Asuni tänään. Nahkatakkinen mummo.

Syksy voittaa, väistämättä. Eilen vielä iloitsin paljain säärin kulkemisesta. Tänään oli puettava ulos lähtiessä farkut ja takkikin.

Viime vuosina olen mielistynyt syksyn ja kevään pukeutumisessa nahkatakkeihin. Nahka on huoleton materiaali ja suojaa tuulelta.

Pari viikkoa sitten pistäydyin uteliaisuuttani kauppakeskuksessa viimeisiä tunteja auki olevaan pop up -myymälään. 

Silmä poimi nahkatakkien tangosta sinisen sävyn. Takki oli ainoa tätä mallia, väri mieluinen ja kokokin osui kohdalleen. 

Kauppias sanoi ostavansa myös tehtaiden yksittäisiä mallikappaleita. Tämä takki on sellainen ja siksi hänellä ainoa. Voin uskoa, että kyseessä on protokappale. M-koon takissa on selvästi liian pitkät hihat. No, minulla on pitkät kädet. Ongelma on usein toisin päin. 

Takin tarvetta ei todellakaan ollut. Sovittelin huvikseni. Niinhän siinä kävi, että kuittasin takin satasella mukaani. Tänään vein heräteostoksen ulkoilemaan. 

Tunnustus. Lyhyitä nahkatakkeja on nyt naulakossa neljä. Ja pitkä miesten trenssi. Hankintojen hintahaarukka on 5 - 170 euroa. Laskin, että olen sijoittanut nahkatakkeihin 11 vuoden aikana yhteensä noin 380 euroa. Ei tuosta niin paljoa vuotta kohden tule. Vaan jospa kuitenkin alkaisi riittää. Jos uutta tulee, on jostain luovuttava. Tämä on lupaus.

Uskon, että toistaiseksi nämä entisetkään eivät vielä ole entisiä.

 Tästä se lähti. Punainen on matkamuisto Amsterdamista, 2004

Seuraava tummanruskea on matkannut mukana monessa reissussa.

Miesten trenssi kirpparilta. Turvatakki syyysviimaan.

Musta jakku kirppikseltä. Seuraksi löytyi hame toiselta kirppikseltä.

Konjakinvärinen kirppikseltä.

Vielä tänään. Lempeät hyvästit kesälle paljain säärin.

Kun tein edellisen pukeutumispäivitykseni neljäs päivä elokuuta otsikolla Pieni mekkoraati, pidin kiirettä. Oletin, että kesä on tuota pikaa ohi. Eipä mitään, lämpimät olivat vasta tulossa.

Uskomatonta, että tänään, puolivälissä syyskuuta tarkenee vielä helmoissa paljain säärin. Kesäiset värit ovat kuitenkin saaneet väistyä. 

Huomaan, että minulla on vuosi toisensa jälkeen tietyt asut, joihin pukeudun, kun sesonki on vaihtumassa kesästä syksyyn ja uudelleen taas keväästä kesään. Neutraalit khakisävyt ovat taas kutsuneet viime viikosta asti.

Puuvillapopliinihame on pettämätön suosikkini ties miten monen vuoden takaa. Eikä huonoksi muutu.

Hauras siemenkoru on siskon tuliainen Kuubasta. 

Enpä arvannut joskus kasarivuosina, että lankavarastooni kertyneistä puuvillaisista keränperistä koostamani pusero olisi käytössä vielä vuonna 2015. Ja pysyy vaatevarastossani.

Toinen suosikki, itsellenikin yllätyksenä, on tämä jännän harmaanvihertävä vuoritettu hame, jonka ostin Esprit-poistotangosta. Armeijavivahteisen värityksen vastapainona on kivana riitasointuna paljettikirjailu ja kankaan heilahteleva keveys. 

Kuvien hameille yhteistä on se, että ne ovat muistoja Pariisista. Ja että maksoivat kumpikin neljä euroa. Toteutuneina käyttövuosina laskettuna aika hyvät hankinnat. 

Sulokkaat sipulit

Eilen nostin mökillä sipulisadon. Tykkään sipulista ja erityisen kovasti itse kasvatetuista. Ovat niin somiakin, että asetin kotiin tuomistani muutaman näytille keittiön pöydälle. Vaikka juuri nuo yksilöt eivät olleet täydellisimpiä, vaan nopeimmin käytettäviksi valikoimiani.

Parta pois ja pesulle.

Valkosipulin lähes itseni korkuisten varsien päästä otan talteen koristeelliset itusilmut "leikkokukiksi". Ne saavat kuivua suuressa maljakossa, suuressa hillopurkissa. Pienistä itusilmuistakin voisi kasvattaa uusia sipuleita. Toimin kuitenkin tehokkaamman kautta. Ennen pakkasten tuloa otan muutaman kokonaisen valkosipulin ja pistelen niiden elinvoimaisia kynsiä maahan. Sieltä ne keväällä nousevat. Tämä kesä on ollut valkosipulille mieleen. Ovat muhkeita ja meheviä.

Messupäivä on katselua silmien täydeltä. Habitare 2015 9.-13.9.

Olen kiertänyt messuilla työn puolesta vuosikymmeniä. Kun minulta kysytään, mitä uutta näin, mikä on nyt muotia, olen aina yhtä pöllämystynyt. Tuntikausien katsomisen jälkeen mieli on niin täynnä, ettei näkemäänsä osaa jäsentää.

Purin juuri puhelimesta tämän päivän päivän kuvasatoa Habitare-messuilta. Kuvat ainakin kertovat siitä, mihin katseeni on kiinnittynyt kuvaamiseen asti.

Ahead-arena on messujen tapahtumapaikka. Katossa leijuu 1100 sateenvarjoa. Maija Poppas -henkisen somistuksen suunnnittelijat ovat Kaisa ja Timo Berry. Kuvassa katossa leijuu myös tanssiteatteri Hurjaruuthin ilma-akrobaatti.

Avajaistilaisuuden jälkeen oli sateenvarjojen alla vuorossa Sisustustoimittajat ry:n valitseman Toimittajien tusinan kunniakirjojen jako. Toimittajien valinnat perusteluineen näkyvät Ahead-arenan esiintymislavan vierella olevalla suurella näytöllä koko messujen ajan.  Valintoihin voi tutustua lähemmin yhdistyksen sivuilla täällä.

Ahead-alueella on on nuorten suunnittelijoiden kokeilevia prototyyppejä. Matilda Palmun Käpy-valaisimia.

Kristina Saajanaho heittäytyi toverinsa kanssa yhteistyössä toteuttamaansa löhötuoliin. Virkkuukoukku on heilunut päällisen teossa, ahead.

Kannustalon Ladossa on Asun-lehden päätoimittaja Ulla Koskisen luoma kodikkan kutsuva tumma tunnelma. Osastolla esitellään uutuutena Lato-talon pihapiirin kalusteet, joihin voi tutustua tarkemmin täällä. Asun-lehden toinen numero on ilmestynyt.

Laveri on tuttu vuode monille 60-luvun nuorille. Kiteen huonekalutehtaan koivurunkoinen kaksoilaveri on raikas ja edustukelpoinen päivitys aiheeseen. Laverissa on laadukas sälepohja, ei tarvitse kovalla vanerilevyllä uinua. Avattuna vuoteen leveys on 140 cm

Nettikauppa Bestoren hämäävän aidon näköiset pehmopöllit sopivat istuimiksi ja sohvan pehmusteiksi vaikka mökkisaunan takkahuoneeseen. 

Trash-osastolla on kekseliäästä kierrätyssuunnittelua. Einari Saarinen on luonut armeijan kuljetuslaatikoista pyörien päällä siireltävän keittiön. Hella ja tiskiallas on viritelty hammaslääkärin varustelaatikkoon. 

Keittiön kaapistot muodostuvat päälekkäin pinotuista armeijan kuljetuslaatikoista.

Baltecon namukkaat kylpyammeet ovat silkinsiloista Xonyx-kiviainesta. 

Minua kiehtovat taide ja vanhat tavarat. Hallissa 2 on paljon katsottavaa. Ehkä myös jotain ostettavaa.

Myös nämä vanhat vanerikapsäkit ovat tarjolla antiikki-osastolla.

Vanamo Group Oy:n viehko astiasarja on suomalaista suunnittelua. Astiat valmistetaan Norjassa. 

Punaisen ristin Kontti-osastolla tehtyjen ostosten tuotto menee kriisialueiden avustuskohteisiin  

Punaisen ristin Kontti-osaston astioita

Punaisen ristin Kontti-osasto

Trendianalytikko Susanna Björklundin kanssa yhteistyössä toteutettu Signals-vainunäyttely on osa ahead-aluetta. Suuntaa tänne, kun haluat nuuskia sisustus-ja muotoilumaailman uusimmat suuntaukset.

Signals-vainunäyttely

Signals-vainunäyttelyn osastolla on esillä Leena Kouhian Raaka Rå -saviastioita 

 Puukeppi ja metallitankokolmio, naulakon ainekset. Laura Väre, Talent shop

Minulle messupäivä on työhistoriani vuoksi aina myös monia iloisia tapaamisia ja juttuhetkiä. Minna-Kortti Oy on vuonna 1984 perustettu Minna ja Lauri Laukkasen perheyritys. Yritys työllistää nykyisin 10 henkilöä. Minna maalaa taiteilijanimellä Minna L Immonen kortteja, julisteita ja kirjojen kuvituksia. Tein jutun Laukkasten kodista Oulunsalossa joskus 80-luvulla. Kymmenen vuotta myöhemmin lehti halusi nähdä, miten koti on vuosien myötä muuttunut. Ainoa koti, josta olen tehnyt kaksi juttua. Sain messutuliaisiksi Minnan enkelikalenterin tulevalle vuodelle.   

Asioita, joista en pitänyt nuorempana. Osa 1: Itämaiset matot.

Nuorena olin jämäkkä sen suhteen, mistä pidän, ja mistä taas en. Monessa on mieleni kääntynyt. 

Eilen ostin keittiöön Afgan-maton. Kun levitin sen lattialle ajattelin, että tähän on siis tultu. Nuorena en tympeämpää mattoa tiennyt, kuin itämaisittain kuvioitu. Sellaista en takuulla kotiini ottaisi. Nyt itämaisia kuvioita on keittiössäkin.

Ensimmäiseen yksiöön 1966 ostin karheasta karstavillasta kudotun kääntömaton. Sellaisen, jonka kuviot näkyvät toisella puolella päinvastaisena värityksenä. Kelpo matto, mutta ankea väritykseltään. Nyt kudotut villamatot ovat taas tulleet muotiin, kuoseiltaan raikkaampina versioina.

Seuraavaan, huoneen ja keittön kotiin, ompelin valmiiseen mattopohjaan itse suunnittelemani mallin mukaan puna-oranssin ryijymaton. Oli muuten urakka. Keittiöön ja eteiseen tulivat äidin kutomat räsymatot.

Kesällä 1968 oli taas muutto edessä. Kudoin ja solmin kangaspuissa yhdessä silloisen anoppini kanssa kaksi suurta luonnonvalkoista ryijymattoa. Niistä iloitsen edelleen. 

1970-luvun olohuoneeseen piti tietenkin saada karvainen paimentolaismatto. Sitä pölyn määrää ei voi unohtaa.

1980-luvun olohuoneeseen ilmaantui villainen pastellisävyinen dhurrie-matto. Ensimmmäinen askel itämaisten kuvioiden suuntaan.

Muutimme nykyiseen kotiimme vuoden 2001 lopulla. Mattoasiat piti taas ajatella uudestaan. Ja kuinkas sitten kävikään :)

Olohuoneeseen löysimme vanhan suuren talonpoikaispöydän. Sen takana on yksi kodin kirjahyllyistä. Valitsin hyllyyn kauneimmat vanhat kirjat. Samassa huoneessa, oleskeluryhmän yhteydessä ovat 60-luvun suuret luonnonvalkoiset ryijymatot. Etsin ruokailuryhmän alle sopivaa mattoa pitkään. Anttilan Kodin Ykkösessä katse nauliintui tähän villamattoon. Näin siinä vanhojen kirjojen nahkaselkämysten ajan kauhduttamia sävyjä. Matto lähti meille, kaikkine koukerokuvioineen. Tykkään siitä edelleen, joka päivä. 

Kului vuosia. Näin kirpparilla suuren villamaton. Kävin sitä katsomassa monta kertaa. Lopulta tein tarjouksen, 50 e. Matto oli likainen ja paikoin kovasti kulunut. Voihan sen viedä mökille lattioita lämmittämään, ajattelin. Pesun raikastamana matto päätyikin makuuhuoneeseen. Anttilan valkoinen räsymatto siirtyi toiseen huoneeseen.     

Kierrätyskeskuksessa näin kaksi samanlaista pientä mattoa. Tekokuituhalpiksia ja likaisia, mutta hintaakin oli vain 2 e/kpl. Ehkä niille olisi mökillä sija eteismattoina. Sisko pesi matot kesällä. Toin ne kuitenkin kotiin. Makkarista tänne siirtämäni valkoinen räsymatto näytti likaiselta. Otin sen viime siivouksessa pois. Heitin kokeeksi lattialle kierrätysmaton. Natsasi.  

Eilen ostamani solmittu villainen Afghan-matto korvasi keittiön siniharmaan, sinänsä kauniin, mutta rispaantuneen räsymaton. Uusi matto pelaa yhteen 2000-luvun alussa Ikeasta ostamieni kynnysmattojen kanssa.

Oikeastaan kaikki alkoi tästä. Miehen vanhemmilta peritty vanha rukousmatto oli kääröllä kaapissa muutosta toiseen. Ei sitä voinut poiskaan heittää. Kunnes leviten sen "työhuoneeni" lattialle. Tätä vanhaa repsottavaa, toista päätään kohti kapenevaa muotopuolta mattoa katsellessa on mieleni hiljalleen kääntynyt suotuisaksi itämaisille kuvioille.