotammisissa tynnyreissä, jotka myös antavat viskiin aromia ja väriä.  



Tislaamo lanseerasi vuonna 2014 Napue-ruisginin. Nimi Napue tulee suuren Pohjan sodan viimeisestä suurtaistelusta. Napuen taistelussa vuonna 1714 Suomi ja Ruotsi taistelivat Venäjää vastaan. Vuonna 2014 Napuen taistelusta tuli kuluneeksi 300 vuotta. Napue ginin etiketissä on käytetty samaa kirjasintyyppiä kuin Napuen taistelun muistomerkissä. 

Alkon luettelon mukaan Napue ginin raaka-aineet ovat: Tilli, väinönputki, koivunlehti, kuminansiemen, kanelinkuori, sitruunan- ja appelsiininkuori, korianterinsiemen, kardemumma, mesiangervo, lakritsikasvi, hibiscus, tyrni, saksankurjenmiekka, katajanmarja, terttuselja, karpalo ja ruisetanoli.



Tässä tislataan Napue giniä.



Kesällä 2015 Napue Gin sai rakettimaisen markkinontisysäyksen. Napue voitti International Wine and Spirit Competitionin G&T-sarjan. 250 kansainvälistä tuomaria valitsi 150 ginin joukosta Napue-drinkin gin & tonic-sarjan voittajaksi. 



Kasvottomien suuryritysten joukossa pieni erottuu edukseen antamalla yritykselle tunnistettavat kasvot. Tai jotain tehokkaampaa. Kuten yrittäjien saunapuhtaiksi vihdotut takamukset suomalaisessa ruishalmeessa. Riemukasta menoa sopii tutkailla tislaamon lasinalusissa.

Tislaamon kanssa samassa meijerirakennuksessa toimii Kyrönmaan Matkailun Edistämiskeskuksen anniskeluravintola. Ravintolan ruuan tekee Pohjanmaan paikallisia raaka-aineita käyttävä Seinäjokelainen Juurella-ravintola. 

Ravintolan pöytien lankut ovat huiman leveät. 

En ole lonkeroiden ystävä, mutta nyt nappasi. Long Kyrö.

Lähes meijerirakennuksen pihapiirissä on Kyröjoen ylittävä Perttilän riippusilta. Tiettävästi vanhin Suomesss käytössä oleva riippusilta on teräsrakenteinen ja puukantinen. Sillan pituus on 86 metriä. Silta on rakennettu norjalaisen esikuvan mukaan vuosina 1909-1910. Vuonna 1982 silta hyväsyttiin museosillaksi. Kyltti koskee hevoskyytiä.



Kyröjoen näkymää Perttilän riippusillalta. Meijerirakennukset ovat kuvassa vasemmalla.

Perusteellisempaa juttua Kyrö Distillery Companyn tarinasta ja tuotteista esimerkiksi täältä 

About Kyrö Distillery Company in English

Kamalan ihana ja ihanan kamala toukokuu saa mökkiläisen sekaisin.

Suuren puutarhatontin omaavalle mökkeilijälle toukokuu on samaan aikaan vuoden ihanin ja kamalin aika. Kaikki on talven jälkeen huumaavaa. Luonnon kevätvyörytys pökerryttää. Toukokuu pursuu innostavaa energiaa. Kamaluus on siinä, että kaikki tapahtuu liian vauhdilla. Mitenkään ei ehdi tehdä, nähdä ja kokea kaikkea, mitä haluaa

Olin alkuviikosta kaksi päivää yksin mökillä. Tylsää? Ei todellakaan. Mitäkö puuhailin?

  

Tiistaina vastassa oli ihan liian pitkäksi venähtänyt nurmikko. Leikkurin akku on talvehtinut sisällä. Lataus oli tietenkin purkautunut. Lainasin naapurilta akkulaturin. Oma ei toimi. En tiedä, miksi. Kanisterit autoon ja kesäbensoja hakemaan. 

Edellisestä käynnistä oli yli kaksi viikkoa. Se on toukokuussa lähes iäisyys. Koko tontti on kierrettävä ja tutkittava päivän tilanne. Viime kerran sinisenä lainehtivat skillameret. sinivuokot ja valkovuokot olivat poissa. Iloitsin, että ehdin nähdä tulppaanit, vuohenjuuret ja rentukat täydessä kukassa. Tulevana viikonloppuna niitä en ehkä enää tapaa. 

Aina löytyy yllätyksiä. Tontin reunalle autotallin takanurkalle ei takuulla ole kukaan tulpppaaneja istuttanut. Tervetuloa, viihtykää. Tulkaa taas vuoden kuluttua.

Rantaa valaisivat rentukat. Yllärinä jostain ajautunut laiturin ponttooni.

Vanha sauna ja saunakuusi ovat kumpikin omalla tavalla vinksallaan. Kaikki hyvin.

Saunakuusi kukkii tänäkin keväänä voimalla. 

Raparperi on vanhan taulun mukaan kasvanut tuossa rehevänä jo vuonna1950. En ehtinyt kajota. Suraavalla kerralla.

Seudulla oli satanut aika reippaasti. Päätin silti aloittaa ruohonleikkuun lykittävällä koneella, jolla hoidellaan rinnetontin hankalat paikat, ne joihin ei ajettavalla pääse. Aika tovin sain houkutella, mutta suostuipa rakkine lopulta käyntiin. Tuore ruoho yskitti konetta ja kaltevimmilla paikoilla leikkuusilppu sai maan vaarallisen lipeväksi. Oli lopetettava. 

Silmiin osui meheviä nokkospuskia. Sadonkorjuuseen. Toin kuistin pöydälle vadillisen vettä ja sanomalehtiä. Levitin huuhdotut nokkoset kuivahtamaan. Illemalla alkoi sataa. Ei voinut enää jakaa kitkemistä. Oli aikaa niputtaa nokkoset keittiön orrelle kuivumaan. 

Vuosia vaalimani ja jakamani Mårbacka-pelargonit olivat talven jälkeen lehdettöminä rankoina. Lehdet löytyivät piirongin takaa patterin alta. Hiiret olivat keksineet uutta kujetta. Kahdeksasta purkista seitsemän kippasin kompostiin vietäväksi. Yhdessä rangassa pilkisti vähän vihreää. Katsellaan. 

Kotoa tuomani amaryllikset nakkasin väliaikisesti rappujen vielä tyhjään yrttiruukkuun, josta puolestaan nostelin kukintansa lopettaneet pääsiäisen pikkunarsissit rapun viereen. Ne pitää tökkiä maahan. Kuten myös kotoa tuomani jouluruusu. Ensi kerralla. 

Tiskasin pelargonien ruukut. Uudet pelargonit odottavat istuttamista. Ensi kerralla. 


Keskiviikkona sää näytti poutaantuvan. Mikä helpotus. Pääsisin ajamaan nurmen. Jos saan leikkurin käyntiin. Joka keväinen jännityksen paikka. 

Aamupäivän odotin ruohon kuivahtamista perennapenkkejä kitkemällä. Ne on jo kertaalleen, osa kahdestikin kitketty ja katteet levitty. Vuohenputki ja voikukat ovat sinnikkäitä. Pari kärryllistä ehti taas kertyä. 

Iltapäivällä leikkuri sai ladatun akun. Käynnistyi. Riemukasta. Ajo kestää normaalisti puolitoista tuntia. Nyt aikaa meni reilusti yli kaksi tuntia. Ruoho oli liian pitkää ja vielä kosteaa. Leikkuri valitti välillä tikahtumista. En antanut armoa. 

Usvainen kuva johtuu työhousujen taskussa pölyyntyneestä luurin linssistä. Aina ei muista puhdistaa. Ajon jälkeen odotti haravointiurakka. Ensimmäinen kuorma tekeillä.

Välillä oli pidettävä tankkaustauko. Yksin ollessa en satsaa aikaa kokkaukseen. Ateria oli molempina päiviä sama.  Muhkeaa salaattia kootessa ehti panulla lämmitä kolme nakkia, muna ja kaksi siivua halloumia. Juomana rasvaton piimä. Suosikkiateriani mökillä. Siis ilman nakkeja. Sorruin kaupasssa anteliaaseen tarjoukseen. 

Haravan varteen. Lähes kolmen tunnin urakoinnen jälkeen kuudes ja viimeinen kärryllinen ruohosilppua menossa katteeksi. Selkä alkoi anella armoa ja urakka muutenkin tympiä.  

Ensimmäisestä ajosta ei laatupisteitä heru. Jälki on ruohon liian pituuden ja kosteuden takia epätasaista. Seuraava leikkuu viikonloppuna. 

Sunnuntaina on ajatus siskon kanssa kääntää kuvassa keskellä näkyvä kasvimaa. Saattaa maahan perunat, sipulit ja moninaiset siemenet. Onneksi on luvattu poutaa.

Illan varjot pitenevät. Kamalan ihanat kaksi päivää mökillä on ohi. Odotan, että pääsen  sunnuntaina takaisin. Omenapuut ovat siihen mennessä avanneet kukkansa.

Yksin en suinkaan tätä tonttia hoitele. Vanhempiemme aikanaan kesäkotina lähes kolmekymmentä vuotta vaalima tila on minun ja kolmen siskoni yhteinen. 

Täällä jyllää luonnonvoimien lisäksi naisenergia.  

Pellavapää on rakastunut pellavaan. Tehdasvierailulla Lapuan Kankureilla.

Saimme Sisustustoimittajat Ry:n ryhmänä vierailla Lapuan Kankureiden kutomossa tutustumassa pellavatuotteiden valmistukseen ja mallistoon. Edellisessä kirjoituksessani sanoin pitäväni yritysvierailuista. 

Niin totta. Oli innostavaa nähdä ja kuulla, miten pellavatuotteet valmistuvat. Vierailu herätti ihmeellisen vahvoja muistoja lapsuudesta mummolassa. Kutomossa koneiden säksätys vei 60-luvulle, nuoruuteni työpaikalle villatehtaalla Hyvinkäällä. Ahkeraliisa-neulelehden toimittajana tulivat myös kehräämö ja kutomo tutuiksi. 

Lähetäänkö katsomaan, joko saadaan perunat seipäille, kiusoitteli eno. Minä kiljumaan, ettei perunoita seipäille panna! Pellavapää viljapellossa.

Pellavapää. Sen kuulin lapsena mummolassa. Se tuntui hyvältä, hellittelevältä. Siirtokarjalaisen mummolan pellolla kasvoi vaikka mitä, myös pellavaa. Pellava kukki sulokkaan sinisin kukin.  

Pellava korjattiin ennen siementen kypsymistä nyhtämällä nipuiksi. Rohkalautaa käyttämällä varsista rohkittiin pois lehdet. Jotta varren sisältämät kuitukimput erottuisivat, varsia liotettiin. Kuivattamisen jälkeen varsien puumainen pinta rikottiin loukuttamalla. Lihdatut pellavat häkilöitiin, kammattiin, jolloin arvokkaammat, pitkät aivinat ja karkeampi, lyhytkuituinen rohdin erottuivat toisistaan. 

Sitten mummo pääsi polkemaan rukilla hienompaa aivinalankaa ja karkeampaa rohdinlankaa. Langoista kudottiin kankaita. Aivinasta hienompia liinoja ja pyyhkeitä ja rohdinlangasta muuhun käyttöön. Kangaspuut olivat kapeat. Lakanassa oli pituussunnassa sauma keskellä. 

Muistanko kaiken tuon? Aika paljon muistan. Lapsena pyörin uteliaana ympärillä kaikissa maatalon puuhissa. Muistan työvaiheiden nimitykset ja työkalutkin tunnistaisin. Muistan kehruun ja kankaan kutomisen. Kaikkea en tiennyt. Sen, miksi mikin työvaihe tehtiin, opin aikanaan koulussa. Siitä on kauan, niinpä etsin tietoa täältä. 

Pellavan viljely kotitarpeisiin jäi pian rankimman sodan jälkeisen pula-ajan mentyä. Tulivat tehdaskutoiset puuvillakankaat. Pellava tuntui vanhanaikaiselta ja maalaiselta. Varsinkin kodin tekstiileissä pellava lähes unohtui. 

Nyt pellava elää uutta nousukautta. Pellavasta kudottu tuote on arvotekstiili. Miten onnekkaita olemmekaan. Meillä Suomessa on mahtavaa maailmanluokan pellavan kudonnan osaamista. Olen aiemminkin kirjoittanut pellavasta. Hyvää kehun estoitta.

 Kuvaraporttini vierailusta ohessa. Mutta ensin ihanin ostos.

Lapuan Kankureiden suuren, ohuen, kevyen, niin pehmeänlämpöisen pellavahuivin nimi on Halaus. Siltä tämä tuntuukin, siitä adjektiivipöhö. Olen huono ostamaan, nyt piti. Tiedän takuuvarmasti, että tästä huivista tulee pitkäaikainen lempiasusteeni. Värejä oli tarjolla toinen toistaan somempia, mutta valintani oli helppo.



Loimen luonti. Lapuan Kankureiden huippulaatuiset pellavalangat ovat Euroopan maissa kasvatettua ja kehrättyä pellavaa. Lankojen kasvatuksen ja kehruun alkuperä ja olosuhteet ovat tiedossa. Jos täysin kotimaista lankaa olisi saatavilla, sitä mieluusti käyttettäisiin.



Kaikki langat käsissä. 

 

Tässä syntyy hienoimmasta kampapellavasta kudottua kapeaa jacquardkangasta.



Leveää ruutukuosia kirjavaan loimeen.



Jatkuva pyykkipäivä. Kangas pehmenee ja irtonukkaa poistuu.





Viimeistelyä.



Lapuan Kankureiden tyylikäs myymälä Vanhan Paukun tiloissa Lapualla. Kuvassa yrittäjäpariskunta Esko ja Jaana Hjelt. Esko Hjelt on yrittäjä neljännessä polvessa. Yrittäjyys alkoi Esko Hjetin isoäidinisän Juho Annalan vuonna 1917 perustamasta villa- ja huopatossutehtaasta. 



Lapuan Kankureiden tuotannosta 60% menee vietiin. Kansainvälisesti kiinnostava huippudesign vaatii hereillä pysymistä ja kykyä uusiutua. Yhteistyötä tehdään useiden suunnittelijoiden kanssa, kuvassa heistä kaksi. Helsinkiläinen Reeta Ek on Aalto-yliopistosta taiteen maisteriksi valmistunut tekstiilisuunnittelija. Tokiosta kotoisin oleva Aoi Yoshizawa on Aalto-yliopistosta valmistunut tekstiilisuunnittelija, hänkin asuu Helsingissä. 












Tämän kuosin suuren pyyhkeen ostin itselleni. Monitoimitekstiili. Aika näyttää, mihin toimeen päätyy. Pöytäliina. Kesäinen torkkupeite. Kevyt rantapyyhe matkalle.





Lapuan Kankurit kutoo myös villaa.  


Esko ja Jaana Hjelt, kiitos antoisasta päivästä ja makeista unista pellavalakanoissa. 

Yritysvierailulla Kaarinassa sain valaisinvalistusta ja tietoisuuteni hipaisi avaruuden äärettömyyttä.

( Olen pahoillani, en mitenkään saa korjattua bloggerin kirjainkokoa haluamakseni. Saat suurennettua tekstin zoomamalla ctrl+ painalluksilla. Olen yrittänyt muuttaa kirjainkokoa ainakin viisi kertaa. Jostain syystä osa tekstistä muuttui. Entistä sekavampaa. GRRR!) 



Kukin rentoutuu tavallaan. On vappuaaton ilta. Koostan kotona blogia. 

 Olen aina tykännyt erityisen paljon yritysvierailusta. On innostavaa kuulla ja nähdä sellaista, mistä ei tiedä juuri mitään tai senkään vertaa. Tutuimmistakin tuotteista oppii uutta ja saa asioista syventävää tietoa. 

Eilen vierailimme pienellä sisustustoimittajien porukalla Kaarinassa Valaisin Grönlundin kutsumana. 
Valaisin Grönlund on vuonna 1981 perustettu perheyritys, jonka toimialaa on valaisinten maahantuonti ja tukkukauppa sekä omien valaisinmallistojen kehittely. Tehdastuotantoa yrityksellä ei ole, vaan oman malliston valaisinten osat teetetään muualla. Valaisimet sähkoistetään ja kootaan Kaarinassa. Oman malliston osuus on jo noin 65 prosenttia tarjonnasta ja on kasvussa. 

Valasin Grönlundin laadukkaita tuontimallistoja ovat Frandsen, Verner Panton, Verran ja Böhmer Leuchten. Yrityksen asiakkaita ovat vähittäiskaupassa valaisin- ja kalusteliikkeet sekä suunnittelijoiden projekteina mm. myymälät, julkiset tilat, toimistot, hotellit, ravintolat ja laivat kotimaassa ja maailmalla. 

Toukokuun taite ei kotona ole kuumin valaisinsesonki. Minulle kaunis valaisin on sisustuksessa silmälle ilo aina, myös niinä hetkinä, kun sen tuottamalle valaisulle ei ole tarvetta. 

Kuvasin Grönlundin laajasta valikoimasta mielestäni uusilta ja kiinnostavilta näytäviä malleja. Jätin kansainvälisesti tunnetut suosikkiklassikot tästä pois.

 

Vesijohtoputkea. Sakaroita voi tilan mukaan kääntää linjaan litteäksi tai eri suuntiin avautuviksi.

Vesijohtoputkea. Liekö esikuvana Pelle Pelottoman pieni ystävä.

Metallia ja saarnipuuta.

 Cup kattovalaisin, metalli ja saarni.

Värit ja muoto, hiveltävän kaunista. Cohen, Frandsen

Värikästä lasia.

Kulmikaita origamitaitoksia, hienoraitainen aaltopahvi.

Pehmeitä origamitaitoksia, keramiikkaa

Stonehenge, kivikomposiitti. 

Dramaattisen ilmeikäs Hitchcock, Frandsen

Chesterfield, kromi, mattahopea ketju, kristalli.

 Silvia-kristallikruunussa on hilpeän hiprakan meininki, kromia ja briljanttihiottua kristallia.

Ajan valaisintrendejä:

Suuri koko. Riippuvalaisimen halkaisija on usein 60-70 cm. Lattiavalaisimen korkeus voi olla reilut kaksi metriä.

Materiaalien moninaisuus. Metalli, keramiikka, pahvi, lasi, muovi, kivikomposiitti, puu. 

Yllätyksellisyys. Hillityn neutraalin valaisimen sisäpuoli voi olla värikäs, puuviilua tai uritettu.

Kristalli on taas ajankohtaista. Rennommalla meiningillä. 
Yhtenäinen kokonaisuus. Johto ja katon asennussuoja ovat huoliteltu osa valaisinta.

Kaarinan kaupungista en tiennyt juuri muuta kuin sijainnin. Päivän ohjelma jatkui Tuorlan Observatoriossa ja planetaariossa. 

Planetariossa elokuva lennätti kaukaisiin glakseihin, tähtisumuihin, linnunratihin ja planeettojen syntyihin. Ja melkein uinutti aamulla puoli kuudelta vuoteesta ponkaisseen matkalaisen. Planetario on avoin yleisölle.

Tuorlan Observatorio muodostaa tähtitieteen osaston Turun yliopiston fysiikan ja tähtiteteen laitoksessa. Siirryimme vaatimattoman oloiseen työtilaan. Ei mikä tahansa paja. 

Nyt ollaan avaruusteksniikan äärellä. Täällä on hiottu ja kiillotettu suurin avaruuteen lähetetty peili. Tehtävä, johon NASA ei pystynyt. Peili laukaisiin avaruuteen satelliitin matkassa vuonna 2007. 

Täälllä hiotun peilin halkaisija on kolme ja puoli metriä. Maallikon ymmärykselle tehtävän vaativuudesta saimme nanomittoja paremmin tajuttavan vertauksen. Jos ajatellaan että olisi hiottavana pinta-alaltaan Suomen kokoinen peili, voisi epätasaisuuden marginaali olla pingispallon ja tennispallon välillä. Peili hiotaan materiaalista, jonka voittaa kovuudessa ainoastaan timantti, jota sitten tarvitaan hionnassa. Hionta kestää vuoden jonka jälkeen peili saa heijastavan alumiinikerroksen. Peilistä tietoa täältä.

Avaruuspeilejä ei tilata ihan joka vuosi. Pian tässä tilassa puhkuu olutpanimo. Se ehditään rauhassa purkaa, jos uusi peilitilaus tulisi. 

Siirryimme pitkään luolaan, jossa näimme hienoimpia tähän mennessä otettuja avaruuskuvia.

Supernova. Tähden hajoaminen. 

Kipusimme vielä torniin, jossa on maamme tehokkain tähtikaukoputki. Tähtitieteen opiskelijat pääsevät tähyämään avaruuteen.

Nautimme kodikkaan lounaan Tuorlan majatalossa Kaarinassa.

 Kevätpäivää oli vielä pitkälti jäljellä. Saimme valita kohteen. Pienen neuvonpidon tuloksena päätimme ajaa Turun Ruissaloon katsastamaan sisustusliike Avelian. Keskustasta satama-alueen teollisuustilaan muuttaneesta liikkeestä kahviloineen ja parvekkeineen on tullut suosittu käyntikohde. Kaunis on.  

Monen lumi- räntä- ja rarekuuroisen päivän jälkeen aurinko helli matkaamme. Turun jokirannan laivat valmistautuivan vapun hulinoihin. Vietimme retken päätteeksi vappuetkot kuvan laivan yläterssilla. 

Koska Aurajoki virtasi alla, juomavalintani oli helppo.  

Kiitos isännillemme antoisasta päivästä. 

Blogietiketin mukaisesti mainitsen, että tämä blogin kirjoitin yhteistyössä itseni kanssa.