On se komea, ajattelen joka kerran jylhän graniittiluomuksen ohi kulkiessani. Näytökseen mennessä taloon sisään astuessa mielen jo täyttääkin vaatteiden vienti säilytykseen, naistenhuoneessa käynti ja tulevan esityksen odotus. Teatteriseuran kanssa jutellessa silmäilen hajamielisesti ympäristöä yleisöstä täyttyvässä lämpiössä. Ehkä ohikiitäväksi hetkeksi huomaan jonkun yksityiskohdan. Ja unohdan saman tien.
Tällä kertaa tutustuin taloon opastetulla kierroksella. Kahden tiiviin tunnin ajan sai keskittyä katsomaan, aistimaan ja kuulemaan niin paljon historiaa ja tarinoita, että tulevilla käynneillä näen teatterin uusin silmin. Tutummin.
En tietenkään muistanut enää kotona kuin pieniä väläyksiä opastuksesta.
Liittääkseni kuulemani faktat kuviini hain tueksi kirjastosta Marja-Liisa Nevalaisen toimittaman kirjan Suomen Kansallisteatteri Teatteritalo ennen ja nyt.
On muuten hieno kirja.
On muuten hieno kirja.
Mikä tänään on kaunista, on huomenna rumaa. Ja kääntäen, mikä eilen oli rumaa, on tänään kaunista.
Näin alkaa tuon kirjan johdanto. Parhaitenkin rakennettu tila vaatii suuremman saneerauspäivityksen kolmen tai neljän vuosikymmenen välein. Silloin punnitaan ajan aatoksin uusi suunta.
Onni Tarjanteen suunnittelema teatteritalo valmistui vuonna 1902.
Suurempia uudistuksia on aiemmin tehty 1930- luvulla ja 1960-luvun alussa.
Tammikuussa 2001 käynnistyi rakennuksen alla olevien paalutusten vahvistus ja sisätilojen täydellinen saneeraus, joka valmistui vuonna 2002.
Nyt näemme talon vuoden 2000-luvun asussa. Viimeisimmässä saneerauksessa on eläydytty talon alkuperäiseen asuun ja tunnelmaan.
Sisääntulon marmoriaulan vaaleankeltainen stuccomarmorilaatoitus on suurella työllä saatettu esiin 1960-luvun valkoisen lateksimaalin alta.
Aulan patterisuojukset ansaitsevat viivähtävän katseen.
Katoista on poistettu 1960-luvun musta lateksimaali.
Freskoaulassa on ravintola Morkun entisiä kalusteita.
Koska alkuperäisistä seinäpaneeleista ei löytynyt edes riittävän tarkkaa kuvaa, ne toteutettiin uudella tavalla.
Sivulämpiöissä on 1960-luvun modernistisesta vaiheesta säilytetty suuret pleksivalaisimet.
1960-luvun pelkistyksen aikaa edustaneet, lateksilla valkoisiksi maalatut seinäpinnat, punaruskeat kokolattiamatot ja laakaovet ovat saaneet väistyä kaikista tiloista.
Monet vanhat valaisimet ovat olleet kauan poissa käytöstä. Onneksi niitä ei saneerausten käänteissä ole hävitetty. Nyt ne taas valaisevat kunnostettuina.
Tammiportaikkojen koristelussa näkyvät jugendin suosimat luonnonmukaiset kuvioaiheet.
Ensimmäisen parven lämpiön viiden kaari-ikkunan lasimaalausten aiheet vasemmalta alkaen: puhe ja lausunta, murhenäytelmä, laulu ja soitto, huvinäytelmä, kisat ja karkelot.
Yhden ikkunan kulmassa on tekijän, Salomo Wuorion lasitusliikkeen puumerkki. Toisessa ikkunassa lahjoittaja on nimeänsä ilmoittamaton.
Ensi parven portaikkojen lasimaalausten ruusupuu kuvaa suomalaisen kulttuurin juurevuutta. Sodan vuosistakin lasimaalaukset ovat onnekkaasti säilyneet ehjinä. Nyt ne on entisöity ja ikkunoiden välit on valaistu.
Katsomoon on palautettu alkuperäinen italianpunainen väritys.
1927 katsomo oli saanut hillitymmän harmaanvihreän yleissävyn.
Presidenttikään ei enää istu aitiossa. Säätyläisten käyttämät aitiot on vallannut tekniikka, jota näkyy salissa joka puolella.
Katsomon kattomaalus ei ole fresko, vaan se on maalattu kankaalle. Kesällä 1932 Yrjö Ollila työryhmineen maalasi 150 neliömetrin kokoisen työn urkkavauhdilla teatterin kesätauon aikana seitsemässä viikossa. Maalarit työskentelivät selällään telineillä katon rajassa.
Pian maalauksen valmistumisen jälkeen Ollila menehtyi maaleista aiheutuneeseen lyijymyrkytykseen ja muitakin henkilöitä sairastui.
Maalauksen lahjoitti Salomo Wuorio, sama mies, jonka yritys toteutti 1902 valmistuneet lasimaalaukset.
Kattokruunuun on uusimmassa saneerauksessa tehty mekanismi, jolla kruunu voidaan laskea lamppujen vaihtamista ja huoltoa varten.
1960-luvun kokolattiamatto on poissa ja alkuperäinen lattia kunnostettu. Tuolien alla näkyy alkuperäinen edistyksellinen ilmanvaihto- ja lämmitysjrjestelmä. Systeemi on nykytekniikalla varustettuna käytössä .
Tupakkaparvekkeilla seurusteltiin näytösten väliajoilla lasi toisessa ja tupakka toisessa kädessä. Nykysäädökset kieltävät henkilökunnaltakin parvekkeille menon liian matalien kaiteiden takia. Historia ei tiedä, että parvekkeilla olisi koskaan mitään onnettomutta tapahtunut.
Tässä pieni sipaisu talon vaiheisiin. Kuulin myös tarinota kummituksista ja niihin liittyvistä traagisista kohtaloista. Talo on kiehtova, mutta ehkä en ihan oitis halajaisi tuonne yksin yötä viettämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti