Jatkan päiväkirjaani Ranskan Rivieran matkasta 16.11. - 3.12.2017. Alkumatkan vaiheet ovat edellisessä päivityksessäni.
23.11. keskiviikko. Asuimme Cap d´Antibesissa. Päiväkirjani ensimmäisessä jaksossa teimme retkiä itään ja ylemmäs vanhoihin kaupunkeihin.
Nyt suuntasimme länteen, määränpäänä Saint Tropez. Sää oli mitä kaunein. Pysähtelimme matkalla.
Nyt suuntasimme länteen, määränpäänä Saint Tropez. Sää oli mitä kaunein. Pysähtelimme matkalla.
Théoule sur Mer, vähän länteeen Cannesista. Pysähdyimme tähyilemnään ylös rinteeseen kohti Pierre Cardinin uskomatonta kuplataloa. Nyt todella suosittelen avaamaan merkisemäni linkin. Ällistyt, jos et ole ennen nähnyt. Netin mukaan tämä kokonaisuus on myytävänä. Vai lieko jo vaihtanut isäntää.
Samaisella tauolla menopelikin, Fiat 500, sai kerrankin ihailla maisemia. Olikin viehkompaa tutkailtavaa kuin ylärinteen omituinen kuplarykelmä.
Seuraavalla jaloittelutauolla jätin tämän rinneseikkailun väliin. Järkimummo.
Kaikenmoinen kalastelu kielletty. Kalojen suojelualue.
Cap Rouge, punaista kalliota
Pieni lepohetki kirkossa. Aina kun vain ovet ovat auki. Useimmiten ne ovat. Paikkakunta on Saint Raphael.
Saint Tropeziin saavuimme kolmen jälkeen iltapäivällä. Taivaalla oli pilviä, mutta sateelta säästyimme. Pilvetkin ymmärsivät poistua. Sentään Saint Tropez!
Saint Tropeziin saavuimme kolmen jälkeen iltapäivällä. Taivaalla oli pilviä, mutta sateelta säästyimme. Pilvetkin ymmärsivät poistua. Sentään Saint Tropez!
Ok. Olihan se selfie napattava.
BB ja Saint Tropez. Teininä luin näistä kuin satumaailmasta.
Rauhallista täälläkin. Monet liikkeet ovat suljettuina hiljaisen sesongin aikana.
Kaupan sisäänheittotuotteita.
Luksuspuoteja,-veneitä ja -autoja Rivieralla riittää.
Yli kahden tunnin paluumatka säkkipimeässä kävi seikkailusta. Tie on kapea ja ylen määrin kiemurainen. Opasteet ovat pieniä ja niitä on jopa päivälläkin vaikea havaita. Paikkakuntien keskustoissa opastus saattaa katketa. Onneksi oli taitava kuski. En alkaisi.
23.11. torstai. Jätimme auton lähikaupungin Villeneuve Loubetin alakaupunkiin.
Villeneuve Loubetin hallitseva arkkitehtoninen maamerkki on valtaisa, profiililtaan pyramidimainen Marina-Baie-des-Angesin rakennusryhmä. Talot paikantaa hyvin lentokoneesta Nizzaan laskeutuessa. Linkissä parempia kuvia.
Läpi harmaan kiven. Onkohan sanonta tuttu Ranskassakin? Villeneuve Loubetissa on myös ravirata.
Suuntasimme joenuomaa seurailevaa kävelypolkua kohti Villeneuve Loubetin vanhaa yläkaupunkia Maisemilla palkittuja mäkiä ja portaita, jälleen.
Kappeli oli kovin aution tuntuinen.
Museo oli suljettu. Löytyy mm facebookista
Katuun maalatut opasteet johtavat museolle
Lähes kaikki muukin oli kiinni. Vähänkö väliä. Meille riitti nautinnoksi kiertely hiljaisilla kaduilla. Ulkoilemaan tänne on tultu.
Matkaa kertyi 7 km, rasitusta riittämiin. Illalla itsekseen kolmen vartin auringonlaskukävely.
24.11.perjantai. Nizza, ranskalaisittain Nice. Täällä olinkin käynyt. Siitä on kaksikymmentä vuotta.
Auto jätettiin Radisson-hotellin kohdalle. Selkeni, että Promenade des Anglais on aikasteen pitkä. Siinä sai tunnin verran siirrellä rivakasti töppöstä toisen eteen ennen Nizzan tunnettujen maamerkkien kohdalle pääsyä. Hotel Negresco.
Kun nenä oli sopivasti menosuuntaan, jatkettiin samaa raittia kohti portaita ja kiivettiin Tour Bellandan näköalapaikalle.
Tämän kaltaisia värikkäitä keraamisia paanukattoja näkyi muuallakin.
Fiilistelimme aikamme Nizzan vanhan kaupungin katuja. Mitä muuta haluaisin nähdä? Mieleen nousi käynti Cimiezin luostarilla ja Matisse-museolla. Sinne on sitten kävelymatkaa. Lupasin suoriutua. Rinta rottingilla ylös mäkistä tietä.
Monastère de Cimiez
Luostarin puutarha ei marraskuun lopulla ollut kukoistuksessaan, mutta näkymät ovat hienot.
Tämän muistin. Puiston ikivanhan oliivitarhan poikki pääsee paluumatkalla Matisse-museolle.
Miesporukat heittivät tässä kuulaa myös kaksikymmentä vuotta sitten. Saattaa olla paikalla samoja herroja. Klassikot ovat ikuisia.
Musèe Matisse
Palasimme alas ja vanhaan kaupunkiin. Vatsa alkoi kysellä täytettä. Mieluummin heti.
Maistelimme paikallisia. Kikhernejauhoista laakealla pannulla paistettua soccaa, sipuli-anjovis-oliivipiirakkaa pissaladièrea ja vähän muutakin. Pisteet kahdelle mainitulle. Muut olivat yhdentekeviä.
Vielä kiertelyä hämärtyvässä keskustassa. Aurinko laski viideltä. Ja hups, edessä oli paluu autolle. Päivän kävelyjen jälkeen ainakin loppuosan Promenade des Anglaisin paluutaivalluksesta suoriuduin ilmeisesti jollain autopilotilla. Itsehän pyysin sinne luostarille.
Liikkeellä seitsemän tuntia. Kilometreistä ei tietoa.
25.11. lauantai. Cannes.
Ruska-aika täälläkin.
Hiljaista on.
Hotel Carlton. Viisi tähteä ja hippasen pöyhkeä Rolex oven päällä.
Venäjän lahja sata vuotta täyttäneelle Carlton hotellille, 2014.
Syklaamit ja orvokit ovat Rivieralla kaupunki-istutusten talvikukkia.
Jokainen turre vuorollaan punaiselle matolle. Ei sattunut juhlavampaa mekkoa matkaan.
Tähtihetki. Löin kättä Meryl Streepin kanssa.
Tytär sovitteli vähän isompaa hanskakokoa.
Korkealle piti Cannesissakin päästä. Kaupungin elokuvamaineeseen sopien kirkonmäellä filmattiin. Näytti opiskelijaryhmältä. Kohtauksesta tehtiin monta ottoa ohjaajan kauas kaikuvin megafonikomennoin.
Éclise Notre-Dame d´Esperance
Hallista välipalaksi friteerattuja kurpitsankukkia.
Ostoskatujen kiertelyn jälkeen tyttären nimipäivän kunniaksi La Tarte Tropeziénne.
Paluumatkalla Juan Les Pins. Kaupunki tunnetaan heinäkuisista jazzfestareista.
Päivän mittaan kaupunkiliikuntaa. Cannes 4 tuntia, Juan Les Pins 1,5 tuntia.
26.11. sunnuntai. Aamupäivällä kolusimme kaksi kirpparia. Suunta taas ylös, 1100-luvulta peräisiin olevaan Venceen.
26.11. sunnuntai. Aamupäivällä kolusimme kaksi kirpparia. Suunta taas ylös, 1100-luvulta peräisiin olevaan Venceen.
Asiaa. Käsien pesu, opastus ja taukojumppavinkki.
Tämäkin kaupunki on ollut ja edelleen on taiteilijoiden suosiossa. Alan puoti.
Kujalta bongattu kotiovi. Ei järin korkea, mutta sitäkin korskeampi. Kutkuttaisi kolkuttaa.
Liikkeellä päivällä Vencessä kaksi tuntia ja iltakävelyllä 45 minuuttia.
27.11. maanantai. Kävelyä Cap d´Antibesissa.
Ylös kukkulalle vanhaa kivistä porrastietä.
Huipulla on näköalan lisäksi kirkko, Éclise Notre Dame de la Garoupe ja majakka.
Alhaalla Antibes.
Joltain on punkku läikkynyt näkymää ihaillessa.
Mitähän tässä on tapahtunut? Jäljistä päätellen kerran ja toisenkin. Puukaiteen korjaussarja ei nytkään näytä kovin vakuuttavalta.
Alas kuljimme luonnonsuojelualueen tunnelmallista polkua. Ohjeistuksen mukaan polulta ei saanut poistua.
Kävelyä 8.5 km, liikkeellä 2,5 tuntia, iltakävely kolme varttia.
Päiväkirja jatkuu osalla 3/3. Vielä on käymättä ainakin Monaco.
Entä koheniko kunto?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti