Translate

sunnuntai 6. tammikuuta 2019

Kuusi riisuttu. Mietteitä joulun ja loppiaisen väliltä.

Aika joulukuusen koristelusta sen riisumiseen on mielessäni väliaikaa. Jotenkin ajatonta. Tilinteon aikaa. Kuluneen vuoden, eletyn ja koetun hyvästelyä ja uuden vuoden, tuntemattoman vastaanottamista.

Joulu on tuttu ja perinteinen. Kuitenkin aina erilainen, onhan edellisestä joulusta kulunut kokonainen vuosi. Elämä etenee. 

Joulun alla otan esiin tutut vanhat kuusenkoristeet. Alan ripustaa niiitä yksitellen kuusen oksille. Ajattelen mennyttä vuotta. Kaikkea sitä, mitä kulunut vuosi on tuonut ja vienyt. Usein mielen täyttää onni ja lämpö. Välillä väistämätön, tummana häilyvä suru. Aina kiitollisuus elämästä. 


Suurin osa kuuseni koristeista on 80-luvulta. En halua hankkia uusia.


Viulistitonttu ja pieni enkeli ovat vanhimpia koristeita, peräisin 70-luvulta. Niistä tuli tyttären uskottuja. Aikuisena hän kertoi minulle kuiskineensa pienenä niille toiveitaan ja salaisuuksiaan. Siksi tonttu ja enkeli saavat kuusessa aina arvopaikan. 





80-luvulla kotiin tuli muovikuusi. Nyt se on muistorikas, kantanut samoja koristeita jo kymmenet joulut. 



Nykyään kotini joulussa on enemmän enkeleitä kuin tonttuja. Näin on hyvä. 




Loppiaisena riisun kuusesta koristeet ja kerään kodista kaiken muunkin joulutavaran. Ajattelen alkanutta vuotta. Joulun ja loppaisen välillä vaihtui vuoden numero. Mielessäni uusi aika alkaa oikeasti loppiaisesta. Joulu on ohi. 




Toivotan blogini lukijoille kaikkea hyvää vuodelle 2019!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti