Translate

perjantai 10. lokakuuta 2014

Helsingissä hulluilemassa

Tavaratalo Stockmannin Hullut Päivät saavat totisesti väen liikkeelle. Astuinpa minäkin junaan ja liityin joukkoon. Varsinainen matkan kohde oli kuitenkin sisustustavaraliike Granit Bulevardin alkupäässä.

Lama tai ei, Stockan hullarit saavat väen liikkeelle vuodesta toiseen. Eri asia sitten on, paljonko näissä oloissa lopulta kilahtaa kassaan, vai tyytyykö väki haahuiluun ja hypistelyyn. Kassajonot kyllä näyttivät lupaavilta. Ja veivät ostohalut. 
Viihdyin silti hyvin. Kiersin lähes kaikki osastot. Tavaralaarien sijaan tarkkailin enemmänkin niitä penkovia ihmisiä. 
Kun aikaa oli, katsastin viimeksi vielä miesten kerroksenkin. Siellä olikin kaupungin tyylitietoisten miespuolisten kokoontumisajot. (Vinkki: työajan jälkeen on paras aika tarkkailuun) Vaarista teiniin toinen toistaan tyylikkäämpää miesväkeä. Aistittavisissa määrätietoinen ostamisen meininki.  
Yksi asia miehissä kiinnitti erityisesti huomiota. Olivatko he lähes kaikki tulleet suoraan hiussalongista? Silmiinpistävin trendi mielestäni on nyt miesten kampaukset. Tarkasti ja persoonallisesti leikattuja, huolella asemiinsa föönattuja ja vahattuja kampauksia. Nuoret miehet ovat alkaneet keikaroida! Mahtavaa. Naisten ykköskampaus on nyt tiukka poninhäntä. Joko auki tai Kippari-Kallen Olgan tyyliin päälaelle sykerölle kietaistuna.
Keltaista hullunkassia en nyt hankkinut. Kahden tunnin kiertelyn jälkeen ostin sentään kotimatkan ratoksi iltapäivälehden puoleen hintaan. Ei ollut jonoa. 

Tukholman käynneillä yksi suokkikauppojani on ollut sisustustavaraa myyvä Granit. Myös Helsingissä tätä nykyä. Sattui niin mukavasti, että suosikkiblogini Varpusen pitäjä ja ammattikuvioiden kautta tuttu Susanna Vento laittoi yhteistyössä Granitin kanssa kutsun iltatapaamiseen. Siitä muutama fiilistelykuva. 

Liikkeenä Granitin tyyli on graafinen ja selkeä, kuitenkin kotoinen. 


Granitin oman väen ohella illan emäntänä hyöri Varpunen-blogia pitävä Susanna Vento.


Arki on kaunis, kun arkiset tarve-esineet ovat kauniita.


Kauniit lehtiöt, kansiot ja säilytystavarat ovat jonkin asteen heikko kohtani. Ostamista hillitsi se, että tiedän kotona yhden piirongin laatikon. Se pursuu täyttöä odottavia muistikirjoa. Hups. 


Riisipaperivalaisimet Granitin tyyliin.


Kuparilangasta punotuissa koriämpäreissä on viehkoa haurautta ja vahvuutta. 

Yhteistyössä itseni kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti