Seitsemänkymppiset kotona. Kutsuttuja reippaat kolmekymmentä. Miten järjestelyt ja ajoitus sujuivat? Ehkä voin jakaa vinkkejä omia juhliaan järjestävälle.

En ole kutsujen järjestäjä. Viisikymppisten jälkeen olen ihmetyksekseni alkanut juhlia kymmenen vuoden välein.

Synnyin keskikesällä. Lapsena olin kesät mummolassa, myöhemmin tädin luona. En muista, että synttäreitäni olisi kummemmin juhlistettu. Myöhemmin olin syntymäpäiväni aikaan useimmiten perheen kanssa lomamatkalla jossain. 

 Kaksikymmentä vuotta sitten ajattelin, että olisi kiva juhlia kunnolla kerran elämässä. Vuonna1996 viisikymppisilläni mökillä  olivat puutarhajuhliin kutsuttuina suku, työkaverit ja muutama muu ystävä ja tuttu. Isä ja äitikin olivat vielä mukana.

  
Osui kaunis päivä. 



Osa vieraista jäi yöksi. Saunottiin ja ilta jatkui pitkään.

Kului kymmenen vuotta ja tulossa olivat kuusikymppiset. Viisikymppisistä jäi muistiin todella kivat tunnelmat. Jospa kuitenkin juhlisin. 

Olin jo mielessäni päättänyt, että hakeudun eläkkeelle täytettyäni kuusikymmentäkolme vuotta. Siksi halusin kutsua suvun ja ystävien lisäksi työkaveritkin vielä kerran juhlimaan yhdessä. 

Kuusikymppiseni olivat kotonamme vuonna 2006.

Hyvinkääläinen teatterintekijä Teuvo Ahokas oli talven aikana esittänyt Hyvinkään taidemuseolla kirjoittamaansa monologia taidemaalari Yrjö Saarisesta. Sain houkuteltua hänet tuomaan esityksensä Maalarin virsi kotiimme. Museo lainasi myötämielisesti esitykseen taitelijan omakuvan inspiraatiopaidassa.

Vuosilla on taipumus viilettää yhä kiihtyvään tahtiin. Seitsemänkymppiset alkoivat lähestyä. Jo viime vuoden puolella alkoivat muutamat kaverit kysellä, aionko juhlia, ja olenko ajatellut, miten juhlin. En ollut ajatellut. Asia alkoi itää ja idulle päästyään vauhdilla touhuta päässäni. 

Juhlinko perheen, lähisuvun ja muutaman ystävän kesken? Näin ajattelin aika kauan. Työyhteisömme, joka oli pitkään huomattavan tiivis, oli hajaantunut. Moni oli siirtynyt eläkkeelle tai toisiin töihin, aika moni oli saanut lähteä YT-neuvottelujen myötä. 

Mieleen hiipi vahva tunne, että sittenkin olisi lystiä koota entisiä työkavereita yhteen. Jotkut heistä eivät ehkä ole tavanneet toisiaan vuosiin. Kertookoon tämä kivoista työkavereista.

Mietin juhlapaikkaa. Taloyhtiössämme on ravintola. Pääsisin helpolla. Aloittaisimme meillä kotona maljoilla ja alkupaloilla. Siirtyisimme ravintolaan valmiiseen pöytään. Vai vuokraisinko taloyhtiössä oleva Loft-huoneiston ja tilaisin tarjottavat pitopalvelusta?

Lopulta päätin, että haluan sittenkin mieluiten pitää juhlan kotona. Tehdä itse. Se on  enemmän minua. Aikaahan minulla on. 

Aloin tehdä listoja.

Laskin, montako vierasta voin kutsua, jotta kaikki mahtuvat kotiimme ilman suurempaa tungosta. Päädyin maksimissaan lukuun 35. Listaan kertyi aluksi viisitoista henkeä omaa perhettä ja lähisukua. 

Voisin siis kutsua 20 muuta. Ahdistus iski tässä vaiheessa. Työtovereista en voisi kutsua kaikkia, joita olisin halunnut saattaa yhteen. Päätin kutsua ne, joiden kanssa olen tehnyt töitä kaikkein pisimpään ja läheisimmin ja heitä, joita olen tapaillut eläkevuosieni aikana.

Koska syntymäpäiväni osuu parhaimpaan loma-aikaan, oli kutsu lähetettävä ajoissa. Ja mikä oleellista, kerrottava perheelle vielä aikaisemmin. Kuusikymppisteni kohdalla kävi nimittäin niin, että päätin juhlista ihan liian myöhään. Lapset, puolisonsa ja lapsenlapset olivat juhlieni aikaan maailmalla lomailemassa jo aikaisemmin varaammillaan matkoilla. Nyt varmistin ajoissa, että saan heidät mukaan. Varmistelin myös muutaman ystävän jo talvella. 

Juhlapäiväksi valitsin lauantain 2. heinäkuuta. Kaksi päivää oikean merkkipäiväni jälkeen. Nappasin kutsut vauvakuvani kera matkaan kesäkuun alussa ryhmäviesteinä Facebookissa ja osalle sähköpostina. 

Jäin jännityksellä odottamaan vastauksia. Kone alkoi pimputtaa. Vain kolmella kutsutulla oli tiedossa este. Tästähän tulee juhlat! Jännitys alkoi kihelmöidä.

Pitokokiksi minusta ei ole. Joten en jaa reseptejä. Kesäiseksi tarjoiluksi kaavailin edellisten juhlien malliin salaattinoutopöydän. Mitäs sitä joka vuosikymmenellä uutta keksimään. 

Kaiken pitää olla selkeää. On huomioitava kasvisyöjät, laktoosittomat, keliakia ja lapset. Päätin tehdä kolme salaattipohjaa ja asettaa lisukkeet tarjolle kipoissa. Kukin saa koota mielitekojensa mukaan itselleen maistuvan annoksen. 

 Juhliin aikaa kuukausi. Aloin koota listaa tarjottavista. Säädin listaa sitä mukaa, kun ideoita tuli. Hankin säilyviä tarjottavia vähitellen. Kannoin pienissä erissä kaupasta sihinävettä ja limua. Päivitin ostoslistaa kaiken aikaa pysyäkseni kärryillä siitä, mitä olen jo hankkinut ja mitä vielä tarvitaan. Sain ruokatoimittaja-ystävältä viinisuosituksia. Asioin ajoissa Alkossa.

Mökkireissulta tullessa poikkesin hakemaan ruoka- ja kahviservetit Havin tehtaan outlet-myymälästä Riihimäeltä. Vinkki: myymälässä on kynttilöitä ja lautasliinoja edulliseen kilohintaan sekä kertakäyttöastioita, -ruokailuvälineitä ja -liinoja. 

Ostin näitä kuitukankaisia ruokaliinoja ja niiden tyyliin sopivia paperisia kahviservettejä aimo pinkan vastaistakin käyttöä varten. 



Miniäni on velho loihtimaan täytekakkuja. Esitin toiveen kahdesta kakusta. Hän lupautui tekemään kakut juhliini. Mikä ihana lupaus! Tiesin, että hyvää tulee.

 Mietin ulkopuolista tarjoiluapua. Koti tulee täyteen ihmisiä ja keittiö ei ole suuren suuri. Ottaisinko siihen hyörimään vielä kaksi tai kolme vierasta apulaista? Ei houkuttanut. Kysyin lapsilta, vävyltä ja siskoilta, suostuisivatko he auttamaan juhlan aikana. Lupasin tehdä kaiken niin valmiiksi kuin suinkin. Eivät kehdanneet kieltäytyä. Nakki napsahti.

Pojan pyysin huolehtimaan musiikista. Toiveena kooste viihteellisen kepeänä svengaavaa,  1940-luvun ja nuoruusvuosieni musiikkia. 

Tyttären pyysin valokuvaajaksi.

Vävyn värväsin kuohuviinin kaatajaksi.

Mökiltä tuleva sisko lupasi tuoda kukkia pöydille.

Kutsuin lähisuvun tulemaan tuntia ennen muita vieraita. Ehtisimme saada ruuat astioihin ja pöytään, pitäisin tehtäväbriiffin ja ehtisimme hieman vaihtaa kuulumisia.

Hankalin käytännön ongelma oli todennäköinen hellepäivä ja pieni jääkaappimme. Aloin  viikkoja aikaisemmin varautumaan tilanteeseen ruuanlaitossa. Tyhjensin jääkaappia ja pakastinta. Sitä mukaa, kun maitotölkkejä tyhjeni, täytin niitä vedellä ja laitoin pakkaseen jäätymään suuriksi kylmäkalleiksi. Varasin viisi kylmälaukkua, omia ja lainattuja. 



Sain ruokatoimittaja-ystävältä monien muiden neuvojen lisäksi mainion uuden vinkin. Kysyin ruokakaupasta muovisia irtokarkkilaatikoita. Niihin mahtuu suuri annos ja laatikot saa pakattua jääkaappiin niin, että tila tulee hyödynnettyä maksimaalisesti. Laatikoista on myös helppo täydentää tarjoille. Kaupassa kuulin, että laatikot menevät suoraan roskiin. Kauppias sanoi, että karkkiosaston täyttäjät käyvät perjantaisin. Hän lupasi jättää heille viestin, että vievät infoon laatikoita. Hyvä, että kysyin ajoissa viikolla. 



Juhlaviikon tiistaina siivosin vähän perusteellisemmin. Tyhjensin pöydät, tasot ja ikkunaludat tavaroista koreihin ja kasseihin ja siirsin vaatehuoneeseen. Sinne tuli aika täyttä. 

Siirtelin huonekaluja niin, että sain järjestettyä kahteen huoneeseen työpöydistä ruokapöydät ja tuolit niiden ympärille. 

Olohuoneen ruokapöytään tulee noutopöytä. 



Kakuille väsäsin ikkunoiden väliin kahdesta Ikean puolipyöreästä konsolipöydästä pyöreän pöydän. Solmin varmuudeksi pöydät jaloistaan yhteen. 



Kakkulautaset, servetit ja aterimet olohuoneen ikkunalaudoille.



Kuohuviinilasit eteishallin pöydälle.


Kahvikupit olohuoneen matalan kirjahyllyn päälle.

Juomat ja lasit makuuhuoneeseen Muuramen kaapistojen ja tason päälle.

Keskiviikkona liinoitin pöydät ja aloin järjestää astioita paikoilleen. Laskin lautaset, lasit, kahvikupit ja ruokailuvälineet. Tein täsmälistan siitä, mitä tarvitsen lisää. Siihen nähden, että kutsun vieraita aniharvoin, minulle on kertynyt aika mittavasti astioita. Tarvitsin vain muutaman viinilasin ja kahvikupin, haarukoita, veitsiä, kakkulautasia ja kahvilusikoita. Poika oli juuri tyhjentämässä keittiönsä kaappeja oviremonttia varten ja oli tyytyväinen, kun vähän tavaraa lähti hetkeksi pois.

Minä puolestani lievästi huolestuin. Miten käy luvattujen kakkujen, kun heillä on keittiö remontissa? Käskettiin olla huolestumatta. Eiköhän hoidu.


Kun kattaukset olivat valmiina, peittelin kaikki astiat pyyhkeillä. 


Nyt voisin keskittyä ruokapuoleen.

Torstaina oli oikea syntymäpäiväni. Aamulla soi ovikello. Kampaajatuttu toi komean kimpun valkoisia gladioluksia. Oi että, mikä yllätys! Muuten päivä sujui puuhakkaasti.

Keräsin keittön pöydälle kaikki ruokien tarvitsemat tarjoiluastiat. Laputin ne listani mukaan ja varasin tarvittavat ottimet. Jäähdytin juomia jääkaapissa ja oluttölkkejä kylpyammeessa. 




Perjantaina kauppalistalla olivat enää kylmää tarvitsevat tuoretuotteet. Marketin infossa odottivat karkkilaatikot. Kiireidensä keskellä kauppiasrouva oli muistanut pyyntöni.  

Imuroin. Tyhjensin eteisen naulakon Ikeakasseihin ja roudasin kaiken vintille. Kesällä ei vierailla juuri ole takkeja, mutta naisvaltainen vierasjoukko tarvitsee käsilaukkuparkin. 

Tein peruna- ja pastasalaatit sekä nokkosmuhennoksen. Siinä kokkaamiset.

 Läheskään kaikille ei riitä istumapaikkoja pöydän ääreen, joten ruokailun on sujuttava mieluummin ainoastaan haarukalla. Loppupäivä oli suupaloiksi pilkkomista. 

Illemmalla ruuat piti saada jääkaappin. Siirsin juomat ja muuta tavaraa kylmälaukkuihin. Viilentäjiksi maitotölkkeihin pakastetut jäät ja vielä tilkkeiksi pieniä kylmäkalleja. Mahdollisimman tiiviisti laukut täyteen ja kansi kunnolla kiinni. Ei saa availla. Laukkujen päälle vielä peite. 

Pakkasin nokkosmuhennoksen, viher-, peruna- ja pastasalaattipohjat, pilkotut tomaatit ja kurkut karkkilaatikoissa jääkaappiin. Pienempiä määriä tarjottavia pilkoin kulmikkaisiin pakasterasioihin, nekin saa ahdattua jääkaappiin tilan käyttöä maksimoiden. Ovi meni vielä kiinni. 

Illalla sormet kramppasivat pilkkomisesta. 

Juhlapäivänä lauantaina hain aamulla kaupasta tuoreet leivät.

Siivosin vessat ja laitoin vieraiden käyttöön paperipyyhkeitä. 

Laitoin keittiön pöydän alle kaksi suurella froteepyyhkeellä vuorattua pyykkikoria käytetyille astioille. Astioita oli riittävästi. Juhlan aikana ei olisi tarvetta tiskata. Riittää, kun lautasilta pyyhkäisee talouspaperilla enimmät bioroskikseen. Varasin keittiöön lattialle roskiksen. Talouspaperia ja sakset esille. Maljakot.

Pukeuduin kukkamekkoon. 

Juhlat alkavat. Kun lähimmät tulivat, kerroin mitä tehtäviä on, missä on mitäkin, ja miten olen kaiken ajatellut. Sovimme työnjaosta. Asettelimme siskon mökkipihaltamme napsimat kukat pöytiin. 

Täytimme tarjoiluastiat. Laputuksen ohjeistamana se sujui isompia ihmettelemättä. Kipot kiikutettiin sitä mukaa pöytään, kun valmistuivat.



Viimeisteltiin salaatit ja laitettiin niistä puolet tarjoiluvateihin. Loput odottaman jääkaappiin.  






Kirpputoreilta keräämäni sokerikot pääsivät tarjoiluastioiksi ja kermakot salaattikastikkeille.



Kun pojan perhe tuli, olin pyllähtää pyrstölleni. Toivomani kahden kakun sijaan heillä oli käsisään neljä kakkua. Ja millainen superyllätys!



Kun koti alkoi täyttyä väestä, tempaisi juhlan kohteena oleminen minut täydellisesti mukaansa. Leijuin todellisuuden tuolla puolen. En oikein tajunnut, miten kaikki sujui. 

Mitä lahjaksi seitsemänkymppiselle? Kutsussa ilmaisin, että tavaraa en tällä iällä tarvitse. Eniten halusin saada ihmisiä yhteen juhlimaan. Sain kuitenkin ihanista ihanimpia muistamisia. Ylenpalttisesti kukkia. Kuplivaa. Lähisuvulta lahjakortit jalka- ja kauneushoitoon. Levyllisen syntymävuoteni 1946 musiikkia. Ystävien kirjan. Kummipojalta ja avopuolisoltaan mökkipihaan istutettavaksi ruusuja. Mökkipihaan istutettuina ovat myös kavereiden tuomat suklaakirsikka, pensasmustikka ja hortensia. Lapsilta saan yhteistä aikaa. Lähdemme elokuussa Viipuriin, myös vävy tulee matkaan. Puoliso kustansi uudet silmälasit (ajatukseni oli hankkia ne itselleni lahjaksi). Kiitollisena olen kaikesta ihmeissäni.

Vaikka en pyytänyt, enkä odottanut, kaksi siskoa jäi vielä illalla täyttämään tiskikonetta ja tiskaamaan kanssani. Kolmannen oli lähdettävä ajamaan kotiin, kun aamusella piti ennättää muualle. Kuivailtiin kymmeniä laseja. Juteltiin. Yksi sisko jäi yökylään. 

Mikä päivä! 



Juhlien jälkeen sunnuntaina käsittelin ja järjestin kukat kauniimmin maljakoihin. 

Maanantaina keräsin kaikki maljakot olohuoneen pöydälle. Kuvasin ja videoin kukkapaljouden. 

Tälläsin tietenkin itseni kuvaan kukkien kanssa. Mummot tekevät niin.

Kuvasin vielä jokaisen kukkatervehdyksen erikseen. 




Näitä ihanuuksia tulen vielä jakamaan somessa kavereiden iloksi.



Missä tiplasin? 

Tämä on pahin. Mokasin kutsujen lähettämisessä. En tajunnut laittaa ystävän puolisolle erikseen omaa kutsua. Koska ystävä on myös entinen työtoveri, hän oli mukana työtovereille lähettämässni ryhmäkutsussa. He tulkitsivat, että kutsuin vain työtoverit. Pidin molempien tuloa niin itsestään selvänä, että kun tilanteen tajusin, ei ollut itkuun pillahtaminen kaukana.

En huomannut apuna hyöriville mainita kylmälaukkujen maitotölkkijääkalikoista. Joku oli nostanut yhden tölkin juomapöydälle tarjolle maitona. Onneksi huomasin. Olivat kyllä ihmetelleet, miksi kummassa minulla on varattuna niin kauheasti maitoa.

Unohdin laputtaa listaa seuratessani yhden tarjoiluastian. Hitsi. Siitä seurasi, että nokkosmuhennos pääsi pöytään vasta viiveellä. Osui onneksi astioiden täyttökierroksella jääkaapissa silmiin. 

 Sisko tarjosi lainaksi maljakoita. Sanoin, että minulla on monta. Eipä ollut riittävästi.

Pastasalaatti epäonnistui. Käytin gluteenitonta pastaa. Keitin tarkasti ohjeen mukaan. Yleensä keitän vähän pidempään. Ajattelin, ettei pasta saa olla salaattiin liian kypsää. Oli virhe, etten maistellut kylmänä. Gluteeniton pasta ei toimi al dente. Toimineeko ylipäätään kylmänä.

Muista mokista olen autuaan tietämätön.

Kirjoitellessani kaverille vinkkejä juhlien järjestelyihin, äkkäsin (hänen vihjeestään) koota tämän blogipäivityksen. Harmittelen vähän, etten tohkeissani huomannut kuvata järjestelyjen aikana. Kaivelin tilkkeeksi jokusen vanhemman kuvan.

Myöhemmin kysyin, miten ihmeessä kakkujen valmistaminen onnistui keittiörempan takia. Kun muuttolaatikkoihin pakatut tarvikkeet oli saatu kaivettua esiin, perustettiin leipomo kodinhoitohuoneeseen. Keittiössä oli käytössä ainoastaan uuni. 

Oih! En varmaan kamalan paha anoppi ole. Ihana, tekevä ja "pienistä" hötkyilemätön miniä.