Viisi- ja kuusikymmentäluvulla nuoruuttaan eläneitä suomalaisia on yli miljoona.
Suomen Voimisteluliiton projektina toteutetun Ikiliike-valokuvanäyttelyn tarkoituksena on murtaa ikäennakkoluuloja, hämmästyttää, pysäyttää ja kutsua yli kuusikymppisiä Ikiliikkeeseen.
Malleiksi haettiin aktiiviliikujia, joilla on rohkeutta heittäytä kuvaukseen kasvoillaan, nimellään ja iällään. Studioon varattiin rekeittäin vaatteita ja asusteita. Neljän kuvauspäivän aikana kukin vuorollaan koki melkoisen muodonmuutoksen ammattistailaajien käsittelyssä ja sai tuntuman siihen, millaista on valokuvamalin työ kuvaajan ohjauksessa ja komennossa.
Kuvat sen kertovat, Ikiliikkujat eivät jähmety studion fondillakaan.
Kuvat otti Marica Rosengård, vaatteet valitsi Susanna Björklund, mallien kasvot meikkasi Jenny Jansson ja Miika Kemppainen. Näyttelyn tuotti Leena Karo.
Avaussanat lasui oman kuvansa alla Tarja Haapala, 69 v, Vantaan voimisteluseurasta. Tarjan viesti kaikille, myös lääkäreille on, että liikunta on ensimmäinen lääke.
Kaikki kuvien kaksitoista mallia asettuivat "luokkakuvaan"
Ennen näyttelyyn tutustumista avajaisyleisökin joutui jumpalle
Erkki Tervo, 71, Keuruuulta näytti malliksi millaisia liikkeita Sanomataloon rakennetulla temppuradalla voi tehdä. Kuperkeikka kiepsahti kameran suljinta nopeammin.
Seuraavaksi lankutusta vauhdissa
Jousilla keikkuva tasapainolauta ei ole helppo rasti
Temppurata pomppupatjoineen veti avajaisissa puoleensä enemmän miehiä. Pukeutumisjuttu. Ei ihan hamehommaa.
Osa avajaisvieraista ohjattiin ulos rentouttavaan selkä-hartiajumppaan.
Tasapainon säilyttäminen vaatii ikääntyessä harjoittelua.
Varsinkin yhdellä jalalla seisominen, toisen jalan polvi nostettuna ja samalla käsiliikkeiden tekeminen oli yllättävän hankalaa.
Hartiat jumpasta rentoutuneina tutustumaan näyttelyyn
Arja Leino, 67 v, Jämsän naisvoimistelijat, Jämsä. Arja laittoi jumppakavereiden yllytyksestä hakemuksensa ajatuksella, että hyvä on, enhän kuitenkaan tule valituksi.
Kutsu tulikin. Yhtään ei kaduttanut, Arja kertoi että kuvauspäivä kaikkineen ja ammattilaisten työskentelyn näkeminen oli hieno kokemus.
Pilar Valvidia, 52 v, liikunnan ohjaaja Espoossa ja Vantaalla, Espoo. Pilar on näyttelyn mallikatraan kuopus, 11-25 vuotta muita kuvaukseen osallistuneita nuorempi.
Eero Kajander, 63 v, IKILapsi-jumppaaja ja omatoimiliikkuja Helsingistä
Rakel Aaltonen, 77 v, Helsingin Naisvoimistelijat.
Sirkka-Liisa Koponen, 68 v, Liikuntaseura Alavoli, Alajärvi. Sirkka-Liisa halusi ostaa itselleen kuvan kengät
Risto Mätäsjärvi, 68 v, Tampereen Jumppatiimi ja Hämeen Naisvoimistelijat, Kangasala.
Tarja Haapala, 69 v, Vantaan Voimisteluseura, Vantaa
Leena Sarin,70 v, Keravan Naisvoimistelijat, Kerava
Erkki Tervo, 71 v, Keurusjumppa ja Jyväskylän Voimistelijat 79, Keuruu
Mukana nayttelykuvissa ovat myös
Tarja Liisa Lindqvist, 73 v, Helsingin Naisvoimistelijat, Helsinki
Anja Kauppinen, 70 v, Liikuntaseura Alavoli, Alajärvi
Arja Railoma, 74 v, Tikkurilan Naisvoimistelijat, Vantaa
Heitä en onnistunut nappaamaan kuvaan.
Näyttelyn kuvat ja tarinat mallien liikuntaharrastuksista ovat Hyvä Terveys-lehden heinäkuun numerossa.
Valokuvanäyttely on avoinna Sanomatalossa Helsingissä arkisin klo 7-20 ja viikonloppuisin klo 9-20. aina 13. 8. saakka.
Valokuvat on mahdollista nähdä myöhemminkin,sillä näyttely kiertää Suomessa 2015-2016.
Ikiliike on Suomen Voimisteluliiton ja voimisteluseurojen kehittämisohjelma.
Ohjelman tavoitteena on liikuttaa yhä useampia ikääntyviä eri puolilla Suomea ja kouluttaa heille lisää ohjaajia.
Ohjelmaa rahoittaa opetus- ja kulttuuriministeriö ja se liittyy kansainväliseen Moving Age-verkostoon.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti