Sulokkaat sipulit

Eilen nostin mökillä sipulisadon. Tykkään sipulista ja erityisen kovasti itse kasvatetuista. Ovat niin somiakin, että asetin kotiin tuomistani muutaman näytille keittiön pöydälle. Vaikka juuri nuo yksilöt eivät olleet täydellisimpiä, vaan nopeimmin käytettäviksi valikoimiani.

Parta pois ja pesulle.

Valkosipulin lähes itseni korkuisten varsien päästä otan talteen koristeelliset itusilmut "leikkokukiksi". Ne saavat kuivua suuressa maljakossa, suuressa hillopurkissa. Pienistä itusilmuistakin voisi kasvattaa uusia sipuleita. Toimin kuitenkin tehokkaamman kautta. Ennen pakkasten tuloa otan muutaman kokonaisen valkosipulin ja pistelen niiden elinvoimaisia kynsiä maahan. Sieltä ne keväällä nousevat. Tämä kesä on ollut valkosipulille mieleen. Ovat muhkeita ja meheviä.

Messupäivä on katselua silmien täydeltä. Habitare 2015 9.-13.9.

Olen kiertänyt messuilla työn puolesta vuosikymmeniä. Kun minulta kysytään, mitä uutta näin, mikä on nyt muotia, olen aina yhtä pöllämystynyt. Tuntikausien katsomisen jälkeen mieli on niin täynnä, ettei näkemäänsä osaa jäsentää.

Purin juuri puhelimesta tämän päivän päivän kuvasatoa Habitare-messuilta. Kuvat ainakin kertovat siitä, mihin katseeni on kiinnittynyt kuvaamiseen asti.

Ahead-arena on messujen tapahtumapaikka. Katossa leijuu 1100 sateenvarjoa. Maija Poppas -henkisen somistuksen suunnnittelijat ovat Kaisa ja Timo Berry. Kuvassa katossa leijuu myös tanssiteatteri Hurjaruuthin ilma-akrobaatti.

Avajaistilaisuuden jälkeen oli sateenvarjojen alla vuorossa Sisustustoimittajat ry:n valitseman Toimittajien tusinan kunniakirjojen jako. Toimittajien valinnat perusteluineen näkyvät Ahead-arenan esiintymislavan vierella olevalla suurella näytöllä koko messujen ajan.  Valintoihin voi tutustua lähemmin yhdistyksen sivuilla täällä.

Ahead-alueella on on nuorten suunnittelijoiden kokeilevia prototyyppejä. Matilda Palmun Käpy-valaisimia.

Kristina Saajanaho heittäytyi toverinsa kanssa yhteistyössä toteuttamaansa löhötuoliin. Virkkuukoukku on heilunut päällisen teossa, ahead.

Kannustalon Ladossa on Asun-lehden päätoimittaja Ulla Koskisen luoma kodikkan kutsuva tumma tunnelma. Osastolla esitellään uutuutena Lato-talon pihapiirin kalusteet, joihin voi tutustua tarkemmin täällä. Asun-lehden toinen numero on ilmestynyt.

Laveri on tuttu vuode monille 60-luvun nuorille. Kiteen huonekalutehtaan koivurunkoinen kaksoilaveri on raikas ja edustukelpoinen päivitys aiheeseen. Laverissa on laadukas sälepohja, ei tarvitse kovalla vanerilevyllä uinua. Avattuna vuoteen leveys on 140 cm

Nettikauppa Bestoren hämäävän aidon näköiset pehmopöllit sopivat istuimiksi ja sohvan pehmusteiksi vaikka mökkisaunan takkahuoneeseen. 

Trash-osastolla on kekseliäästä kierrätyssuunnittelua. Einari Saarinen on luonut armeijan kuljetuslaatikoista pyörien päällä siireltävän keittiön. Hella ja tiskiallas on viritelty hammaslääkärin varustelaatikkoon. 

Keittiön kaapistot muodostuvat päälekkäin pinotuista armeijan kuljetuslaatikoista.

Baltecon namukkaat kylpyammeet ovat silkinsiloista Xonyx-kiviainesta. 

Minua kiehtovat taide ja vanhat tavarat. Hallissa 2 on paljon katsottavaa. Ehkä myös jotain ostettavaa.

Myös nämä vanhat vanerikapsäkit ovat tarjolla antiikki-osastolla.

Vanamo Group Oy:n viehko astiasarja on suomalaista suunnittelua. Astiat valmistetaan Norjassa. 

Punaisen ristin Kontti-osastolla tehtyjen ostosten tuotto menee kriisialueiden avustuskohteisiin  

Punaisen ristin Kontti-osaston astioita

Punaisen ristin Kontti-osasto

Trendianalytikko Susanna Björklundin kanssa yhteistyössä toteutettu Signals-vainunäyttely on osa ahead-aluetta. Suuntaa tänne, kun haluat nuuskia sisustus-ja muotoilumaailman uusimmat suuntaukset.

Signals-vainunäyttely

Signals-vainunäyttelyn osastolla on esillä Leena Kouhian Raaka Rå -saviastioita 

 Puukeppi ja metallitankokolmio, naulakon ainekset. Laura Väre, Talent shop

Minulle messupäivä on työhistoriani vuoksi aina myös monia iloisia tapaamisia ja juttuhetkiä. Minna-Kortti Oy on vuonna 1984 perustettu Minna ja Lauri Laukkasen perheyritys. Yritys työllistää nykyisin 10 henkilöä. Minna maalaa taiteilijanimellä Minna L Immonen kortteja, julisteita ja kirjojen kuvituksia. Tein jutun Laukkasten kodista Oulunsalossa joskus 80-luvulla. Kymmenen vuotta myöhemmin lehti halusi nähdä, miten koti on vuosien myötä muuttunut. Ainoa koti, josta olen tehnyt kaksi juttua. Sain messutuliaisiksi Minnan enkelikalenterin tulevalle vuodelle.   

Asioita, joista en pitänyt nuorempana. Osa 1: Itämaiset matot.

Nuorena olin jämäkkä sen suhteen, mistä pidän, ja mistä taas en. Monessa on mieleni kääntynyt. 

Eilen ostin keittiöön Afgan-maton. Kun levitin sen lattialle ajattelin, että tähän on siis tultu. Nuorena en tympeämpää mattoa tiennyt, kuin itämaisittain kuvioitu. Sellaista en takuulla kotiini ottaisi. Nyt itämaisia kuvioita on keittiössäkin.

Ensimmäiseen yksiöön 1966 ostin karheasta karstavillasta kudotun kääntömaton. Sellaisen, jonka kuviot näkyvät toisella puolella päinvastaisena värityksenä. Kelpo matto, mutta ankea väritykseltään. Nyt kudotut villamatot ovat taas tulleet muotiin, kuoseiltaan raikkaampina versioina.

Seuraavaan, huoneen ja keittön kotiin, ompelin valmiiseen mattopohjaan itse suunnittelemani mallin mukaan puna-oranssin ryijymaton. Oli muuten urakka. Keittiöön ja eteiseen tulivat äidin kutomat räsymatot.

Kesällä 1968 oli taas muutto edessä. Kudoin ja solmin kangaspuissa yhdessä silloisen anoppini kanssa kaksi suurta luonnonvalkoista ryijymattoa. Niistä iloitsen edelleen. 

1970-luvun olohuoneeseen piti tietenkin saada karvainen paimentolaismatto. Sitä pölyn määrää ei voi unohtaa.

1980-luvun olohuoneeseen ilmaantui villainen pastellisävyinen dhurrie-matto. Ensimmmäinen askel itämaisten kuvioiden suuntaan.

Muutimme nykyiseen kotiimme vuoden 2001 lopulla. Mattoasiat piti taas ajatella uudestaan. Ja kuinkas sitten kävikään :)

Olohuoneeseen löysimme vanhan suuren talonpoikaispöydän. Sen takana on yksi kodin kirjahyllyistä. Valitsin hyllyyn kauneimmat vanhat kirjat. Samassa huoneessa, oleskeluryhmän yhteydessä ovat 60-luvun suuret luonnonvalkoiset ryijymatot. Etsin ruokailuryhmän alle sopivaa mattoa pitkään. Anttilan Kodin Ykkösessä katse nauliintui tähän villamattoon. Näin siinä vanhojen kirjojen nahkaselkämysten ajan kauhduttamia sävyjä. Matto lähti meille, kaikkine koukerokuvioineen. Tykkään siitä edelleen, joka päivä. 

Kului vuosia. Näin kirpparilla suuren villamaton. Kävin sitä katsomassa monta kertaa. Lopulta tein tarjouksen, 50 e. Matto oli likainen ja paikoin kovasti kulunut. Voihan sen viedä mökille lattioita lämmittämään, ajattelin. Pesun raikastamana matto päätyikin makuuhuoneeseen. Anttilan valkoinen räsymatto siirtyi toiseen huoneeseen.     

Kierrätyskeskuksessa näin kaksi samanlaista pientä mattoa. Tekokuituhalpiksia ja likaisia, mutta hintaakin oli vain 2 e/kpl. Ehkä niille olisi mökillä sija eteismattoina. Sisko pesi matot kesällä. Toin ne kuitenkin kotiin. Makkarista tänne siirtämäni valkoinen räsymatto näytti likaiselta. Otin sen viime siivouksessa pois. Heitin kokeeksi lattialle kierrätysmaton. Natsasi.  

Eilen ostamani solmittu villainen Afghan-matto korvasi keittiön siniharmaan, sinänsä kauniin, mutta rispaantuneen räsymaton. Uusi matto pelaa yhteen 2000-luvun alussa Ikeasta ostamieni kynnysmattojen kanssa.

Oikeastaan kaikki alkoi tästä. Miehen vanhemmilta peritty vanha rukousmatto oli kääröllä kaapissa muutosta toiseen. Ei sitä voinut poiskaan heittää. Kunnes leviten sen "työhuoneeni" lattialle. Tätä vanhaa repsottavaa, toista päätään kohti kapenevaa muotopuolta mattoa katsellessa on mieleni hiljalleen kääntynyt suotuisaksi itämaisille kuvioille.

 

Miksi mummolla on hevarihiukset? Näin ne hoituvat.

Elämässä on asioita, joiden arvoon herää vasta sitten, kun niiden olemassaolo ei ole itsestään selvää. Nuorena hiukset kasvoivat. Tietenkin. Olivat lyhyet, pitkät, puolipitkät, kiharat, suorat, milloin muoti ja oma mieli mitäkin halaji.  

Elokuun loppu vuonna 1997 oli erityisen helteinen. Juhlimme työkavereiden järjestämissä lavatansseissa. Lavalla soitti vauhdikas orkesteri, mutta monikaan ei jaksanut olla sisällä tanssimassa. Istuimme ulkona pöytien ääressä. Minulla oli puolipitkät hiukset. Yö oli niin troopisen lämmin, että hiukseni takertuivat kosteina niskaan. Mikään leyhyttely ei auttanut. Mukanani ei ollut solkia eikä lenksuja, joilla olisin saanut hiuksia kiinnitettyä. Tuskastuneena vannoin itselleni, että ensi tilassa hiukseni lyhenevät. Ja vastedes myös pysyvät lyhyinä. 

Olen ihan liian vanha roikkuviiin puolipitkiin hiuksiin, ajattelin. Siitä on melkein päivälleen 17 vuotta. Mistä muistan tuon hetken niin hyvin?

 Yövyin ystävän luona. Ajelin aamusella kohti mökkiä. Ilma oli kaunis. Helteinen päivä tulossa. Avasin autoradion kesken uutislähetystä. Onnettomuus. Prinsessa. Kuollut. Sekavaa raportointia. Mitä? Kuka? Pariisi. Englannin Diana. Ja meillä oli niin hauskat hipat. Uutinen kosketti. Olin aina pitänyt prinsessa Dianasta. Johtui ehkä siitä, että meillä on lähes sama syntymäpäivä, minä 30.6., Diana 1.7., hän minua 17 vuotta nuorempi. Rapunaisen sympatiaa lajitoveria kohtaan. 

Hiukset lyhenevät, sinetöin päätökseni. Itkua nieleskellen. Niin myös kävi.

Kylläpä koplasin näppärästi Prinsessa Dianan tähän. Hän nousi tässä kirjoittaessani mieleeni, koska parin päivän kulutta on taas elokuun viimeinen päivä. Ei hiuksiini muulloin ole minkään asteen dramatiikkaa liittynyt. Nuorempana saatoin huoletta leikkauttaa vuosia kasvattamani hiukset mielijohteesta aivan lyhyiksi. Muodit muuttuivat ja innostuin milloin mistäkin.

Lyhyt, lyhyempi tai pidempi polkka, tätä kautta kesti monta vuotta. Kuudenkymmen ikävuoden lähestyessä alkoi mieltäni askarruttaa, josko hiukseni vielä jaksaisivat kasvaa ja miten pitkiksi ne kasvaisivat. Sen saa selville vain antamalla niiden kasvaa.

Ne kasvavat. Siitä ilosta mummolla on hevarihiukset. Ohuemmat kuin nuorena ja hiljalleen harmaantuvat. Tällä hetkellä kasvusto on kipeästi latvojen tasotusta vailla.

Oi, pitkistä hiuksista saa vaikka mitä, olen usein kuullut. Arkeni on soljen nappaaminen niskaan. Yhden muistan. Tarkistaa kampauksen myös takaa. Jokaisella on luontainen jakauksen paikka ja jonkunlainen pyörre, jonka kohdallla hiukset jakaantuvat voimakkaasti. Iän myötä hiusten vähentyessä nämä kohdat alkavat näkyä yhä selvemmin. 

Pitkät hiukseni ovat vanhoja. Kohtelen niitä sen mukaisesti.

Pesen hiukseni useimmiten kahdesti viikossa, en ainakaan useammin. Harjaan hiukset ennen pesua. Kastelen hiukset ja levitän sampoon päänahkaan sormien päillä pienin liikkein hieroen. Vältän sotkemasta hiuksia. Pesen päänahan siirtelemällä sormia seuraavaan kohtaan kuin koiraa "rapsutellen". Lopuksi vien sampoovaahtoa hiusten pituuteen. Huuhdon sotkematta hiuksia.

Puristelen pyyhkeellä hiuksia kuivemmaksi ja levitän pituuksiin runsaasti hoidetta. Vain pituuksiin korvien alapuolelle. Ylempänä hoide vain latistaa. Annan hoiteen vaikuttaa kunnolla. Saunassa menen hoiteen kanssa vielä löylyyn.

Huuhtelu suihkulla. Edelleen sotkematta hiuksia. Lopuksi tärkeä vaihe. Tämän opin jo kampaajaäidiltä. Pää alaspäin ja suihkuttelu kylmällä vedellä päänahkaan ja hiuksiin. Virkistää päänahkaa ja silottaa ja selvittää hiuksia. Veden puristelu hiuksista. Kaiken aikaa varon sotkemasta hiuksia.

En koskaan selvittele hiuksia märkinä, enkä edes kosteina. Anna niiden kuivua itsestään. Välillä leyhyttelen käsillä. Jos on kiire, vauhditan kuivumista hiustenkuivaajalla pitämällä päätä alaspäin ja haromalla hiuksia sormilla päänahasta. 

En käytä muotoilutuotteita kuin tärkeämpään menoon. Laitan sitä hiusten juuriin pää alaspäin taivutettuna ja puhallan hiustenkuivaajalla haroen hiuksia päänahasta.

Kun hiukset ovat kuivat, selvittelen varovasti harjalla.  


Paitsi hiusten laatu, myös niiden kasvu ja ikä on yksilöllistä. Ihmisen päässä kasvaa noin 100 000 hiusta. Hiuksen kasvuvauhti on 1-1.5 cm kuukaudessa. Hius kasvaa noin 3-4 vuotta. Lepovaiheen jälkeen hius irtoaa hiustupesta kehityvän uuden hiuksen tieltä. Päivittäin irtoaa itsestään 20-150 hiusta. Ikääntyminen vaikuttaa hiusten koostumukseen, kasvuun ja väriin. Osa hiustupista lakkaa kasvattamasta uutta hiusta. 

Pieni mekkoraati. Mietin, mikä mekoissani on hyvää ja mikä ei miellytä.

Lämpimiä päiviä tiedossa. Silloin on ihaninta pukeutua mekkoon. Kesä kesältä yritän metsästää täydellistä mekkoa. Millainen se olisi?

Silmäilen rekkejä kaupoissa käydessä. Koska mekko ei ole mitenkään välttämättömyys, varsinainen metsästyskausi ajoittuu alennusmyyntien aikaan. Silloin voi suoda itselleen hupimielellä tehdyn heräteostoksen. 

 Tänäänkään en täydellistä mekkoa löytänyt. Sijoitin kuitenkin kuusi euroa kukkamekkoon. Kun kotona mallailin, miten sitä voisi käyttää, sain ajatuksen pitää vaatekaappini mekkoraadin. Näille mekoille sekä neuleille on yhteistä se, että niiden hintalapuissa on ollut alennusta 50 - 70 %. Sehän on jo tutuksi käynyt perustyylini. 

Plussaa: kohtuulisen hillitty kuosi, minulle sopiva väritys, helman pituus, hauska kerrosliehuke yläosassa. Vaikka kangas on polyesteriä, se on liehuvan kevyttä. Mekon vuori on myös polyesteriä, mutta menköön plussan puolelle siksi, että se on trikooneulosta.

Miinusta: vähän liian imelä väritys, tekokuitu, hihattomuus. En todellakaan kulje enää julkisella paikalla hihattomassa vaatteessa. Katsotaan, mitä on tehtävissä.

Viime kesänä ostamani boleromaisen niukka ja väriltään rajun pinkki viskoosineule löysi vihdoin käytön. 

Olen ostanut alennusmyynneistä eri värisiä ohuita neuleita hihattomien mekkojen ja toppien kanssa käytettäväksi, Mieluummin puuvillaa, mutta viskoosisekoitekin käy.  

Toinen vaihtoehto on jo useaan kertaan blogeissani näkynyt liukuvärjätty suuri huivi ohutta puuvillaa.

Useamman vuoden takainen kesähäihin hankittu mekko.

Plussaa: väri, pellavakangas, vuori puuvillaa, hyvä pituus, aika kivasti muotoiltu leikkaus.

Miinusta: hihaton, yläosan rinnustan poimutus on turhan raskastekoinen.

Hätäpäissäni löysin asusteeksi liukuvärjätyn puuvillahuivin. Huivi tuntui turhalta ostokselta. En ikinä arvannut, miten käy. Huivista tuli suorastaan turvariepuni, niin paljon olen sitä  käyttänyt ties missä yhdistelmissä.

Tämä mekko on aika lähellä täydellistä. Muistaakseni jo seitsemän kesän takaa. Kuva on huono. Jostain syystä oli ainoa kohtuullisen terävä valotus. En jaksanut/ehtinyt kuvata uudelleen. 

Plussaa: väri ja kuosi, ne vievät ajatuksen 50-luvulle, linjakas leikkaus, kepeänä keinahteleva sopivan mittainen helma, kivat kellotetut "hihakkeet", joissa on keskellä halkiot, sopivan avoin v-pääntie edessä ja takana, kevyt viskoosikangas, ei tarvitse mitään lisukkeita.

Miinusta: polyesterivuori. Kun olo käy vähänkin hikiseksi, mekosta tulee ikävän tuntuinen. Moni mekko on jäänyt kauppaan polyesterivuorin takia.

Tämä hellemekko on markettiostos, myös seitsemän vuoden takaa.

Plussaa: päällinen sekä vuori puuvillaa, monista eri kuoseista ommeltu runsas helmaosa, yllättävän hyvin istuva yläosa, takana istuvuutta antava kuminauhapoimutus. Hellemekolle suotakoon kapeat olkaimet, mukava pitää kuumalla. 

Käytän kotimekkona. Ulos lähtiessä puen päälle ohuen puuvillaneuleen.

Miinusta: puuvillakangas on pesuissa kutistunut, mekko on käynyt hieman liian lyhyeksi.

Taas markettiostoksia, nämäkin useamman vuoden takaa. Mekkoa olen käyttänyt paljon monien erilaisten neuleiden kanssa.

Plussaa: iholle mukavan tuntuista vähän raskaana valuvaa viskoosi/elastaanitrikoota, vuoriton, savenharmaa väri, hyvä pituus. 

Miinusta: ristiin leikattu miehusta ei toiminut, piti ommella kiinni, jälleen kerran hihaton,  Kuvassa on lähes samaa sävyä oleva neulebolero, jossa on hupsut röyhelösomisteet.

Näin ei käy usein, mutta joskus tulee ostetuksi jotain, jota ei tule käyttäneeksi. Ostin vain siksi, että mekossa on useita kivoja juttuja. Eikä maksanut kuin muutaman euron.

Plussaa: vanhahtavan romanttiset yksityiskohdat, hento malvaan vivahtava väri, minipilkkuinen kuosi, pääntien avaruus, liehukekaulus, päällystetyt pienet napit, keveys, vaikka asu on polyesteriä, on vuori joustavaa neulosta.

Miinusta: hihaton, kauluksen röyhelön vuoksi hankala löytää sopivaa asustetta, vähän liian lyhyt, ei vain ole mennyt ylle.

Miksi ostan hihattomia vaatteita, vaikka en halua niissä esiintyä? 

Siksi, että en löydä mekkoa, jossa olisi kaiken muun natsaavan lisäksi ikäiselleni sopivat hihat. Lyhyet nysät eivät käy. En tiedä, minussako vika, mutta vaikka malli olisi kohdallaan, kankaiden kuosit ovat enimmäkseen makuuni liian suurikuvoisia ja outoja väreiltään.

Joku on joskus ihmetellyt, miksi ikääntyvät naiset suosivat suuri kuvioita. Arveli, että johtuu heikentyneestä näöstä. Haloo! Juuri muuta ei ole tarjolla. Meillä on silmälasit.