Marraskuisella ulkoilumatkalla Ranskan Rivieralla. Päiväkirja osa 1/3

Tämä matka tuli tarpeeseen. Jo pidemmän aikaa, mutta varsinkin viimeisin vuosi on ollut elämässäni raskasta aikaa. En ole jaksanut huolehtia kunnostani. Kun mieli on alamaissa, eivät syksyn suttuiset säätkään ole jaksaneet innostaa ulkoiluun. 

Missä? Tytär ja vävy olivat syksyllä pidemmän aikaa Ranskan Rivieralla Cap d´Antibesissa. Heillä oli auto käytössä. Sovimme, että matkustan sinne heidän oleskelunsa loppuajaksi. He saivat varattua minulle huoneiston omansa vierestä. Järjestely toimi mainiosti. Molemmilla oli oma rauhansa. Vietimme normaalia elämää, kävimme kaupassa ja laitoimme ruokaa. Nautimme yhdessä aamiaiset, päivälliset ja iltateet.

Milloin? Olin matkalla meikäläisittäin alkutalvesta, 16.11 - 3.12. 

Millainen sää? Ranskan Rivieran seudulla syksy oli ollut lämmin. Tullessa oli päivälämpö 18 astetta ja yöllä kymmenen astetta. Auringossa oli kauniin kotoisen kesäpäivän tuntu. Talvi etelässäkin tulee. Päivä lyheni hippusen kaiken aikaa ja ilma viileni. Loppukuusta päivälämpö oli 14 astetta, yöllä 3 astetta. Joulukuun alussa sää oli hetken epäväkaista ja  vuorille satoi runsaampi lumipeite. 

Sain olla matkassa hemmoteltuna mamina. Superulkoilijat sovittivat päivätahtinsa ja kohteet kuntoni ja mieltymysteni mukaan. Retkeilimme yhdessä joka päivä. He kyllä lähtivät vielä illansuussa omalle vauhdikkaalle kävelylenkilleen. Päivän  kulusta riippuen jäin aterian jälkeen joko lepäilemään, tai tein vielä rauhallisen kävelyn ihailemaan auringonlaskua.

Teen tämän blogin itsekkäästi päiväkirjakseni. Jos eteläisen Ranskan kohteet ja varsinkin sesongin ulkopuolinen vuodenaika kiinnostavat, niin päiväkirjavuodatusteni kahlaus ehkä tarjoaa kiinnostavia kohteita ja käytännön vinkkejä. Liitän linkkejä kohteisiin.  

16.11. torstai. Ensimmäisen päivän lenkki Le Cap d´Antibesissa oli niemen kiertävä vaelluspolku Le Sentier du Littoral, Cap d´Antibes. Pimeästä kotosyksystä tulleena siristelin silmiäni etelän valohehkussa kuin kolostaan kömpinyt myyrä. Kierros on aika haasteellista maastoa, monin paikoin epätasaista kivipolkua ja paljon portaita. Mainiota reisi- ja tasapainotreeniä. Näkymät ovat huikeat. Maisemia ihaillakseen on syytä pysähdellä, tai on äkkiä nenällään kivikossa.

 Varaudu hyvillä kävelytossuilla, ajallisesti noin kahden tunnin lenkkiin ja siihen, että matkan varrella ei ole vessoja. 

Menimme vielä katsomaan auringonlaskun. Siellä jossain on Saint Tropez. 

 

Hyviä kuvia reitiltä täällä

Liikumattomuuttani olin illalla kävelystä uupunut. Jalkaressut eivät ymmärtäneet, mitä helskuttia nyt on meneillä. Eivät aavistaneet, että lisää tätä on tiedossa.

17.11. perjantai. Cap d´Antibesista on Antibesin kaupunkiin noin kolmen vartin reipas  kävelymatka. Tossut jalkaan ja menoksi. 

Muutama auringonpalvoja nauttii lämmöstä sataman muurin kupeessa. Kesällä tämäkin ranta kuhisee väkeä, kuten kaikki rannat. Muurin päässä näkyvä valkoinen hahmo on Nomade, Antibesin uusia maamerkkejä. 

Kahdeksan metriä korkea Nomade on Barcelonialaisen Jaume Plensan metallikirjaimista koostuva teos vuodelta 2010.

Huvivenesatamissa vallitsi unelias hiljaiselo. Joissain aluksissa oli henkilökuntaa huolehtimassa paikoista. 

 Antibesin käynnin reippailusaldo 4 t 40 min, 12,4 km.

Illemmalla ajelimme kiemuratietä ylös Saint Paul de Venceen. Aloin oppia. Kaikki paikat, joissa kävimme on perustettu käsittämättömän kauan sitten ja käsittämättömän vaikeapääsyisiin paikkoihin. Ymmärsin, miksi valtaosa autoista on mahdollisimman pieniä, Varsinkaan vuoristopaikkoihin ei edes kannata yrittää ajaa ihan perille keskustaan. Portaat alkavat sujua. 

Kiertelimme lähes keskenämme hämärtyvässä illassa. Saint Paul de Vencen vahoilla kujilla on kiinnostavia gallerioita.

Saint Paul de Vence, hurmaava kokemus. 

Paluumatkalla kiertelimme vielä suurella Polygone Riviera Cagnes-Sur-Mer-ostarilla. Tein ainoan, ja tarpeelliseksi osoittautuneen vaateostokseni. Ostin ohuen hupullisen kuoritakin, jonka saa pakattua pieneen pussukkaan. Sinne se ei joutanut, koska oli ylläni joka päivä.

Päivän kävely- ja porrassaldo kasvoi iltaretkestä kuin huomaamatta.  

18.11. lauantai. Lähikaupunki Cagnes-sur-Mer ja kastanjamarkkinat. Väki liikkeellä sankoin joukoin vauvasta vaareihin. Erityisen viehättäviä olivat vanhojen työtapojen esittelijät.


 

Kojuissa tarjolla paikallisia herkkuja



Polentaa veivattiin hikisin miesvoimin valtavassa padassa. Jono oli niin pitkä, että jätimme maistelun väliin.



Paahdettuja kastanjoita tietenkin mutustelimme nokisin sormin.

Kastanjajuhlien hälinästä ajoimme ylös vanhaan kaupunkiin. Haut-de-Cagnes on inspiroinut monia taiteilijoita. 







Täällä, kuten monessa muussakin kohteessa on hauskasti laitettu esiin kuvia paikalta maalatuista tauluista.



Rappujen nousu palkitsi taas.



Näkymiä ihaillessa pieni energiatankkaus kastanjajuhlista ostettuja mantelileivonnaisia nautiskellen.



Täälläkin on tarjolla myös luksusta.

Päivän mittaan liikettä reippaat neljä tuntia. 

19.11. sunnuntai. Aamupäivällä Villeneuve Loubet, kiertelyä marketin viereisellä kirpputorilla. 




Kirpparin jälkeen suuntasimme mutkatietä kohti Grassea. Kaupunkia lähestyessä tie oli yllättäin suljettu. Onneksi löytyi toinen tie.

Auto jätettiin taas alemmas ja kipusimme vanhaan kaupunkiin. Tien sulkemisen syy selvisi. Väki oli kerääntynyt tiettyjen katujen varsille. Menossa oli hurja pyöräkilpailu pitkin kapeita kujia ja portaikkoja. 

 

Koska kaikki olivat seuraamassa kisaa, saimme kierrellä kaupunkia omassa rauhassa. Grasse ilmaantui aikakirjoihin 1000-luvun alkupuolella, tarkkaa historiaa ei tunneta. 


  


Nykyään Grasse tunnetaan hajuvesikaupunkina.



Sunnuntaina iltapäivällä lähes kaikki paikat olivat kiinni. Hajuvesitehdas Fragonardin museo ja myymälä olivat auki. Muuta en kaivannutkaan.



Jouluruuhka ei ollut erityisen paha. Tytär kertoi jonottaneensa tämän tiskin äärellä kesällä minulle tuliaistuoksua. Oli hellepäivä ja myymälä oli tupaten täynnä turisteja. 





Minulla siis on jo tuoksu täältä (kävinpä suihkaisemassa). Ostosten sijaan ihastelin myymälän lattiaa.





Vanhojen talojen värit. Ah, miten kauniita. 



Päivän kävelysaldo 8,5 km

20.11. maanantai. Pidemmän ajomatkan päiväretki Italian puolelle. Kohteena jälleen hurmaava vanha kaupunki, Imperia. Ajoimme rantatietä, mikä kesällä on tuskastuttavaa, ellei lähes mahdotonta liikenteen määrän takia.



Pidimme muutaman lepotauon maisemien ihailuun. 



Perillä vastassa monet portaat, tämänkin päivän palkitseva teema. 



Aika kivat näkymät tuon talon kattoterassilta.












Pihoja ei ole, mutta aina voi perustaa ruukkupuutarhan. 



Kiiruhdimme takaisin moottoritien kautta ehtiäksemme ajoissa ohi Nizzan. Sieltä matkakumppaneillani on ahdistava ruuhkakokemus. Kolme tuntia lähes paikalleen juuttuneena helteessä. Nyt selvisimme varsin kohtuudella. Ruuhkassa autojen väleissä huimapäisesti puikkelehtivat skootterit ja moottoripyörät saavat pulssin nopeutumaan. Niitä todella riittää kummaltakin puolelta. Auton kolhimista ei takuulla olisi jääty selvittelemään. 

Mäki- ja rappuharjoitusta kertyi tällekin päivälle riittämiin.   

21.11. tiistai. Saint-Jean-Cap Ferrat. Kävelyreitti Cap Ferratin ympäri on noin kuusi kilometriä. 

   










Mahtavia maisemia ja yrityksiä kuikuilla luksushuviloiden ja -hotellien suuntaan. Tirkistely ei ole helppoa, sillä täällä, kuten kaikkialla Rivieralla, arvotalot ja hienot hotellit on ympäröity korkeilla aidoilla. Google mapin voi ottaa avuksi, jos haluaa jotain kohdetta tutkailla aitojen sisäpuolelta.



Joku on inspiroitunut kivestä.



Cap Ferratin kierros päättyi huvivenesatamaan. 





Kävimme vielä kaupungilla ruokamarketissa. Istahdimme rantatien penkille nauttimaan välipalaa. Kunnon pätkä uunituoretta patonkia, jotain suolaista väliin ja juomaksi vettä. Kun nousin, huomasin, että uuden kuoritakkini selkämys sai ikuiset tahrat. Leikatuista pinjoista oli tihkunut penkille pihkaa. Reissussa rähjääntyy.

Päivän kävelysaldo 8,5 kilometriä.

Päiväkirjani marraskuiselta Ranskan Rivieralta jatkuu...