Ai missä olen? Just laskeuduin asuntomessuille Vantaan Kivistöön.

Kiertelin lehdistöpäivänä asuntomessualueella. Havainnointini ei ehkä ollut terävimmillään, kun oli niin mukavaa seuraa. Vaikka suu kävi, kamera kuitenkin raksutti lähes akullisen verran, kortilla noin 180 kuvaa. 
Kun kävin läpi kuvasatoa, huomasin, että tallensin paljon mielestäni erityisen kaunista ja yllättävään paljon myös kummasteltavaa. 

Messukohteiden anti on niin laaja, että kaikkea ei kukaan jaksa katsoa. Siksi onkin hauska hauska selata tuttujen messupäivityksiä facebookissa.
Aika monen kamera on napannut samoja näkymiä kuin omani. Monessa kuvassa näen asioita, joita olisin mieluusti itsekin havainnoinut. Jotkut taas innostuvat ihan muusta kuin itse. Juuri näin sen pitääkin olla. 
Jokainen koti rakentuu omista valinnoista. Siitä, mikä on itselle mieluisinta. 

"Koti on tunnelma, jossa viihdymme", otsikoi Ulla Koskinen osuvasti uuden lehtensä ensimmäisen numeron pääkirjoituksen. Pökerryttävää, että näinä lehdistön murheen alhon päivinä syntyy uusi asumisen alueen lehti. Odotan innolla Asun-lehden antiin perehtymistä. 

Kun rakentaminen tai remontointi on ajakohtaista, haetaan messuilta uusinta rakentamisen tietoa. Suuri osa kävijöistä etsii visuaalisia virikkeitä. 
Kaikkea tätä Asuntomessut tarjoaa Vantaan Kivistössä elokuun yhdeksänteen päivään saakka.

 Täällä Vantaan Kivistö, aloitan raporttini Asuntomessuilta.

Hirsitalo ei mielestäni ole koskaan istunut kaupunkiin. Enkä koe japanilaisuutta tyylikseni. Tarkistan asennettani. Japanilais-suomalaisen pariskunnan talossa on hyvät fibat, eli kiinalaisittain feng shui kohdallaan. Kontio Harurine, kohde 14, sisustus Piia Kalliomäki.

Harurine-talon (jalava japaniksi) kylpyhuone ja kodinhoitolila kuvaavat hyvin monen muunkin talon ja tilan ilmettä. Selkeyttä, vetimettömiä kaapistoja, valkoisuutta. 

Matka jatkuu. Sohva on tärkeä. Tämä Boknäsin untuvatäytteinen Heaven moduulisohva näyttää erityisen syliinsä kutsuvalta. Mutta ähky tästä setistä tulee. Hyväkään ei maistu huoneen täydeltä. No, kuvakulma on vähän provosoiva. Siis vähän. Planiatalo Amanda, kohde 32.

Poikkeanpa pihalle haukkaamaan happea. Urban villa-talot keskusaukion reunalla nököttävät jotenkin orpoina. Lajitovereita saisi olla enemmän. Tiheään kaupunkiasumiseen suunnitellun talon ideana on laatu ja neliöiden tehokäyttö, 116,5 neliötä, 5 h, k, ullakkohuone, autotalli/varasto. Taloissa on kattoterassi ja ainakin toisessa viherkatto. Kohteet 34 ja 35. 

Kivi on kaunista ja käytännössä ikuista. Kiveä alueella on käytetty paljon. Messualueella vaaditaan myös pihasuunnitelma. 
Kotipiha vai autokorjaamo? 

Suuri betoniallas istutuksille tuntuu hyvältä ajatukselta. 
Se ei aukea, miksi pienestä tontista haaskataan käyttö- ja kulkukelvottomaksi monta neliötä kippaamalla paraatipaikalle lohkarekiveä. 
Talo Vivola, kohde 19, on kaunis. Poikkean sisään.  

Talo Vivolan siustus on ehkä messujen kuvatuimpia kohteita, Ulla Koskisen ja Eeva Takkusen yhteistyötä. 

Kuvat ovat yläkerran makuuhuoneista. Ajatuksena usein hyödyttömäksi jäävän matalan tilan hyödyntäminen.

Liukuovikomerot kattoviisteen alla. Hohhoijaa, onkin aika kellahtaa riipumatosta sänkyyn.

Vetolaatikoita, lokerikkoja ja tasoa, säilytystilaa koko seinän matalan osan pituudella 
Hups, lampun johdon huoleton solmulenkki on näköjään lipsahtanut. 
Ei siis ole viimeisimmän muodin mukainen varvasvalo.

Messualueen pihojen istutukset näyttivät yleiskuvana keskeneräisemmiltä kuin mihin on viime vuosina tottunut. 
Ehkä siksi kiven määrä pisti silmään. Tässä olisi talon tyyliin istuva liuskekiveys riittänyt. Muu on ripellystä.

Hieno, mutta näyttää enemmän yleisen tilan kuin kodin etupihalta.

Metsänpohjamattoa eli kunttaa huomasin ainakin kahden talon pihassa. Kaunista metsässsä ja mökillä. Näyttää homssuiselta kaupunkipihassa.

Tätä kuilua ihmettelen. Jyrkkä rinne on katettu valkoisella koristekivellä. Näyttää kummalliselta. Miten käynee talvella ja lumien sulaessa?

Näissä kahdessa saunassa on harmonia kohdallaan. Selkeä tyyli. Löyhuoneessa ikkuna ja näkymä pesutilaan.  

Hanoissa ja suihkuseteissä messinki on uutta uutta ilmettä. Messinki toistuu yksityiskohtina peilin kehyksessä ja peilin kautta heijastuvissa pyyhekoukuissa.

Löytyi myös kuparinen suihku,

Soma kristallinuppinen lasiovi. Vessaan. Kuvasin hauskan voimamiestapetin vuoksi. Ensimäisen kerran näin lasisen vessan oven hotelli tornissa vuosia sitten. Luulin mauttomaksi kertavitsiksi. 

Lasia taloissa onkin käytetty paljon. 

Lasikaiteita on useiden talojen portaikoissa. Tässä jo huippaa toisen kerroksen lasikaiteinen käytävä. Vielä enemmän huippaavat oikealla ylhäällä kevyesti kuvioidun lasin takana olevat näkymät. Pyöreän lampun kohdalla on suihku ja lampusta vasemmalla vessa.

Sitten pari nuorten ja lasten huonetta. 

Ensisilmäyksellä kiva. Apua. Laveriviritys näyttää hengenvaaralliselta. Miten tuon kanssa pärjää unitokkuraisena tai sairaana? Miten tuo pedataan? Olisi lattiallekin vuode mahtunut. Työtila on toimiva. Vaan miksi tuijottaa seinää, kun voisi istua ikkunan ääressä?  

Pienelle on luotu turvallisen oloinen oma tila. Kauniit sävyt. Ilmapallomaiset valaisimet pehmentävät kivasti huoneen korkeutta.

Tämän tilan omisin oitis, jos olisin teini. Sänkysysteemissä on säilytys- ja oleilutilaa. Huoneen toisella puolella on höpsöt löhötuolit.

Makuuhuoneesta vielä pari seikkaa

Kaunis petaus. Pellavalakanat ovat nyt hitti. En laittaisi vuoteen pääpuolta ikkunan alle. En vain voisi. 

Alla olevassa huoneessa jyräisin kalusteet toiseen asentoon. Lukutuoli ja -lamppu ikkunan lähelle. Vuode tuolin paikalle ja mieluummin niin, että sen pystyy sijaamaan molemmalta puolelta. Tilaa on kylliksi. Mihin tarkoitukseen seinävalaisimet ovat? Kun käyn vuoteeseen, haluan hyvän lukuvalon ja jonkun laskutilan. 

Kun ikkunat nyt ovat muutenkin lattian rajaan, on ranskalainen parveke makuuhuoneessa erittäin käytännöllinen. Terasseja ei tarvita joka puolelle.

Valkoista. Huone on kuin aikuisten värityskirjasta ennen puuvärien kosketusta.

Lisää valkoista. Portaikot ja toisen kerroksen tasot ovat suunnittelussa ilmeisen hankalia rasteja. Tämän siltahässäkän funktiota on vaikea keksiä. 

Seuraava pieni rakennus on huomion arvoinen. Reagoin ärhäkästi, kun Sato ilmoitti suunnittelevansa 15 neliön vuokra-asuntoja. Sullotaanko ihmiset koirankoppeihin? 

Tämän nähtyäni pyörrän räksytykseni. Hullaannun kauniista ja toimivasta. Jos olisin nuori, yksin elävä urbaani kaupunkilainen. Jos en välittäisi kerätä tavaraa. Jos kävisin kotona lähinnä nukkumassa. Kyllä tämä kelpaisi.  

Sohvakin on. Vasemmalla, vessan kulman takana.

Parvelle vievien portaiden alla on kodin säilytystilat. Kun tekee mieli vaikka jumpata tai tanssia, pöydän saa työnnettyä rappujen alle pois tieltä.

  

Keittiössä on kaikki tarpeellinen. 

Parvella on hyvää tilaa unille. 

Koska ollaan pääkaupunkiseudulla, missä neliökin maksaa lehtikulalla silattua hunajaa, pienet asunnot ovat messujen kiinnostavimpia kohteita. 

Aiemmilla messuilla olen usein sivuuttanut kerrostalot. Kaikkea ei jaksa. Nyt kerrostalojen kohteet kannattaa katsastaa. 

Oikeastaan alueen rehevimmät puutarhat löytyvät kerrostalojen parvekkeilta. 

Tähän mahtuisi kasvua paljon enemmänkin. Siirtonurmesta parvekkeella ei kannata innostua.

Puumera, kohde 3, on vuokrakerrostalo, johon Lahden muotoilu- ja taideinstituutin opiskelijat ovat sisustaneet kolme tunnelmaa. 

Kuvassa teeman Aisti makuuhuone.

Opaali, kohde 6. Asunnon sisustus on koottu pääosin kierrätystavaroilla. 

Suunnittelussa ja toteutuksessa ovat olleet mukana alusta asti Vantaan nuorisopalveluiden työpajanuoret. Tykkäsin. 

Opaali-talossa on myös kasarikoti. Vuonna 1980 muutin jo yhdeksänteen itselliseen kotiini, ikää oli 34 vuotta. En samaistunut messukodin kasaritunnelmaan. Tuttua kylläkin silloisten eläkeikäisten kodeista. En löytänyt myöskään mielikuvaani kliseiseen kasarikotiin. Odotin nousukauden Dallas-tyyliä. Vesisänky, nahkainen möhkösohva, pastellivärit, poimutelmaverhot. No, kurkatkaa itse. En kuvannut. 

Kerrostalo Spinelli, kohde 8, valjasti sisustajiksi kolme julkisuudessa ihan muista ansioista tunnettua henkilöä. 

Katsastimme kodit kierroksen lopuksi. Sisustusten käytännön toteutus  Sisustustoimisto Formdesign Helsinki.  

Ensin kolme kuvaa Ellen Jokikunnaksen ideoimasta huoneistosta, jossa on avokeittiö,  makuuhuone ja hyvän kokoinen parveke. 

Ellen oli sairastunut, joten emme kuulleet hänen omia kommenttejaan. 

Moni sisustukseta kiinnostunut muistaa televisiosta Ellenin suurprojektin, vanhan rautatieaseman remontoinnin kodiksi. Tämän asunnon ostaja tykästyi Ellenin rehevään tyyliin ja haluaa säilyttää ainakin olohuoneen kukkatapetin.

Ellenin sisustuksessa on kekseliäitä itse tehtyjä yksityiskohtia. Kuten kehyskollaasi olohuoneessa ja tapetilla tuunattu vanha lipasto makuuhuoneessa.

Seuraavaksi puikahdimme viereiseen kotiin, Raili Hulkkosen luo.

 Menevä emäntä on napattu kuvaukseen toisaalle. Ei taaskaan tärpännyt.

 Jo ovelta tulee vastaan tutun tunnelmallinen kotimaisen iskelmän poljento. 

Raili Hulkkonen on tuonut asuntoon niin paljon omaansa, että melkein uskoo hänen asuvan täällä. Kodikasta.

Vielä viimeinen etappi. Nyt tärppäsi. Olli Herman on kotona. 

Poikamiehen pikkuyksiössä on kaikki oleellinen, mitä reissumies tarvitsee. Sohva, tuoli, musiikki ja taide. Matkalaukut lähtövalmiina. 

Olli Herman kertoi, ettei hänellä oikeasti ole koskaan ollut poikamieskämppää. Tämä on hauska tilaisuus leikkiä ajatuksella. 

Minna Jatkolan suuren taulun katselu vie vaikka millaisiin mielikuviin. 

Taulun vintiöhahmon virneessä on jotain samaa kun rokkarin hymyssä.

Mi Kuopan pronssiveistokset Käyrätorvineito ja Huiluneito ilahduttivat mieltäni erityisesti.

Missä on hattuni, siellä on kotini.