On kalusteita, joista on helppo luopua, kun niille ei syystä tai toisesta enää löydy käyttöä. On myös kalusteita, joista ei halua luopua, vaikka niille ei olisi käyttöä ja kuntokin on pahasti rähjääntynyt.
Vanhempiemme kodin tyhjennyksessä 2002 halusin säilyttää 1940-luvun tuolin. Sen puinen runko on vankka. Alkujaan varmaan lakattu tuoli on jossain käänteessä, veikkaan 70-luvun alussa, maalattu. Jousitettu istuinosa on räjähtäneessä kunnossa.
Äiti on korjannut jousistoa narulla sitomalla ja laittamalla lisätoppinkia. Hän oli myös laittanut istuimeen uuden verhoilukankaan. Sekin oli jo kulunut puhki ja toppaukset lässähtäneet. Pelastin tuolin kodin vintille. Kun viime vuoden lopulla muutin, ei tuoli enää mahtunut säilytykseen. Toin sen mökille.
Nyt, 18 vuotta myöhemmin, hellekauden jälkeisen sadepäivän virkistämänä, päätin vihdoin tehdä tuolille jotain. Irrotin äidin tekemän verhoilun ja toppaukset. Alkuperäiseen, erittäin huonokuntoiseen verhoiluun en kajonnut.
Poistin paljon tavaraa muutossa. Olin heivaamassa myös valkoisen, tikatun sohvan irtopäällisen kierrätykseen. Siinä oli pari reikää, eikä kunto muutenkaan enää ollut hyvä. Leikkasin muotoonommelllun päällisen kankaaksi ajatuksena tarjota sitä lemmikin pehmikkeeksi. Pakkasin kankaan kuitenkin jätesäkkiin ja vein mökin vintille.
Nyt kankaalle tuli käyttöä. Verhoilin tuolin istuimen tikkikankaalla. Ompelin kankaan kiinni alkuperäiseen päälliseen. Laitoin istuiosan päälle painuneisiin kohtiin kangasta useita kerroksia. Istuimesta tuli oikein napakka.
Olen säästänyt kauan sitten työjuttua varten saamani palan kaunista Annalan kutomon verhoilukangasta. Riittäisikö se istuimen verhoiluun?
Mikä tuuri! Kangasta oli juuri sopivasti. Taittelin kankaan istuimen alapuolelle ja naputtelin sen istuinosan puurunkoon taulukankaiden kiinnitykseen tarkoitetuilla pienillä nupinauloilla. Kiitos taulujen maalausta harrastaneen tädin, niitäkin nauloja mökiltä löytyy. En kuvaa verhoilun alapuolta, eihän sitä kukaan katso.
Neljän siskon mökillämme suurin osa kalusteista on perittyä, omista kodeista kierrätettyä tai kirpputoreilta hankittua. Mökkimme on vanha omakotitalo. Sisustus ei ole perinteisen mökkityylinen. Talomme on aika täyteen kalustettu. Usein jotain poistetaan, kun tulee toimivampaa tilalle, kuten sänky tai sohva.
Tuoli ei tullut minkään tilalle. Keksin tuolin mentävän kolon yläkerran huoneesta, jossa tapaan nukkua. Paikka on ahdas, mutta tuohon se mahtui.
Jospa kerron tässä vähän myös muusta tämän huoneen nurkkauksen kierrätyssisustuksesta.
Uuden verhoilun saanut tuoli sopii mainiosti vanhan maton sävyyn. Kuvioltaan kaksipuoliseksi kudottu matto oli vuosia pihavajassa käytöstä poistettuna. Näitä pula-ajan mattoja sanottiin nuoruudessani karvalankamatoiksi. Jossain vaiheessa niistä tuli täysin epämuodikkaita.
Muutama vuosi sitten katsoin mattoa uusin silmin. Korjasin maton rispaantuneet reunat ja matto pääsi takaisin sisälle. Ei sen kunto kummoinen ole, mutta tuossa huoneen osassa se ei ole kuluttavassa käytössä.
Vaalea puutuoli on äidin kampaustuoli, varmaan 40-luvun tuotantoa sekin. Lapsuuteni nostalgiset paperinukkearkit löysin 80-luvun alussa kirjakaupasta Helsingissä. Toistakymmentä vuotta myöhemmin kehystin ne mökille tauluksi.
Noihin paperinukkeihin liittyy muisto kesistä, joita koululaisena vietin Turun Patterihaassa tädin luona pientä serkkupoikaa vahtien. Ostimme siskon kanssa tuollaiset paperinuket korttelin kaupasta. Paperinukeilla leikittiin ja piirsin nukelleni lisää vaatteita.
Isän kirjoituspöytä on myös kaluste, josta ei voi luopua. Sekin on alkujaan ollut lakattu. Kirjoituspöydän malli on mielestäni nerokas, sillä siinä on myös kirjahylly. Tukevan pöydän muotokieli on pehmeän kaartuva. Pöytä näyttää kevyeämmältä kuin todellisuudessa on. Vanhempamme maalasivat useita vanhoja huonekaluja tuolla samalla kellanvihreällä sävyllä. Kalusteet ovat nyt päätyneet tähän huoneeseen.
Tämä talon päätyhuone on pohjoisen puolella. Maalasin 90-luvulla seinät keltaisiksi, jotta huoneessa olisi aurinkoisempi tunnelma.
Kuva on huono, mutta laitan kuitenkin. Ilman lisävaloa en parempaa saanut. Jugendtyyliin kirjotut pellavaverhot ovat niin vanhat ja hauraat, että niihin ei ole uskaltanut vuosikymmeniin kajota. Veikkaan, että verhot ovat isämme äidin kirjomat. Pienen ikkunan pitsiverhot on sisko virkannut nuoruudessaan.
Vähän laajempi näkymä. Tämä yläkerran huone oli aikanaan keittiö, joten varustuksena on vesipiste. Pesuallas on kierrätyskeskuksesta. Pöytä oli ulkovajassa työkalujen alustana. Naapuri sahasi pöytään aukon altaan upotusta varten. Maalasin pöydän samalla punaoranssilla, jota on aiemmin käytetty muissakin talon kalusteissa. Passeli pesupöydän verhokangas löytyi kaapista, perittyä sekin.
Huoneen perällä on futonsohva. Toin sen muuttoni ylimääränä. Sohva on käyttökuntoinen, mutta kiinteä verhoilukangas on sen verran kulunut, ettei siitä olisi nettikirppiksellä juuri mitään saanut.
Futonsohvaan on luonnonvalkoinen irtopäällinen. Se oli pesussa ja odottaa patjan päälle painimista. Futonpatja on iso ja painava. Irtopäällisen pukeminen ei oikein yksin onnistu. Kerran olen sen tehnyt. Erätilanne oli 3-1 patjan eduksi, mutta hikitaukojen jälkeen sain patjan taltutettua päällisen sisään.
Ryijytyynyn ostin kirpputorilta. Siihen on solmittu kirjaimet EK. Mikä tarina tälläkin tyynyllä on, sitä tuskin saan koskaan tietää.
