Translate

tiistai 30. elokuuta 2016

Kanavamatkalla Viipuriin. Mitä näimme ja söimme?

Keskikesällä lapsiltani saama syntymäpäivälahja, kanavamatka Viipuriin, oli juuri niin antoisa, kuin olin odotellessa haaveillut. Seura oli mitä mieluisin. Matkaan lähti pojan ja tyttären lisäksi myös vävy. 

Olen aiemmin piipahtanut Viipurissa kahden Muolaaseen suuntautuneen kotiseutumatkan yhteydessä. Matkakumppaneille tämä oli ensimmäinen kerta Venäjälle. Kanava oli minullekin uusi kokemus. 

Matka- ja hotellivaraukset oli hoidettu, sain lähteä matkaan huoletta. Kanavamatkalle ei tarvita viisumia. Matkatoimistolle toimitetaan kopio passista. 

Koska olin hemmottelun kohde, sain päättää, mitä haluan nähdä ja tehdä.

Reissua odotellessa tein kotiläksyt huolella. Otin iltalukemiseksi kauan sitten kirjan tekijöiltä saamamme Pirjo Hämäläisen ja Jukka Forslundin kaupunkioppaan Lyhyt matka Viipuriin ( 1989, saattaa löytyä kirjastosta). Mainio kirja, jossa Viipurin vanha kaupunki on kuvattu historiatietoineen lähes talo talolta ja paljon muuta tietoa. Kirjan liitteenä on kartta, jossa vanhan keskustan kadut ovat suomalaisilla nimillään ja kirjassa esitellyt kohteet numeroituina. Kirja kulki kaupungilla mukanamme oppaana. 



Laiva lähti Lappeenrannasta 7:45 ja paikalla piti olla aamulla varttia yli seitsemän. Ajoimme kaupunkiin jo edellisenä päivänä. Oli mukava viettää turistina ilta kaupungissa. En varmaksi muista, olisinko työasioissa Lappeenrannassa poikennut. Sen muistan, että luokkaretkellä kevällä -62 yövyimme Lappeenrannassa. Oli varmaan ensimmäinen hotellikokemukseni.

Majoituimme kesähotelli Karelia-Parkiin. Hotelli oli juuri passeli tähän tarpeeseen, edullinen, vaatimaton, siisti ja aamiainen oli yllättävän hyvä. Linkistä voi katsoa huoneet, unohdin innoissani kuvata.


 Suloista tyttären järjestämää hemmottelua. Huoneeni vuoteella odotti kaksi paria laventelille tuoksuvia yösukkia ja tummaa suklaata. 

Suuntasimme satamaan katsomaan laivan lähtöpaikan ja autojen parkkipaikat. Rantakävelyllä tutkimme Hiekkalinnan vaikuttavia hiekkaveistoksia. Täydet pisteet siitä, että nämä uskomattomat veistokset ovat säilyneet ehjinä koko kesän, vain pieniä sortumia.









Illallispaikaksi valitsimme Wanha Makasiini Bistron Lappeenrannan satamassa. Ravintola sijaitsee vuonna 1915 rakennetussa 11. tarkk´ampujarykmentin työtilassa, jossa on ollut asesepän paja ja kirvesmiehen puutyöverstas.

  

Tilasin lohikeiton. Tuijotushetki. Että tämmönen. Oli maukasta. Jälkkäriksi tryffeli, sekään ei mitään turhaa syömistä. Varmasti pärjää aamuun.




Tyttärellä on musta vyö jäätelön syönnissä. Wanhan Makasiinin jäätelö sai hyvät pinnat.



Ennalta seurattu sääennuste vaihtui päivittäin. Iloksemme laskeutuminen Saimaalta kohti Suomenlahtea alkoi lempeän lämpimällä pilvipoudalla, joka kirkastui kauniiksi kesäpäiväksi.


Saimaan kanavalla on kahdeksan sulkua. Lappeenrannasta lähtiessä ensimmäinen on korkeuseroltaan suurin. Mälkiän sulku humauttaa 12,4 metriä alas. Suomenlahden pintaan saavuttua on laskeuduttu peräti 76 metriä. Matka kestää noin viisi tuntia.


Asetuimme laivan yläkannelle. Baarikahvilassa oli ohjelmassa yhteislaulua ja ruokalassa buffet. Kumpikaan ei houkuttanut. Hotelliaamiaisen jälkeen riitti evääksi kahvi ja sämpylä. 


Tuonne haluan, ja tuonne! Kaksi toivekohtdettani, linna ja taidemuseo, näkyivät jo mereltä.






Laivasta poistuminen ei käy ihan noin vain. Ensin pääsivät maihin päivämatkalaiset. Sitten siirtyivät busseihin hotelli kerrallaan muut. Odottelimme vuoroamme yläkannella. Kelpasi siinä ihailla linnaa. 

Sillalla kulkeva hääseurue tarjosi odotteluviihdettä. Sulhanen kantoi morsianta minkä jaksoi. Sitten kiinnitettiin rakkauslukko sillan kaiteeseen, heitettiin yhteistuumin avain selän taakse mereen ja korkattiin kuohuva. Illalla samainen hääseurue juhli hotellissamme.


Laivasta poistuessa kerätään passit talteen ja ne jaetaan takaisin vasta hotellilta lähtiessä. En tätä muistanut edellisiltä Venäjän reissuilta. Vähän oli alaston olo, kun matkaan ei tullut otettua muuta henkilöllisyysdokumenttia.  

 

Hotellimme Victoria on kauppatorin laidalla. Hemmottelu jatkuu. Minulle oli varattuna normia näyttävämpi huone.


Kaupungille. Ensin katsastimme kauppahallin. Viipurin kivinen kauppahalli oli vuonna 1904  valmistuessaan Pohjoismaiden suurin. Hallin suunnitellut Arkkitehti Karl Hård af Segerstad on suunnitellut myös Hakaniemen hallin Helsingissä. 

Sodassa vaurioitunut rakennus on palautettu entiseen kuosiinsa. Kauppatori avattiin jo vuonna 1866. Nykyistä hallia edelsi 1880-luvulla puinen halli.







Pyöreä torni, tori ja kauppahalli. Vuosina 1547-50 pystytetty Pyöreä torni turvasi kaupunginmuuriin kuulunutta karjaporttia. Jo 1860-  ja 1880-luvuilla pitkään tyhjillään olleelle tornille yritettiin keksiä käyttöä ja se oli useampaankin kertaan purku-uhan alainen. Jauhovarastona toimineeseen torniin tehtiin lopulta vuonna 1922 Teknillisen klubin ravintola, kokoustila ja kirjasto. 

Olen tykästynyt taloihin. Suuressa osassa matkakuviani on taloja. Rappiotilastaankin huolimatta niin hienoja. Onneksi paljon vanhaa Viipuria on säästynyt. Ilahduttavaa nähdä, että rakennuksia hiljalleen myös korjataan. 


Suuntasimme katuja puikkelehtien kohti Torkkeli Knuutinpojan patsasta. Aukion liepeillä kun googlailuni mukaan on useita ravintoloita. No, Knuutinpoika kylläkin rajautui kuvasta, kun taas kerran ihastelin kameroineni taloa. 

Sää oli kaunis. Kurkimme muutamiin kahviloihin. Kaikissa listat olivat ainoastaan venäjäksi, eikä vitriinien tarjonta näyttänyt lounasmielessä kutsuvalta. Istahdimme mukavan näköisen terassiravintolan pöytään. Eteen tuotu pizzalista ei puhutellut. Varsinkaan, kun lista oli  venäjäksi, eikä henkilökunta osoittanut mielenkiintoa puhutella meitä millään kielellä. Nousimme pöydästä. 

Olin kirjannut ennakkolistaani ravintola Slavyanskaya Trapezan (noin se oli netissä kirjoitettu). Terassin sijaan päädyimme kellariin. 

Sisäänkäynti ei ole järin kutsuva, mutta holvikellarista löytyy viihtyisä miljöö.


Toiveena oli maistella konstailematonta venäläistä ruokaa. 


Ruokalista oli venäjän lisäksi englanniksi ja suomeksi. 

Keitot, borssi ja seljanka olivat maukkaita.



 Tilasimme pelmeniannoksia eri lisukkeilla, smetanalla, voilla ja etikalla. Annokset näyttivät odotettua valjummilta. Lisäsin omaani smetanan lisäksi etikkaa. Jo maistui. Jälkiruokaa emme jaksaneet.


Neljän hengen lounas, kullekin kaksi ruoka-annosta, leipä ja juomat, yhteensä 1902 ruplaa. Katsoin netistä, että 1 euro on noin noin 66 ruplaa. Sen mukaan lasku on noin 28 e. 

En ihan muista, mihin kurssiin laivalla vaihdoin ruplia, mutta vinkkinä kerron, että hotellimme vieressä olevassa pankissa vaihtokurssi oli laivaa edullisempi. 

Ruokatoive täyttyi kohtuulisesti. Sanoisinko, perinteistä arkiruokatasoa. Sitä haettiinkin. Emme odottaneet suuria makuelämyksiä. 

Kun laskukin miellytti ja listalla tuntui olevan enemmänkin maisteltavaa, päätimme palata illalla jatkamaan. Ajattelimme, että pitkän päivän päätteeksi emme viitsi enää haahuilla etsimässä uutta ruokapaikkaa.


Lounaan energialla kiipesimme alkajaisiki linnan torniin. Sää oli mitä kaunein. 

Linnan tornin alaosaa alettiin rakentaa vuonna 1293, puuhamiehenä ruotsalainen Torkkeli Knuutinpoika. Torni on omistettu Norjan kuninkaalle Pyhälle Olaville.


Näkymä linnan tornista Viipurin vanhaan kaupunkiin. Lounaspaikkamme on oikealla näkyvän punakattoisen talon taaemmassa oikeassa kulmassa. 


Hotellimme Victoria näkyy takavasemmalla, tien päässä torin takana pitkä harmaakattoinen rakennus. 


Linnan tornin viettävälle kattolaipeelle oli pudoteltu kolikoita. Kai joku onnentaika tuossakin.
 Pysyykö vai putoaako?

Jätimme linnan museon väliin ja lähdimme kiertelemään vanhan kaupungin katuja ja Torkkelin puistoon. Tuurilla ehtisimme kirjastoonkin. 


Tykkään muraaleista. Maalaus tekee tästä rauniotalosta taideteoksen.





Portti kunnossa. Tästä remppa etenee. Ehkä.


Joitain vanhan kaupungin taloja on jätetty sikseen, liekö peräti sodan jäljiltä. Ilmeisesti tonttien arvo ei vielä ole purkamiseen satsaamisen väärti.


Ehdimme kirjastolle ennen sulkemisaikaa. 


Vuonna 1927 nuori arkkitehti Alvar Aalto voitti Viipurin kirjaston suunnittelukilpailun. Kirjasto valmistui  vuonna1935. Pahasti rapistuneen rakennuksen restaurointi alkoi kansainvälisin voimin ja Viipurin kirjaston ystävät ry:n johdolla vuonna 1997. 

Uudistetun kirjaston avajaiset olivat 23. marraskuuta vuonna 2013. 

Kunnostustyö sai World Monuments Fundin tunnustuspalkinnon vuonna 2014 ja eurooppalaisen kulttuuriperinnön Europa Nostra -palkinnon vuonna 2015.





Entinen Punaisen lähteen tori, nykyisin Punainen tori.




Viipuria ympäröivää kaupunginmuuria rakennettiin 1470- luvulla. Raatitorni oli alkujaan kaupunginmuurin porttitorni.

Kaupunkierroksen jälkeen nautimme illallisen jo päivällä tutuksi tulleessa ravintolassa.



Odotteluksi tilasimme suolakurkkuja. Olisin mielinyt myös smetanaa ja hunajaa, mutta maistuivat nälkäiselle noinkin napostellen.


Kiovan kanaa. Aika pieni, mutta maukas. Leivitettynä paistettu kukkakaalilisuke oli mautonta. Tyttären ja pojan lihavartaat eivät saaneet aikaan hymistystä, ihan ok. Potin korjasi vävy, jonka "kirpeä liha" oli vahvasti paprikalla maustettu liharuukku, sairaan hyvää, oli kommentti.


Yksi lisukkeista oli keitettyä perunaa ja smetanaa. 

Tilasimme myös ohukaisia. Letut tulivat ilman mitään lisuketta. Olisi taas pitänyt hoksata ja osata pyytää. Ei jaksanut alkaa.


Nostalgiset jäätelöannokset, lisukkeena saksanpähkinää, säilykepäärynää, kinuskikastiketta ja paperivarjo.



Eipä tuosta kielitaidoton selvää ota, mutta neljän hengen illallinen ja juomat, neljä vesipulloa, kaksi lasia viiniä ja yksi konjakki, yhteensä 3835 ruplaa, noin 58 euroa.

Tein taas saman erheen kuin edellisellä matkalla Tartossa. Tärväsin huoneen avainkortin laittamalla sen laukussa liian lähelle puhelinta. Sain uuden hetkessä.

Yöunien ja kohtuuhyvän hotelliaamiaisen jälkeen jatkoimme kaupungilla uusin voimin. Vastassa oli Rauli-myrsky, tai mikä mahtoikaan venäläisittäin olla nimeltään. Sinne vaan, tuiverruksen sekaan puskemaan. Pieni sade meni onneksi nopeasti ohi. Olipa hyvä, että käytiin linnan tornissa heti alkajaisiksi, nyt sinne ei ollut menemistä.




Viipurin museon ja taidekoulun suunnitteli Uno Ullberg. Rakennus valmistui vuonna 1930. Toisen maailmansodan jaloista Viipurin Taideyhdistyksen kokoelmat evakuoitiin muualle. Museorakennus paloi sodassa. Kokoelmat sijoitettiin myöhemmin valmistuneisiin Lahden, Hämeenlinnan ja Lappeenrannassa sijaitsevan Etelä-Karjalan taidemuseoihin. 1970-luvulla rakennus kunnostettiin toimistotiloiksi. Korjausten jälkeen museo avattiin Eremitaašin taidemuseon viidentenä sivutoimipisteenä kesäkuussa 2010.


Vaikuttava rakennus. 




Näyttelyssä oli kiinalaista taidetta, astioita, tarve-esineitä ja asuja.



Kuvaaminen oli museossa kielletty. Myymälässä oli luvallinen poseerauspaikka.



Matkalla haluan myös käydä kirkossa. 




Vuonna 1789 valmistunut ortodoksinen Kristuksen kirkastumisen kirkko on kokenut  muodonmuutoksia tulipalon, ajan ja sotien myllerryksissä ja oli poissa kirkollisesta käytöstä sotien jälkeen. 

Kirkko kunnostettiin katedraaliksi 1970-luvun lopulla. 

Lauantaipäivänä kirkossa oli menossa jokin seremonia. Meni tehokkaasti tunteisiin.


Kirkosta kaupoille. Olin löytänyt netistä vinkin Magazin Ljon pellavakaupasta osoitteessa Moskovski prospekt 1. Vaikka en nyt tarvinnut mitään, emme turhaan etsineet. Pellavakankaiden valikoima on houkuttava. Lupasin päärmätä pari laudeliinaa.





Vastapäätä pellavakauppaa näkyi tuttu logo.



Kauniita yksityiskohtia.


Komeita taloja.




Päätimme, että menemme reissun päätteeksi lounaalle Pyöreään torniin, vaikka ruuan tasosta en ollut saanut kehuvia mainintoja. Täällä miljöö on puoli ruokaa. 




Pekonilla höystetty kasviscappuccinoni ja tyttären moskovalaistyylinen borssi olivat ok, semihyviä. 

Suurin yllätys oli meidän naisten tilaama kasvisannos. Reissun selkeä voittaja. Kesäkurpitsaa, varsiselleriä, sipulia, mitä lie kaikkea juureksia ollut, ehkä smetanaa ja hunajaakin, en päässyt perille. Enkä edes muistanut painaa mieleen, mitä miehet söivät. 



Lounaan jälkeen piti tietenkin vielä etsiä viipurinrinkeli. Ihan periaatteesta. Kaupan pöydällä oli pahvilaatikossa pellillisen kokoinen muhkean näköinen rahkapiirakka. Olen aika hulluna rahkaan. Viittilöin tädille, että ottaisin piirakasta neljänneksen. Mitä täti teki? Otti noin litran vetoisen muopussin ja ujutti pehmeäpohjaisen, nelisen senttiä paksun rahkapiirakan pussiin. Yritin kaikin tavoin pyytää jotain pakkausta tai edes pahvia piirakan tueksi. Ei tullut. En kehdannut perua ostosta. Asetin piirakan kelmuun pakatun viipurinrinkelin päälle ja toivoin, että saan kannettua ehjänä. Hotellissa tyhjensin meikkikassini, asetin sen pohjalle tueksi opaskirjan ja varovasti piirakan sen päälle. Laivalla miehet hakivat kahviosta lämpimät juotavat, pienet kertislautaset ja kahvilusikat. Nostin piirakan varovasti vävyn kämmenille. Ujuttelin pussin suusta annoksia pienen pienellä muovilusikalla lautasille tuulen tuiverruksessa. Ei  tyylikkäin kattaus, mutta kannatti. Annokset katosivat pikavauhdilla kirjaimellisesti tuulelta suojaan. Että oli hyvää. 

Komento oli olla paikalla hotellilla kello viisitoista. Passit jaettiin ja meidät kuskattiin bussilla satamaan. Passi- ja turvatarkastukseen parakkiin sai mennä sisään yksi henkilö kerrallaan. Onneksi ei satanut, jonottelimme kiltisti. 



Viivyimme perillä Viipurissa suunnillen vuorokauden. Matkalla ehtii kokea paljon. 



Kotimatka olikin sitten ylämäkeä.







Raulin tuiverrusta uhmaten kipusimme taas yläkannelle. En ollut moiseen myräkkään osannut varautua, mutta onneksi oli nahkatakki ja suuri lämmin pellavahuivi. Eräät olivat varustauneet tehokkaammin. Laivassa sai onneksi käyttöön fleecehuopia.

Kiitos rakkaat matkasta!

Tietolähteenä käytin netin lisäksi alussa mainitsemaani kaupunkiopasta Lyhyt matka Viipuriin. Opas on Neuvostoliiton ajalta, vaan talot ovat paikallan ja historia historiaa. 










6 kommenttia:

  1. Upee juttu ja hienot kuvat, kiitos Tuula!

    VastaaPoista
  2. Voi miten kiva juttu kuvinensa ja matkakokemuksinensa. Itse olen käynyt Viipurissa laivamatkalla kaksi kertaa. Toinen kerta oli siskolleni ostama synttärimatka. Meilläkin oli silloin kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun seura on kivaa, on matkalla aika takuukivaa!

      Poista
  3. Hieno matka, kiitos! Tuttuja paikkoja minullekin. Ihan tekee mieli taas mennä - ehkä keväällä? On vanhempieni synnyin- ja kotikaupunki. Koen melkeinpä, että SIELLÄ ovat juureni, vaikka olen syntynyt itse tällä puolen nykyrajaa Imatran Vuoksenniskalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ymmärrän tunteesi. Viipurissa mielen valtaa outo tuttuuden tunne. Minun äitini ei ollut Viipurista, vaan vähän syrjemmältä Muolaan Peikolasta Kirkkojärven rannalta. Äijä oli innokas hevosmies ja kävi Viipurissa markkinoilla. Viipuurista myös tehtiin isommat ostokset. Synnyin Helsinngissa, mutta kummalla tavalla minäkin tunnen, että juureni ovat Karjalassa.

      Poista