Kolme päivää Berliinissä 3/3 Illallinen kattojen yllä

Ravintola Käfer Saksan Valtiopäivätalon katolla on paikka, johon ei noin vain saapastella nälän yllättäessä. Pöytävaraus on syytä tehdä ajoissa. Varatessa pitää ilmoittaa tarkat henkilötiedot. 

Isomman seurueen on syytä varata yhtenäinen menu. Meillä onnistui lisäksi gluteeniton ja vegaaniversio. Seurueen laskua ei jaeta ruokailijoiden kesken. 

Päästäkseen sisään Valtiopäivätaloon on oltava mukana virallinen henkilöllisyystodistus. 

Vierailijan henkilöllisyys tarkistetaan jo ulkona, jonka jälkeen pääsee odotushuoneeseen. Luvan saatuaan opas päästää ovesta tietyn kokoisen ryhmän kerrallaan ja lähtee  ohjaamaan sisälle. Sisään mennään turvaeteisen ja  turvatarkastuksen kautta. 

Hissikyytiä katolle odotellessa ehtii kurkkia Valtiopäivätalon istuntosaliin. 

Käynti Valtiopäivätalon katolla ei olisi voinut osua parempaan hetkeen. Sää oli kirkas, ja ollakseen lokakuun loppupuolta, ilma oli leppeän lämmin. Käsillä oli täydellinen  sininen hetki. Lähes täysikuu taivaalla ja alhaalla kaupungin iltaan syttyvät valot. 

Ravintola Käfer on kattotasanteella. Ennen ruokailua oli aikaa kävellä lasikupolia kiertavää käytävää ylös kupolin huipulle. Jos uskaltaa, kävellessä voi kuikuilla kaiteen yli alhaalla lasikaton läpi näkyvään istuntosaliin.

Lasikuvun keskellä on valtaisa peilirakennelma, jonka pinnat heijastavat kuvun ikkunoista tulevaa luonnonvaloa alas istuntosaliin

Ravintola Käferin rakennus näkyy kupolin vasemalla puolella. Kupolikäyntiä edelsi tuntien kävely kaupungilla. Vatsa ilmoitti jo olevansa aika innokas illalliselle. 

Entä ruoka? Jostain syystä innostuin varaamaan vegaaniannoksen. Ihan uteliaisuuttani.  Alkupalaksi tuotu salaatti oli soma ja maistui hyvältä. Ilmavassa salaattikeossa ei paljolti syötävää ollut. No, ei alkuruuan tarvitsekaan täyttää vatsaa.

Pääruuan tullessa olin niin nälissäni, että ehdin aloittaa ennen kuvaa. Kolme savun makuista viipaletta tofua, vähän perunaa ja vihreitä. Tässä vaiheessa hiipi pettymys. Ajatellaanko oikeasti, että kasvisruokaa syövällä ei ole kunnon nälkä? 

Jäkiruuan tullessa iski jo annoskateus. Hedelmäsalaattia ja lusikallinen nopeasti sulavaa mintun makuista jäädykettä. 

Onnekseni tukevan lihamenun nauttinut vierustoveri ei selvinnyt suklaalautasestaan. Pääsin jaolle, ei tarvinnut nälissään lähteä. 

Pidän kasvisruuasta, enkä ole ruuasta valittaja. Ihmetyttää vain se, että vielä nykypäivänäkään ei ymmärretä, että kasvisruokaa syövä on nälkäinen siinä kuin muutkin. Ja että kasviksista ja hedellmistä voi valmistaa ihania annoksia.

Illan tunnelma, paikka ja seura olivat niin kohdillaan, että ruoka jäi jotenkin sivuseikaksi. Mikä on tietenkin hassua, kun on kyseessä illallispaikka, joka todella jää mieleen. 

Illallisen jälkeen katsastimme vielä Brandenburgin portin iltavalaistuksessa.