Translate

torstai 14. toukokuuta 2015

Asuni tänään. Kevät etenee. Outfit of today

Kevät etenee kylläkin hippasen hapuillen. Aika vilakkaa on vieläkin, helatorstaina. Tekee kuitenkin mieli kaivella kaapista kevyempiä asuja. Jos ei kevyttä muuten, niin ainakin jotain väreiltään lähestyvään kesään viittaavaa. 

Vuodenaikojen  vaihtelussa on sekin kiva puoli, että pukeutuminen vaihtuu aika totaalisesti. Sesongin alussa on hinku saada jotain uutta. 
En enää seuraa muotia työn puolesta ja sen myötä lehtien muotijuttujenkin seuraaminen on jäänyt vähemmälle. Ei kiinnosta enää kierrellä kovin paljoa kaupoissakaan. Paitsi sesongin vaihtumisen aikaan. Teen ostarikierroksia ihan vain nähdäkseni, missä nyt mennään, mitä alkavalle sesongille on tarjolla. 
Ikä on opettanut, että ennen ostopäätöksiä on viisainta penkoa ensin esiin se, mitä on jo tullut hankittua. 
Katselen talvisäilöstä esiin otettuja asuja uusin silmin. Etsin uusia tapoja yhdistellä vanhoja tuttuja.






Kaupoissa huomasin, että kukkakuosit pelittävät edelleen. Mieluusti niitä ainakin silmäilin, vaikka yleensä olen nopea kyllästymään kuoseihin. No juu, minullahan on Seppälän alesta hankitut kukkafarkut. Niille saa koittaa nyt kolmas kesä. 
Pinkki ja farkunsininen ovat minulle keväisen olon tuovia värejä. Kukkahousujen seuraksi nyt jotain pinkkiä. 




Ostin nämä saappaat joskus 80-luvulla. Kenkien kanssa saattaa käydä näin. Hullaantuu kauniiseen esineeseen. Italialaiset, nahkaa päällinen ja vuori. Varmaan kaupan kalleimmat silloin. Parasta oli, että tuijotin - 60% poistohintalappua. En voinut jättää kauppaan. Väri ei sopinut minkään kanssa yhteen. Hameen kanssa ne näyttivät naurettavilta. Kokokin oli numeroa liian suuri. Somat kuin mitkä.
Saappaat ovat ikääntyneet enimmäkseen kaapissa. Keväisin nostan ne esiin, poistan toiveikkaasti sisään sullotut sanomalehdet. Syksyllä varustan takaisin kaappiin.
Kahdesti saappaat ovat käyneet tyrkyllä kirppiksellä. Eivät kelvanneet kenellekään.  
Poistin varsiin rullatut vuoden 2009 Hesarit. Näköjään en ole aikoihin oikeasti edes ajatellut käyttäväni noita. 
Nyt ne pääsevät ulkoilemaan. Jalkakin on vuosien myötä levinnyt kokoa juuri sopivasti. Välillä ratkoin rusetit pois. Hyvä, että säilytin ne.  









 On vielä tuulista ja viileää. Kirppikseltä ostamani nahkajakku suojaa sopivasti ja antaa muuten äklömakealle asulle ryhtiä.
Vuosia sitten ostin kesähäihin hihattoman leningin asusteeksi suuren liukuvärjätyn shaalihuivin ohuen ohutta puuvillaa. No, sehän istuu nyt tähän settiin. Hartioille kietaisun sijaan kaulalle runtattuna.



Aikanaan työpisteelle räätälöidyt lasit ovat viettäneet eläkevuosia laatikossa turhan panttina. Äskettäin teetin niihin uudet linssit. Sain oivat lukulasit. Kuvassa lasit ovat päässäni rekvisiittana. Oikeasti en näe niiden kanssa kävellä. Vähän harmi. Hah, maitokauppaan voi tietenkin ottaa mukaan, noilla näkee pienimmätkin tuoteselosteet. 



Spring. But not so warm, yet. Time to change clothes. Before shopping, take a look in your own closet. So did I. Jeans from summer -13, boots from 80´s, scarf bought some years ago for summer weddings, leather jacket from flea market, two years ago. After a long pause, this new combination feels like getting sometihing new. No money used this time. 

2 kommenttia:

  1. No mutta. Jokainen asuste natsaa hyvin yhteen rotsin ja housujen kanssa. Siitä vain baanalle ja nauttimaan täysin siemauksin ohoh-katseista!

    VastaaPoista
  2. Paula, näissä olen tepastellut. Huomasin katseita :) Pinkkiä ja kukkia kun ei oikein vielä katukuvassa näy. Selvästi pukeutumiseen on tulossa värejä. Ainakin talvitakki on monella vaihtunut värikkääseen kevyttoppikseen.

    VastaaPoista