Varsin avonaisen ajopelin vuosimalli on 1907
Mikä maa, mikä kaupunki? Peking-Pariisi ralli kulkee noin 14 000 ajokilometrin matkalla kahdentoista maan kautta. Ajopäivät ovat pitkiä ja rankkoja sekä kuskeille, että autoille. Aamulla on taas oltava kilpakunnossa.
Ei ihme, jos koordinaatit ovat vähän hakusessa. Miesryhmä tutki luurejaan hotelli Sveitsin pihalla. "Excuse me, what is the name of this Town?" Kirjoitin miehen ojentamaan puhelimeen Hyvinkään ilman ääkkösiä. Pääsivät somettamaan.
Peking-Pariisi ralli poikkesi ensimmästä kertaa Suomeen. Hyvinkäällä hotelli Svetsin pihalla oli kansainvälinen hyörinä. Autoja esiteltiin, ajajia haastateltiin, miehiä oli vyötäsiään myöten konepeltien uumenissa ja autojen alla huoltotoimissa. Meitä uteliaita kupunkilaisia hyörimässä ympärillä pilvin pimein.
Pekingistä on polkaistu matkaan kesäkuun toisena päivänä. Reitin pituus on noin 14 000 km ja ajopäiviä kertyy kaikkiaan 36.
Suomeen ja Hyvinkäälle poikkeamisen puuhamiehenä on entinen hyvinkääläinen Martti Kiikka. Hän osallistuu ralliin poikansa Petri Kiikan kanssa. Heidän autonsa on kermanvaalea vuoden 1962 Volvo. Auton läheisyyydestä tunnistin yllättäin entisen luokkatoverini Antti Kiikan. Edellisen kerran tapasimme rippikouluiässä vuonna 1962. Okei, ihan suoriltaan en tunnistanut valkopartaista herraa, toimittajan uteliaisuudella pikkuisen googlasin.
Antti Kiikka kertoi, että Martti Kiikka on hänen veljensä. Martti Kiikka on mukana rallisssa toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla oli matkakumppanina vaimo, nyt poika. Hän kertoi, että ralli on todellinen kisa, ei mikään huviajelu. Hotellin pihalla oli kymmeniä katseita kerääviä autoja. Antti Kiikka vinkkasi kaksi erityistä erikoisuutta, avonaisen ajopelin vuodelta 1907 ja auto numero kaksi kulkee kuulemma höyryvoimalla.
Tämä kulkee höyryllä, niin kuulin.
Martti ja Petri Kiikan Volvo vuodelta 1962
Muista autoista en sitten osaakaan sanoa mitään. Ihailin ja ihmettelin muiden mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti