Jo monta vuotta olen ollut omavarainen yrttien suhteen. Vuosi vuodelta pidän yhä arvokkaampana sitä, että tiedän täsmälleen, missä yrttini ovat kasvaneet. Yrtteilyyn on syntynyt yhden siskoni kanssa yhteinen innostus.
Tämän kesän ihastukseni on oma yrttisuola. Sekoituksessani on kuivattua lipstikkaa, nokkosta ja oreganoa hierottuna suolan kera. Hyvä perussetti yhdestä purkista moneen ruokaan. Ripautan myös tomaattiviipaleiden päälle ja salaattiin,
Vielä viime viikonloppuna keräsimme syksyisen sadon oreganoa, lipstikkaa ja nokkosta. Niputukseen hankalan pienet levitin kuivumaan tarjottimelle ikkunan ääreen. Ihan kohta hierrän ne suolan kanssa yrttisuolaksi.
Oregano ja rakuuna kesällä kasvihuoneella. Oreganosta saa kesän mittaan leikattua useamman sadon. Rakuunakin teki pari uuttaa oksaa.
Sitruunatimjami ja timjami, nami nami.
Salvia
Korianteri
Oregano eli mäkimeirami on tuottoisa ja leviää helposti. Olen siirtänyt sitä myös perennapenkkiin, missä se saa kukkia. Kaunis myös leikkokukkana.
Sitruunatimjami, rakuuna, oregano ja timjami.
Lipstikka punnertaa kesän mittaan monta satoa.
Ellei ole kasvimaata, yrtit voi istuttaa ruukkuihin. Tänä kesänä laitoin basikan ja rukolan kasvamaan isoon ruukkuun terassin rapulle nopsasti salaattiin napsittavaksi.
Yrtit sidomme kuivatusta varten pieniksi nipuiksi
Nokkosniput odottavat orrelle pääsyä.
Mökkikeittiön kuivatusorsi täyttyy kesän mittaan useampaan kertaan.
Osa yrttisadosta menee pakkaseen, myös persilja ja tilli. Tässä ryöpätyt nokkoset odottavat litistystä pakastepusiin. Pieneksi tiivistyy vadillinen nokkosen lehtiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti