Translate

torstai 30. kesäkuuta 2016

Seitsemän vuosikymmentäni elettyä elämää. Seven decades of my life.

Seitsemänkymmentä vuotta elettyä elämää

Väkisin tässä saranassa ajatus kääntyy myös menneeseen. Selasin valokuva-albumeja.
Millainen olin lapsena ja teininä? Millainen aikuinen minusta tuli? Mitä kaikkea on elämässäni mahtunut kuhunkin vuosikymmeneen? 

Valokuvakansioita on kertynyt hieman yli kolmekymmentä. Viimeiset paperikuvat olen teettänyt vuonna 2012. Selatessa aloin poimia kuvia, joissa olen yksin.

Ensimmäinen vuosikymmen 1946- 1956

Synnyin Mehiläisen sairaalassa Helsingissä keskikesällä, 30.6.1946. Muutto Raumalle. Olin liian pieni muistaakseni tarkasti, milloin muutimme. Lapsuuden kesät olin mummolassa Humppilassa. Ennen kouluikää olin mummolassa välillä talvellakin. Mummo, äijä, täti ja eno olivat tutuimpia. Ujostelin ja vierastin, kun äiti tuli kaupunkivaatteissa. Humppilassa opin uimaan. Kansakoulun ensimmäinen luokka Raumalla. Muutto Riihimäelle. Kansakoulun toinen luokka Riihimäellä. Opin ajamaan naisten pyörällä. Muutto Hyvinkäälle. Siitä lähtien Hyvinkää on ollut kotikaupunkini. 


Ainoa kuva vauva-ajalta on otettu valokuvaajalla. 



Kasvoin vanhimpana neljän siskon katraassa. Lapsuudessa isä kuvasi meitä  yhdessä. Enon kanssa heinähommissa. Humppila.


Sain kolmipyörän. Siskot jaolla. Humppilan mummola.


Kesäpäivä Raumalla. Minä vasemmalla.


Koululaisena äiti teki minulle ensimmäisen permanentin. Rauma.



Äiti ompeli vaatteemme. Koulumekkoni oli marjapuuronväristä pikkuruutuista kangasta, somisteena kapeaa samettinauhaa. Mekko oli vaihdettava heti koulusta tullessa arkivaatteisiin. Ensimmäisellä luokalla piti koulussakin käyttää vaatteita suojaavaa essua. Vaatteita ei ollut paljoa. Sama mekko näkyy ylläni myös toisen ja kolmannen luokan luokkakuvissa. 


Vauvakuvan jälkeen ainoa lapsuudenkuva, jossa olen yksin. Pukki toi sukset. Äiti ompeli prinsessa Anne-kaavoilla talvitakin ja hatun, jossa oli harmaa lammasturkisreunus. Rauma.  


Opin ajamaan naisten pyörällä. Kuvassa on mukana kaksi siskoa ja kaksi serkkutyttöä. Riihimäki.

Täytin kymmenen vuotta.

Toinen vuosikymmen 1956-1966

Pyrin ja pääsin oppikouluun Hyvinkäällä. Keskikoulun päätyttyä pääsin isän avittamana kesätöihin Koneen nosturitehtaan suunnittelukonttoriin. Tehtävänä oli piirustuskonttorin kopiohuoneen hoito ja osaluetteloiden kirjoittaminen koneella. Satsasin konekirjoituskouluun. Pääsin ripille samana kesänä vieraan ryhmän mukana, koska olin sairaana oman ryhmäni konfirmaation aikaan. 

Kesän mittaan pääsin itsenäisen elämän ja palkkapussin makuun. Kun sain luvan jäädä töihin Koneelle, en mennytkään syksyllä lukioon. Suoritin seuraavana kesänä Koneen ammattikoulun järjestämän kolmen kuukauden mittaisen teknisen piirtäjän kurssin. Pääsin Koneelle piirtäjäksi. Suoritin ajokortin. Menin naimisiin. 




Teini-iässä pukeutuminen alkoi kiinnostaa. Nuorisomuotia ei ollut. Aloin äidin opastamana ommella itselleni vaatteita. Näissä kuudessa kuvassa on omatekoiset asut, 1961-1965.


Koneella 



Kesällä 1966 sain ensimmäisen tuntuman lehtityöhön. Minut pyydettiin mukaan Ahkeraliisa-käsityölehden kuvauksiin. Kuvauspäivä Suomenlinnassa oli alkusysäys myöhempään elämänmuutokseen.

Täytin 20 vuotta.

Kolmas vuosikymmen 1966-1976.

 Syntyi ihana poikani. Parin kuukauden äitysvapaan jälkeen palasin töihin Koneelle. Jätin hyvästit Koneelle. Aloitin työt viereisellä tehtaalla Villayhtymässä. Työtehtäväni oli käsityöohjeiden laatiminen. Olin jo harjoitellut neule- ja virkkausohjeiden kirjoittamista iltatöinä. Teknisen piirtäjän koulutus oli suureksi avuksi kaavojen ja työohjepiirrosten teossa.

 Vaihteluna konttorityölle tehtäviini liittyi mallina toimiminen asiakasnäytöksissä, messuilla ja kuvauksissa. Se oli mieluista siksikin, että kuvauksista sain pienen lisäpalkkion. En aavistanut, että nämäkin kokemukset auttaisivat paljon työelämän myöhemmissä vaiheissa.

Työskentelin Ahkeraliisa-lehden toimitussihteerinä. Pyrin Sanomain toimittajakouluun. En päässyt. Avioero. Uusi liitto. Syntyi suloinen tyttäreni. Äitiysvapaan jälkeen sanouduin irti työstäni ja heittäydyin käsityötoimittajaksi freelancerina. Ostin neulekoneen. Neuloin puikoilla ja koneella, virkkasin, tein käsityöohjeiden käännöstöitä, hoidin lapsia ja kotia. Muutimme useita kertoja. Taloudellisesti elämä oli niukkaa. 


Läksiäislahjana Koneelta sain polkupyörän. Se helpotti elämää suuresti.



                  

Peugeot-merkkinen retkeilypyörä oli suuri hankinta.

Täytin kolmekymmentä vuotta.

Neljäs vuosikymmen 1976-1986


Aiemman työtaustani rohkaisemana liityin Mallit Ry:n jäseneksi pienten lisätulojen toivossa. Eipä keikkoja juuri kertynyt. Vaikka olin tuntenut kuvissa ja näytöslavalla oloni luontevaksi, olin  tuskastuttavan ujo ollakseni millään tavalla aktiivinen tässä asiassa. Aloin opiskella ranskaa radiokurssin innoittamana. Jatkoin opiskelua kansalaisopistolla. 


Ostimme auton. Sain toimittajan paikan äityslomittajana Suuri Käsityökerho-lehdessä. Sain käsityötoimittajan paikan Kodin Kuvalehdessä. Koska minulla ei ollut alan opintoja, pyrin osallistumaan kaikkeen mahdolliseen tarjolle tulevaan koulutukseen. Työnantaja oli  myötämielinen. Sain osallistua Journalistiliiton järjestämiin jatkokoulutuksiin sekä talon toimittajakoulun kursseille. Tunsin, että haahuilulta tuntuneet työkokemukseni olivat  johdatusta toimittajan ammattiin. 

Kokopäivätyö Helsingissä ja kasvat lapset. Ruuhkavuodet. Taloudellisesti helpompi aika. Matkustelimme. Muutimme kolme kertaa.





Kasaria. Verkkosukat ja korkkarit töissä.

Täytin neljäkymmentä vuotta.

Viides vuosikymmen 1986-1996

Lapset kasvoivat. Poika muutti omilleen. Muutimme vuokralta omistusasuntoon. Asuntokauppa tehtiin pankkilakon alkamispäivänä. Korot olivat tapissa, 14% ja 17 %. Alkoivat uudet kitkutteluvuodet. 

Kasarin nousuvuosiana käsitöiden suosio hiipui. Työhöni toimittajana tulivat pukeutumisen ja kosmetiikan aiheet. Minusta tuli pojanpojan mummi. Tytär muutti ensimmäisen kerran kotoa muualle opiskelemaan. Minusta tuli pojantyttären mummi.

ja

Kasaripermis ja helmet.


Muuttopuhissa. Taas kerran.


Halpoja huveja. Lomailua kotimaassa. Langinkoski.





Mökkeilyä vanhempien mökillä.



Työt tulivat turhankin usein kotiin.



Viisikymppiset mökillä olivat oikeastaan ensimmiset synttärijuhlani. Olin aina ollut kesät jossain, lapsena mummolassa, myöhemmin tädin luona Turussa, aikuisena lomailemassa.


Täytin viisikymmentä vuotta. 

Kuudes vuosikymmen 1996-2006

Isä kuoli. Katkasin käteni putoamisonnettomuudessa. 

Työni vaihtui sisustustoimittajaksi ja myöhemmin myös puutarhajuttuihin. Tykkäsin, kun sain taas oppia uutta. Siirryin osa-aikaeläkkeelle. Tein 60% työaikaa, kolmipäiväistä työviikkoa. Olin aloittanut työelämässä 15-vuotiaana, halusin hiljentää tahtia. 

Vaihdoimme asuntoa. Aloitin remontin kolmivuotissuunnitelmalla. Suunnitelma piti. 

Äiti kuoli. Sain hankalan selkävaivan. Olin pitkällä sairaslomalla. En juuri istunut kuin lyhyitä hetkiä kokonaisen vuoden aikana. Työmatkojen ajo Helsinkiin oli hankalaa. Jouduin pitkään syömään vahvoja särkylääkkeitä ja pysähtymään matkalla pari kertaa jaloittelemaan.  Viimeiset työvuodet tein työni seisten. 

Vaikka tein lyhyttä työviikkoa, olin uupunut ja laiminlöin omaa hyvinvointiani. Uupumuksen tajusin vasta paljon myöhemmin. Kuvista huomaan, miten aika vaikutti olemukseeni. 



Tikkaat pettivät ja putosin omenapuita leikatessa routaiseen maahan.  Käsi katkesi.Selkään sattui. Ambulanssia odotellessa sain alleni maton ylleni huovan. 



Taas  työt kotona. 



Asuntolaina alkoi olla paremmalla puolella.  Uskalsi matkustellakin.



Pukki toi remppanaiselle mieluisan lahjan. Kuumailmapuhallin.




Piti laatoitustakin kokeilla. Pikkuvessa ei tarvinnut vesieristeitä.



Kuusikymppiset kotona. Hetekalavastus liittyy Maalarin virteen, Teuvo Ahokkaan kirjoittamaan ja esittämään museodraamaan taidemaalari Yrjö Saarisesta. Tilasin esityksen vierailleni. Sainkin sen esittäjältä lahjaksi! Museo lainasi esitykseen taiteilijan omakuvan.

Täytin kuusikymmentä vuotta.

Seitsemäs vuosikymmen  2006-2016

 Siirryin  kokonaan eläkkelle 63-vuotiaana.



Tässä kuvassa näkyy toteutuneena kaksi asiaa, joista sain tiedon sattumoisin samana päivänä. Voitin huonekaluliikkeen arvonnassa sohvan. Minulle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun 1. luokan mitali kultaristein. 

Olin äimistynyt, kun työasioilta kaupungilta palatessani vastaantulijat käytävällä onnittelivat. Miten ihmeessä ne voivat tietää sohvasta? No, itse en vielä tiennyt mitalista. 

Huomionosoituksen perusteina ilmeisesti toiminta toimitusosaston luottamustehtävissä, henkilöstörahaston hallituksessa, Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liiton hallituksessa ja Journalistiliiton liittovaltuustossa. 



Viimeinen hetki työpöydän ääressä. Kolmekymmentä vuotta talossa on ohi.



Toimitus tuli kutsustani pitämään mökillemme suunnittelupäivää ja viettämään samalla läksiäisiäni. Käytännön tuliainen. 



Läksiäisiksi sain muun muassa oman kansilööpin




Ja tämän. Virallisempi osuus, Keskuskauppakamarin ansiomerkki oli porukoiden lähtötohinassa unohtunut ottaa matkaan. Sain sen myöhemmin toimituksessa käydessäni juhlapuheella "tämmönen löytyi kaapista". Parasta juuri näin. Ihanimmat työkaverit!



Vaikka olin työskennellyt vuosia osa-aikaisena, vei aika kauan tottua siihen, että voin vapaasti päättää päiväni kulusta. Lähteä sauvalenkille, kirjastoon, tapaamisiin, mökille tai vaikka terassille arkiseen työaikaan.



Juhannusrentoilua. Spraypullossa hyttyskarkotetta.



Varmaan eka selfie, mökillä. Lainatakissa, Tammelan Bella Italia.


Rakkaan ystävän mökkituliainen ja kuvausstailaus. 

  

Syyskuussa 2014 aloitin tämän Arki on kaunis -blogini näillä kuvilla. 

Siitä lähtien olen napsinut päivityksiini selfieitä. Tilannekuvia itsestäni viime vuosilta en kansioistani löytänyt. Olen tilanteissa kuvaajana.

Täytän seitsemänkymmentä vuotta tänään, 30.6.2016.

Kiitollisena elämälle.


torstai 16. kesäkuuta 2016

Taidekeskus Salmela, Villa Aurora, Iso-Pappilan museoalue, Mäntyharjun Ilokuvafestivaalit, Woikosken tehdasmuseo, Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo Rakkauspuistoineen. Poimi blogista menolinkit, jos matkasi käy Mäntyharjun suuntaan.

"Siinhä tuo män, päivä päätä käännellessä", vastasi äiti, kun kävin häntä tervehtimässä vanhainkodissa. Samaan malliin hujahtaa välillä omakin eläkeläisen päiväni. 

Ja sitten on toisia päivä. Eilen suuntasin aamuseitsemältä Helsingin junaan. Lehdistömatka Mäntyharjulle oli elämyksillä pakattu. Päätä saikin käännellä vilkkaasti. Miten paljon päivässä ehtiikään nähdä.

Jos matkasi vie Mäntyharjun suuntaan, tässä menovinkkejä. 

Taidekeskus Salmela

Taidekeskus Salmelan näyttely on avoinna joka päivä kello 11-18 aina 14.8. saakka.



Maria Laineen (1983) suuritöisessä, yli kahdenkymmenen maalikerroksen tekniikassa on iättömyyden lumoa. Väliin jäävä tila, öljy kankaalle, 2013. 


Maria Laine, Harmaasen, öljy kankaalle, 2014


Johanna Lumme (1990), Pintaa syvemmälle, öljy kankaalle, 2016


Johanna Lumme, Sillä hetkellä muistin, miksi tänne tulin, öljy kankaalle, 2016


Kia Taegen (1990), Maren, öljy kankaalle, 2016


Päivi Saarikoski (1983), Avunhuuto, akryyli ja öljy kankaalle, 2013


Johanna Lumme, Seeing the end, sekatekniikka 2016


Osui kohdalle täydellinen kesäpäivä. Näyttelyrakennusten väliä kulkiessa on tilaisuus nauttia Salmelan huolella hoivatusta miljööstä.


Jalkojen lepuutusta. Wivi Lönn suunnitteli vuonna 1908 tämän huvimajan. Salmelaan majan totetutti 2003-2004 Kouvolan ammatillinen aikuiskoulutuskeskus.

 

 Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala. Kiitos hienosta esittelystä.

Villa Aurora

Aivan Taidekeskus Salmelan vierellä sijaitseva Villa Aurora tajoaa majoitus-, kokous- ja koulutuspalveluja ympärivuotisesti. Kesällä aamiaishuone on avoinna myös kahvilana. Viehättävässä tilassa on jo ehditty viettää monet juhlatkin. 

Villa Auroran omistajat Seija Pohjanoksa ja Juha Poraharju muuttivat Mäntyharjulle Tuusulasta. He ovat remontoineet kauniisti 1890 ja 1910 -lukujen hirsirakennukset. 

Villa Aurora avautui alkukesällä 2015. Vuodepaikkoja on 35. Yksilöllisesti sisustetuissa huoneissa on viehättävä huvilatunnelma. 








Villa Auroran Riippumaton Puisto tarjoaa lekotteluhetken. 

Iso-Pappilan museoalue

Salmelasta ja Villa Aurorasta pääsee tunnelmallista Papin polkua astellen Iso-Pappilan museoalueelle. Toki pienen matkan siirtyä voi autollakin tien kautta. 


































Varpasen kyläkoulu

Pääsimme kotivierailulle. Musiikin ja elokuvan ammattilaiset Tuomas Kantelinen ja Roosa Toivonen ostivat  lakkautetun Varpasen kyläkoulun. Vuodessa vanha rakennus on saanut hehkeän uuden elämän ja Mäntyharjun seutu ilokseen aktiiviset kulttuuritoimijat. Tuomaksella ja Roosalla oli kerrottavaa.

 Elokuun 4. - 7. päivä vietetään Mäntyharjun Kinossa kansainvälisiä Ilokuvafestivaaleja. 

Pariskunta kiertää työnsä vuoksi elokuvafestivaaleja. Roosa sanoo, että riittämiin on nähty ankeutta. Haluamme tarjota muuta, ilon ja onnen tunteita antavia elämyksiä. Festivaalipäivinä on luvassa elokuvatyöpajoja. Nuorten työpajan tavoitteena on tehdä elokuva kolmessa päivässä.

Tuomas ja Roosa poistivat käärepaperit mystisestä rullasta, joka matkasi kanssamme Helsingistä. Tätä he eivät itsekään olleet vielä nähneet. Ilokuvafestivaalien juliste.

.





Nautimme terassilla Mäntyharjun marttojen kattamat pullakahvit ja pääsimme kurkistamaan taloon sisälle. Aih ja oih, mikä valo ja avaruus. Vanhassa koulussa riittää neliöitä ja kuutioita.







Vierailun huipennuksena Tipsy Gipsyt, Susan Aho ja Karoliina Kantelinen vetäisivät suuressa salissa huikeana kajahtaneen setin omaa tuotantoa ja perinteistä mustalaismusiikkia. 

Kiitos Roosa, Tuomas, Tipsy Gipsyt ja Mäntyharjun martat.

Woikoski Feeling,  Woikosken Tehdasmuseo  

On mahtavaa oppia jotain uutta. Kaasujen valmistuksesta en tiennyt mitään. Erityisen elävästi hoidettu tehdasmuseon esittely. Suosittelen.



Teollista estetiikkaa. Jättimäiset keraamiset ruukut ovat vetysuperoksidiastioita. Vetysuperoksidin tuotantoa hoitivat naiset. Reaktiivisuuden vuoksi heillä ei saanut olla mitään metallista, ei edes hiuspinnejä. Asiakkaille vetysuperoksidi toimitettiin pehmustettuihin koreihin pakatuissa lasipulloissa.



Woikosken tehtaan laboratorio. Kerran posahti niin, että katto lensi.

Kohti Kouvolaa 

Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalo ja Rakkauspuisto



Keskus avautui vuosi sitten. Taidekeskus Salmelan toiminnanjohtaja Tuomas Hoikkala muutti Vuohijärven 1960-luvulla rakennetun kirkon luonto- ja kultturitaloksi. 

 Kesän 2016 näyttely on 100 lintua.



Erik Bruun, Huuhkajan pää, grafiikka 



Matti Karppanen, Merikotka, öljy kankaalle, 1927



Rakkauspuistossa on veistoksia. Tiina Torkkelin teos.

Kiitos antoisasta päivästä, Mäntyharjun kunnanjohtaja Jukka Ollikainen, markkinontipäällikkö Olli Marjalaakso ja toimittaja Leena Karo.