Kun ensimmäisiä havainnekuvia Taidemuseo Amos Rexin suunnitelmista julkistettiin, leukani loksahtivat. Ai että tuollainen? Helsingin Kamppiin Lasipalatsin taakse? Maan alle? Jotenkin epätodellista.
Pääsin mediakutsulla ennakolta kurkistamaan tilaa. Epätodellisesta tulee hyvää vauhtia todellista.
Museon sisätilat ovat viimeistelyä vaille valmiina. Amos Rexiin laskeudutaan Mannerheimitien puolelta hohtavan valkoisia leveitä portaita astellen. Alhaalla tunnelma on juuri sellainen, mitä odotin. Vähän epätodellinen.
Osaan kuvitella, millainen tila on, kun se täyttyy taiteesta. Vai osaanko sittenkään?
Avajaisnäyttely nimittäin lupaa upottaa katsojat toiseen todellisuuteen.
Näyttelystä vastaa Tokiossa toimiva japanilainen, noin 500 eri alan toimijan teamLab. Teknisesti haastava toinen todellisuus luodaan yli sadan saumattomasti yhteen toimivan projektorin avulla.
Amos Rexin avajaiset ovat elokuun lopulla.

Jos haluat kurkata, minkä tyyppistä elämystä on tulossa, netistä löytyy videoita ryhmän teoksista, esimerkiksi tämä.
Amos Rexin näyttelyhalli.
Yksi katon valokuiluista.
Näytelytilan musta puupalalattia. Hiljainen ja lempeä jaloille.
Portaikko museoon Mannerheimintien puolelta Bio Rexin vierestä.
Vastaanottoaula
Vaihtuvia virtuaalitunnelmia tarjoavat hissit ovat osa museokäynnin elämystä.
Suuret valokuilut tuovat maan alle luonnonvaloa. Sisääntuloaula, portaikko näkyy taustalla.
Naistenhuone.
Kurkin Lasipalatsin takana työmaan aidan raosta. Aukio avautuu heinäkuussa.
Amos Rex
Yksityinen museo, josta vastaa myös Amos Andersonin museota Yrjönkadulla rahoittava Föreningen Konstsamfundet.
Museokokonaisuuden suunnittelija on JKMM Arkkitehdit.
Kokonaisuuteen kuuluu myös Bio Rex, jota vetää Kultuuritehdas Korjaamo
Myös Lasipalatsin uusi 1930-luvun tyyliin sisustettu Iittala Store liittyy kokonaisuuteen.
Museon pääyhteistyökumppaneita ovat Alma Media, Epson, Iittala, KPMG, Lähi-Tapiola, Veho ja yksi myöhemmin julkistettava taho.
Muita yhteistyökumppaneita ovat Clear Channel, Ekosähkö, Genelec, Grano, Hartwall, Kone, Scandic ja Telia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti